sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Vaaleanpunaisia kynsiä siirtokuvilla

Vaaleapunainen on ehdottomasti yksi lempivärejäni ja se on mielestäni super helppo väri käyttää kynsillä. Tässä postauksessa esittelen teille parit vaaleanpunaiset kynnet.


Ensimmäisenä esittelyssä ponikynet! Ostin joskus vuosia sitten ebasta siirtokuvia, joissa on My Little Ponyja. Pakkohankinta, vaikka eiväthän nämä kamalan hyvälaatuisia ole, varsinkaan kun olen tottunut nyt super hyvälaatuisiin MILVeihin. Ponisiirtikset täytyi leikata tarkasti muotoonsa, jotta ne sai siististi kynnelle, koska ne ovat yhtä kokonaista siirtokuva-arkkia. Nyt kun käytin näitä jo muistaakseni kolmatta kertaa, osasin toimia aika hyvin näiden kanssa ja sain ne melko helposti kynnelle ja melko lailla niille paikoille kuin halusinkin. Mutama poni vielä jäi tulevaan käyttö varten varastoon ja kyllä nämä varmaan tulee käytettyä jossain vaiheessa loppuun.


Yhdistin ponit hailakan vaalanpunaiseen pohjaan, koska siirtokuvien värit ovat aika hailakat ja vaativat todella vaalean pohjan näkyäkseen kunnolla. Lisäksi kahteen kynteen käytin Dance Legendin Cinderella topperia, jossa on pienemmän glitterin seassa isompia kukkia/lumihiutaleita. Näin kesällä sanoisin, että ne ovat kukia ja talvella ne menevät taas lumihiutaleista. :D Omat kynteni ovat sen verran kaarevat, että hieman kukkia joutui asettelemaan kynnelle, jotta ne eivä jääneet kamalasti törröttämään.


Postauksen toisessa lakkauksessa käytin ehkä lemppari siirtokuvamerkkiäni tällä hetkellä eli MILVejä. Nämä ovat niin helppoja, hyvälaatuisia ja valinnanvaraa on kuvissa niin paljon, että varmasti kaikille löytyy mieleiset! Olen toistaiseksi kokeillut vain MILVin koko kynnen kuvia, mutta valikoimiin kuuluu myös pienempiä kuvia. Monet koko kynnen kuvista kuuluu laittaa valkoiselle pohjalle, kuten myös nämä koiran kuvilla varustetut MILVit, joita tässä lakkauksessa käytin. Uskoisin, että ne toimivat myös jollakin muulla hyvin haalean värisellä pohjalla. Omat MILVini olen muuten ostanut päsääntöisesti CesarsShopista. (En hyödy linkistä.)


Käyttämäni lakat olivat tälä kertaa seuraavat: Zoya Ginni, Miss Me valkoinen lakka, jolla ei ole nimeä ja Essence Pretty Little Thing. Koristeluissa siirtokuvien lisäksi pari isoa hopeista strassia.


Isotkin strassit pysyvät mielestäni hyvin ihan päällyslakalla, en käytä koskaan liimaa koristeluiden kiinnittämiseen. Siirtokuvien päälle laitan aina myös huolellisen päälyslakkakerroksen, jolloin nekin kestävät pitkään hyvinä. Tekstuurilakan päälle ei tietenkään voi laittaa päällyslakkaa, mutta nämä Zoyan Pixie Dustit eivät kyllä mene miksikään, vaikka olisi useita päiviä amoilla lakkauksilla. Pixie Dustit ovat kyllä ehdottomia lmeppareitani, mitä tekstuurilakkoihin tulee.



Here are two pink manis. One with My Little Ponys and the other one with dogs. I think they are cute. :)

perjantai 19. toukokuuta 2017

Kesäinen talvilakka

Esitelläämpä taas pitkästä aikaa kynsiä. Tällä kertaa kynsillä on talvikokoelmaan kuuluva lakka, joka kuitenkin mielestäni sopii hyvin kesäänkin, sillä sinertävät ja turkoosit värit löytävät tiensä kynsilleni yleensä useimmin keväällä ja kesällä.


Tässä lakkauksessa pääosassa on F.U.N Lacquerin upea glitterinen Northern Lights joka ilmestyi vuoden 2016 joulukokoelmassa. Lakka on muuten tällä hetkellä alennuksessa CesarsShopissa (en hyödy linkistä mitenkään), joten jos et kyseistä lakkaa vielä omista, niin suosittelen ehdottomasti sen hankkimista. Lakka on nimittäin upea! Kuviin oli vaikea saada vangittua sen kaikkea kauneuta, sillä luonnossa tämä on semmoinen tuijottelulakka, josta ei meinaa saada silmiään irti, sen verran upeasti se hohtaa sinisen, turkoosin ja vihreän eri sävyissä.

Lakan koostumus on sen verran ohut, että suosittelen sen levittämistä meikkisienellä töpöttelemällä. Näin peittävän lopputuloksen saa jo helposti parilla töpöttelykerroksella. Lakkaa voi tietenkin hautessaan käyttää myös jonkin peittävämmän lakan päällä, jolloin sen voi levittää omalla siveltimellään, mutta itse suosin nykyään tämän tyylisten lakkojen kanssa töpöttelyä. Siloin ei tarvitse miettiä, millainen pohjaväri siihen sopii parhaiten. Sormet kannattaa suojata lateksilla ennen töpöttelyä, koska lakan glitterinen koostumus voi olla aika työläs siivota iholta. Itselläni käytössä Glisten & Glown söpö pinkki lateksi.


Kauniin lakan koristeluiksi pääsivät tällä kertaa ympyräglitterit OPIn Snow You Love Me lakasta ja hopeiset siirtokuvat. Minusta lopputuloksesta tuli oikein kiva ja sopivan yksinkertainen, koska näin kaunis lakka ei mitään monimutkaisia koristeluja kaipaa.



I love using blues and greens on my nails in spring and summer time. So that is why I used this nail polish. F.U.N Lacquer Northern Lights is from Christmas 2016 collection. I combined it with OPI Snow You Love Me and silver water decals.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Montako tikkua on kuvassa?

Tällä viikolla ollaan Miraclen kanssa tehty mun luona lakkainventaariota ahkerasti ja heitin facebookissa pienen haasteen, eli käykääpä arvailemassa montako lakkaa kuvan kasassa on. :D Peli vihelletään poikki jossain vaiheessa tässä viikonloppuna, kun arvauksia on jonkin verran tullut. Olkaa siis nopeita, jos haluatte osallistua!



Oli kyllä tehokasta touhuta toisen lakkaharrastajan kanssa! Saatiin päivitettyä mun tikkutilanne ja käytyä läpi koko lakkavarasto. Nyt on lähdössä taas iso kasa lakkoja myyntiinkin.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Nips ja naps! - Eli viimeisin tukkamuutokseni

Instassa minua seuranneet varmaankin muistavat, että tammikuun lopussa hiuksilleni tapahtui aika iso muutos, sillä värjäytin hiukseni pitkästä aikaa ja myös leikkautin ne. Hiuksien väri ei ollut tässä se radikaalein muutos, vaan isoin muutos oli pituudessa. Noin puolet meinaan lähti pois! Hiusmuutokseