sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tervetuloa uusi vuosi!

Oma vuoteni vaihtuu ihan muualla kuin Suomen kamaralla, joten vedin glitteröverit päälleni tällä kertaa vuodenvaiteen sijaan jo joulun alla. Jos olisin juhlinut uutta vuotta Suomessa perinteiseen tyyliin kavereiden kanssa, tämä olisi todennäköisesti ollut asuni ja meikkini silloin.


Mekko on Esmara by Heidi Klum, eli Lidlin viimeisimmästä kausimallistosta. Ostin kyseisestä mallistosta myös pari toppia ja housut. Ne ovat kaikki olleet jo käytössäni, koska paljetit sopivat hyvin juuri loppuvuoteen, pikkujouluihin ja vuodenvaihteeseen. Toivottavasti saisin kirjoiteltua tästä viimeisimmästä mallistosta tarkempia käyttökokemuksai bloginkin puolelle jossain vaiheessa kuvien kera.


Paljettimekkoon yhdistin tumman glitterisen meikin, jossa käytin Urban Decayn Gwen Stefani palettia, NYXin ja H&M:n irtoglitteriä, Urban Decayn Moondust luomiväripalettia ja NYXin glitterliimaa. Vitsi mikä kimallus! Harmi, ettei minulla ole tarjota tästä meiksitä kuin nämä kamerakännykän kuvat!


Postausta kirjoittaessa en vielä tiedä, millaiset vuoden vaihteen kynteni ovat tänä vuonna. Todennäkösesti jotakin hyvin yksinkertaista ja vähän kimaltavaa, kun kerran reissussa ollaan. Mutta lisään tähän nyt viime vuoden kynteni, joita en ole blogissani esitellyt. Nekin olivat hyvin yksinkertaiset ja tottakai kimaltavat.


Käyttämäni lakat ovat kummatkin FUN Lacquerin. Musta kimaltava ihanuus on Black Holo Witch ja sen kaveriksi valkkasin yhtä upeasti kimaltelevan Queenin.

Vuosi sitten uutta vuotta vastaanotettiin kaveriporkalla ja kävimme myös baarissa tanssimassa. Ostin heräteostoksena alla näkyvän mustavalkoisen mekon vuosi sitten Prismasta kauppareissullani ja se osoittautui kyllä todella hyväksi hankinaksi. Kaunis mekko, jossa oli mukava olla, eikä helma ollut yhtään liian lyhyt, vaan juuri sopivan mittainen.


Tähän lopuksi haluan tietenkin toivottaa kaikille lukijoilleni oikein ihanaa alkaa vuotta 2018! Miten te otatte vastaan uutta vuotta? 



Here are my nails from one year back and my outfit (and make up) from our early new years party.

torstai 28. joulukuuta 2017

Joulukynnet ja joululahjat


Meidän joulumme sujui mukavissa merkeissä perheen ja ystävien seurassa vanhoilla kotikulmilla. Muutenkin tämä loppuvuosi ja tuleva alkuvuosi ovat sellaista aikaa, että kotona tulee käytyä lähinnä kääntymässä. Mutta kun kerrankin minulla on töistä useampi peräkkäinen päivä vapaata, niin siitä pitää ottaa kaikki irti.


Lupasin esitellä teillä joulun ajan lakkaukseni, joten tässä ne tulevat! Minulta löytyy tottakai ne tietyt lempparilakat, joita haluan aina päästä käyttämään jouluna ja minulla ne sattuvat olemaan punaisia. Kerran vuodessa jouluna kynsilleni täytyy saada Picture Polishin Holo Berries ja China Glazen Ruby Pumps.


Holo Berries sai kaverikseen lakkaukseeni Essencen oikein jouluisen tumman vihreän lakan Meet Me Under The Mistletoe. Käsin maalatun joulupallon pohjalla tietenkin yksi parhaista valkoisista lakoista, eli Essien Blanc. Koristeluihin käytössäni oli China Glaze The Outer Edge ja Just Be-Claws, Essie Secret Lining ja OPI My Favourite Ornament.


Postausen toinen joululakkaus ei ole väriensä puolesta kyllä yhtään jouluinen, mutta kivaa vaihtelua punaisten ja vihreän keskelle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pohjalla on Picture Polishin upea uusi Jewels ja päällä valkoiset lumihiutaleleimat. Minulla on yksi super iso XXL-leimauslaatta, jossa on todella paljon erilaisia lumihiutaleita. Laatta on yleensä toiminut kuin unelma, mutta nyt jostain syystä kuitenkin leimaaminen ei millään tahtonut onnistua ja kuviot siirtyivät leimasimeen hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Käytin ensimmäistä kertaa Dashican valkoista leimauslakkaa, joka ei kyllä ole aivan yhtä pigmenttinen kuin Konadin. Mutta epäilen kuitenkin, että ongelmani ydin oli käyttämässäni lakanpoistoaineessa, jolla putsasin laattaa. Se ei varmaan sopinut tähän tehtävään parhaalla mahdollisella tavalla ja siksi teki leimaamisesta pienoista tuskaa. Sain kuitenkin joka kynnelle edes yhden hiutaleen aikaan ja päätin, että se riittää tällä kertaa.


Kolmas jouluinen lakkaus on hyvin simppeli. Pohjalla China Glaze Just Be-Claws, sen päällä
Ruby Pumps ja kärjissä töpöteltynä vielä OPI Let's Do Anything We Want. Tämä lakkaus syntyi ihan vain tarpeestani saada vielä Ruby Pumps kysille ja minulla ei varsinaisesti ollut aika tai välineitä minkään monimutkaisemman koristelun tekemiseen.



Tänä jouluna emme perheen kesken vaihtaneet lahjoja, mutta parilta ystävältä sain ihanat lahjat! Toinen ystäväni oli tilannut minulle norsun kuvalla varustetun topin, joka on aivan ihana, koska rakastan norsuja! Eräs toinen ystäväni oli taas koonnut lahjani yksisarvisten ympärille. Kuka nyt ei yksisarvisista pitäisi? :)


Olen muuten haaveillut tuon sydämen muotoisen I Heart Makeupin Unicorn Hearts highlighterin hankkimisesta ja oli ihana saada se nyt lahjaksi! Pakkaus on niin kaunis, että sen voisi laittaa esille. Ja samaa voisi sanoa myös saman merkin Unicorn Love luomiväripaletista, jonka kansi on niin pehmoinen, että sitä tekee mieli vain silitellä! :D



Olen ajastanut blogiin teille vuodenvaihteeksi vähän luettavaa ja ajastukset toivottavasti toimivat! Kommentteihin en todennäköisesti ehdi vastailla kuin vasta ensi vuonna, mutta silti niitä olisi ihana lukea! Mitä lahjoja te lukijat saitte?



Here are my christmas manis and two little christmas presents I got from my dear friends.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joulukuusi

Halusin joulun pyhiksi rauhoittua bloginkin osalta ja viettää aikaani muuten kuin tietokoneen ääressä (en varmasti ole ainoa), joten loput joulupostaukseni ilmestyvät nyt välipäivinä. Toivottavasti joulufiilistely maistuu vielä, vaikka joulun pyhät ovatkin jo ohi!


Tämä postus on aika kuvapainotteinen, sillä rakastan kuvata joulukuustamme ja kaikkia koristeita, joita ripottelen ympäri taloa! :) Saan tanssioppilailtani usein joulun alla lahjaksi erilaisia koristeita ja niitä on ihana laittaa esille omaan kotiin, vaikka harvemmin me varsinaista aattoa vietämme omassa kodissa. Yleensä tulee lähdettyä sukulaisten luo.



Alla näette vielä itse tekemäni joulupallot roikkumassa kuusessa. Nämä pääasiassa kynsilakalla koristellut pallot ja niiden tekoprosessia esittelin jo aiemmin täällä.


Monesti valitsen kuuseeni jonkun tietyn teemavärin tai kaksi teemaväriä, joilla koristella. Tänä vuonna päätin hylätä koko teemaväriajattelun ja ripustin valkoisen kuuseni oksille ihan kaiken värisiä koristeita! Yritin löytää mahdollisimman paljon kaikkia eri värisiä koristeita varastoistani, vaikka tottakai minulta löytyi eniten koristeita omissa suosikki väreissäni, kuten violetissa ja pinkissä.




Osa kuusenkoristeistani ovat vanhoja, siis varmaan melkolailla yhtä vanhoja kuin minä. Olen ne äidiltäni saanut, koska äiti ei enää omaan kotiinsa kuusta koristele. Osa on myös itse askartelemiani (esim tarhassa) ja osan olen saanut lahjaksi (kuten alla näkyvä tanssija). Minusta on ihana päästä yhdistelemään uutta ja vanhaa, eli vanhempia koristeita omasta lapsuudestani ja uudehkoja parin vuoden sisään ostettuja glitterkoristeita.


Jotta postaus ei venyisi aivan kilometrien mittaiseksi kuvaspämmiksi, niin jatketaan huomenna vielä yhdellä jouluaiheisella postauksella, jossa esittelen mm joulun ajan lakkaukseni. Muutenkin blogiin on nyt tulossa ajastettuja postauksia, joten sormet ja varpaat ristissä toivotaan, että ajastukset toimivat! Miten teidän joulunne meni? Oliko tänään taas paluu arkeen?


Here are some pics of my white christmas tree and my other christmas decarations.

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24: Jotain punaista



Näin jouluaaton kunniaksi aukeaa luukku jokaisessa kosmetiikkabloggaajien kalenterissa mukana olleessa blogissa. Yhteisenä teemanamme aaton luukuissa on "jotain punaista". Tässä vielä lista blogeista (minun lisäkseni), jotka ottivat tänä vuonna osaa kalenteriin:

KIDULT , Kultainen Kynsilakka , Beauty Highlights, Keyword: Love, In This Light
Henna V, Wasting Lifestyle ja RiaG Beauty blog, Shopaholic Mom Life, The Domino Effect, Dioriina, Neiti Minttukihara, Mizz Annie, Blinger Shimmer , Divine, Nena Sofia's Nails, The Queen of Glitter, Smoky Eye Candy, Miss Aria, hannamaria, Huulipunamania, The Diary of a Shopaholic, Hanna Julia, Charming Nails, Mennen ja tullen, Maria Glow, Elina K, My Personal Galaxy , Jenni Janas, ja Better Nail Day.

Minun jotain punaista on tällä kertaa kaksi joulunpunaista huulipunaa. Koska punainen huulipuna, jos mikä, kuuluu mielestäni ehdottomasti jouluun. En jouluna useinkaan paljon muuten meikkaa, koska olemme yleensä melkeinpä pyjamat (tai rumat jouupaidat) päällä perheen kesken aattona, mutta punaista huulipunaa tulee silti sudittua joka vuosi huulille.


Yllä näkyy näistä kahdesta punaisesta huulipunasta se minulle uudempi tuttavuus: ihana glitterinen Ciaten Glitter flip -hulipuna sävyssä Hollywood. Kyseessä on siis mattapuna, jonka annetaan levittämisen jälkeen kuivua huulille ja sen jälkeen huulia painetaan yhteen, jolloin puna muuttuu glitteriseksi! Tosi hauska idea! Lopputulos ei ole mitenkään "överiglitterinen", vaan semoinen hennosti kimalteleva. Näistä olen muuten kirjoittelemassa enemmän juttua myöhemmin, sillä hankin näitä yhteensä kolmessa eri sävyssä! Mutta todettakoon tässä nyt lyhyesti, että tuote on miellyttävän tuntuinen huulilla (ei liian kuiva) ja tuntuu myös kestävän hyvin, kuten nestemäiset mattapunat yleensäkin.


Toinen joulupunani on vanha tuttu lempparini, joka on ollut huulillani aina joulun aikaan siitä lähtien kun se ilmestyi (muistaakseni vuonna 2015). Kyseessä on Max Factoryn Star Wars limited edition puna sävyssä 30 Dark Berry. Suomessa nämä Star Wars tuotteet ilmestyivät Max Factoryn alla ja meille ei tainnut tulla kuin kaksi punaa ja ripsari. Harmi, sillä tämmöisenä tosifanina olisin ostanut kyllä enemmänkin tuotteita, joihin Star Wars teksti on painettu! :D Mutta palatakseni punaan, ole tykännyt siitä todella paljon ja se on ollut ahkerassa käytössä tässä parin vuoden aikana. Sävyltään tämä on tummempi kuin Ciate,eikä niin räikeä. Koostumukseltaan helppo levittää ja miellyttävä huulilla, kuten tämmöiset perus (ei mattaiset) huulipunat yleensäkin.Onhan tämä puna nyt myös hyvin ajankohtainen, koska uusin Star Wars elokuva tuli juuri teattereihin!

Näiden huulipunakuvien myötä haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoilleni oikein rauhallista, lämminhenkistä ja ihanaa joulunaikaa!



Here are two red lipsticks that I like at the moment. Red lips are part of my christmas traditions. And merry christmas to all!

perjantai 22. joulukuuta 2017

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 22: Kysilakkafanaatikon joulupallot


Kyllä on joulukuu mennyt nopeasti! Enää pari yötä jouluaattoon ja on vihdoin minun aikani esitellä kauneusbloggaajien kalenteriluukkuni! Eilen luukku aukesi sekä täällä että täällä. Olettehan muistaneet ne jo katsastaa? Huomenna luukku aukeaa Better Nail Dayssa.

Halusin luukussani yhdistää jollakin tavalla kosmetiikan ja joulukoristelun. Sitten satuin näkemään Tigerissa isoja läpinäkyviä joulupalloja ja siitä se ajatus sitten lähti...


Olen useita vuosia leikitellyt ajatuksella, että koristelisin joulukuuseni joillakin kosmetiikkaan liittyvillä koristeilla tai vaikka ihan konkreettisesti kosmetiikalla. Joulukuusen oksille voisi ripotella glitteriä ja eikö kosmetiikkafriikin joulkuusessa nimenomaan voisi roikkua siveltimiä tai vaikka mini kynsilakkoja? Toistaiseksi tämä on jäänyt aina ajatuksen tasolle, mutta tänä vuonna päätin hyödyntää valtavaa kynsilakkavarastoani joulukuusenkoristeita duunatessa.



Kynsilakathan ovat olleet "harrastukseni" jo vuosia ja niitä löytyy kaapistani sadoittain. Kaapin perukoille on eksynyt myös useita sellaisia lakkayksilöitä, joita ei vai tule enää käytettyä kynsillä. Ne ovat osoittautuneet hutiostoksiksi tai olen esim myöhemmin hankkinut jonkin hyvin samanlaisen, mutta kivemman lakan, joka on syrjäyttänyt aiemmin hankkimani. Yritän näitä minulle turhia lakkoja aina välillä myydä eteenpäin, mutta nykyisillä postin hinnoilla se on aika mahdotonta ja lakoista ei pääse niin helposti eroon, vaikka haluaisi. Joskus se lakkapaljous vähän ahdistaa ja yritän epätoivoisesti välillä kuluttaa joitakin lakkoja loppuun (esim varpaiden kynsiä lakkaamalla). Joskus olen lahjoittanut lakkoja mm Hopelle, mutta olen kuumeisesti yrittänyt keksiä myös muita käyttötarkoituksia näille "ylimääräisille lakoilleni".


Mutta ei eksytä sen enempää sivuraiteille, vaan palataan niihin joulupalloihin. Tigerissa tosiaan oli myynnissä aika isoja läpinäkyviä joulupalloja, jotka sai kahtia ja niiden sisään pystyi laittamaan jotakin. Ajattelin, että pallothan voisi hyvin maalta jollakin kivalla glitterlakalla ja pallon sisälle voisi laittaa esim irtoglitteriä, lahjanarua, paljetteja tai vaikka pienen kynsilakkapullon!


Minulta löytyi sopivasti kahtakin eri valkoista glitterlakkaa "hylkiölakkojen" joukosta, jotka toivat mielestäni sopivasti mieleen lumisateen. Aloin kaadella näitä glitterlakkoja pallojen sisälle. Voi että se oli kivaa! Sisäinen lapseni heräsi ja innostuin kaatelemaan lakkoja aina vain reilummin pallojen sisälle. Sitte kallistelin palloja ja annoin laka valua pitkin pallon reunoja. Oli ihan älyttömän hauskaa seurata, miten lakka liikkui pallossa. Jotakin palloa inostuin ravistamaan lakan sekoituskuula sisällään ja lakka levisi hienosti ympäri palloa. Sitten päätin, että enemän on aina enemmän (kyllähän näin isoihin palloihin meni reilusti lakkaa!) ja rohkeasti lisäsin sekaan myös muun värisiä glitterlakkoja ja myös paria koostumukseltaan läpinäkuultavaa muuta lakkaa.


Tein yhden oranssihtavan (vai ruusukultasen?) pallon, jonka sävytin Essencen Bubble Gum jelly-lakalla. Käytetyt glitterlakat ovat Models Ownin Mirrorball kokoelman Disco Inferno (ja ripaus myös Boogien Nightsia) sekä China Glazen Chillin' With The Snow-mies. Täytin pallon valkoisella harsolla, koska se teki minusta lopputuloksesta huurteisemman näköisen, kun pallosta ei näkynyt läpi.


Models Ownin Mirrorball kokoelma oli muuten joskus todella in lakkaharrastajien keskuudessa ja kaikkien oli ne saatava! Ovathan ne näyttäviä glitterlakkoja. Tosin omani ovat kyllä todella jankkiintuneita ja ole ohentajan lisäksi laittanut niihin sekaan ihan läpinäkyvää lakkaakin välillä, jotta lakan saa ulos pullosta. Minulla on kultaista Disco Infernoa ja violettia Boogie Nightsia tuplakappaleet, koska olen joskus niistä toiset kappaleet saanut. Nämä tuplapullot tuhlasin nyt joulupalloihini, toisen pääasiassa yllä näkyvään oranssihtavaan palloon ja toisen alla näkyvän siniviolettiin palloon.


Violettiin palloon käytin kaikkein peittävimpiä lakkoja ja päädyin jättämään sen sisältä muuten tyhjäksi. Värjäsin pallon ensin vaaleanpunertavan violetiksi Kleancolorin Chunky Holo Fuchialla, joka muuten haisee todella voimakkaasti. Siksi se onkin jäänyt käyttämättä kynsillä. Lisäsin sekaan reilusti Models Ownin Boogie Nightsia ja lopuksi vielä  muutaman lorauksen Orlyn Lunar Eclipseä.  Sekoittelin lakkoja hetken ja lopputuloksesta tuli kyllä upea, kuin avaruus!


Valkoisen pallon sisään laitoin eniten kaikkea "roinaa", koska se näkyi parhaiten läpi. Käytin kuoren koristeluun ainoastaan Flormarin vakoista glitterlakkaa IT04. Ruttasin sisään hieman paljettikangasta ja lahjanarut, sekä heitin sekaan muutaman luonnonvalkoisen helmen. Tämä lopputulos oli minusta jotenkin söpöllä tavalla "old school" ja hyvin jouluinen.


Kun sain pallot koottua, päätin töpötellä pallojen päälle vielä vähän glitterlakkaa, jotta niistä tulisi vielä moniulotteisemman näköisiä. Oranssi pallo sai päälleen jämät Models Ownin kahdesta Mirrorball lakasta. Violetin paallon päälle töpöttelin hieman Models Ownin Boogie Nightsia ja China Glazen Snow-miestä. Valkoisen pallon ulkopinnalla taas on hieman Snow-miestä ja Disco Infernoa.


Kädet olivat pallojen teon jälkeen ihan gltterlakassa ja olihan niitä glittereitä kyllä rehellisesti sanottuna vähän kaikkialla muallakin. :D Mutta todella vähän tämä loppupeleissä sotki, koska suurimman osan lakasta laitoin pallojen sisälle.

En koe olevani mitenkään erityisen paljon askartelijatyyppiä, mutta näiden joulupallojen teko oli kyllä todella kivaa! Itseasiassa jäi vähän harmittamaan, että ostin vain kolme palloa. Lakkoja ja intoa olisi riittänyt tehdä vielä muutama pallo lisää. Ensi jouluna sitten varmaankin! Ja ehkä innostun kokeilemaan lisääkin jotain DIY-juttuja? (Onko suosituksia?) Näette muuten nämä pallot vielä tulevassa joulupostauksessani koristamassa kuustamme, joten stay tuned! :)


Loppuun vielä vinkkaan, että ensi vuoden alussa olen aikeissa järjestää jonkin pienen arvonnan lukijoilleni. Tuntuu nimittäin, että nyt joulukuussa arvontoja on melkein joka blogissa (eikä se mitenkään tietenkään haittaa :D), mutta ajattelinkin, että olisihan se kiva ehkä säästää jokin arvonta myös joulun ja vuodenvaihteen jälkeiseenkin aikaan?  Näin saan palkintoon mukaan mahdolisesti halutessani myös jonkin joulukaleterituotteen, jonka olen saanut joulukalentereistani ja joita en itse pidä. Joulukalentereista on muuten tulossa joulun jälkeen koostepostaus. Olkoon tuleva arvonta siis vaikka arvonta arkeen paluun kunniaksi! Eli jos nyt joulun arvonnoissa ei napsahda palkintoa kohdallesi, tule kokeilemaan tammikuun puolella, jos vaikka minun arvonnassani onnistaisi!

Millaisiin epätavallisiin juttuihin te olette käyttäneet kynsilakkoja? 

 
I made some christmas decorations with nailpolish. And it was so much fun!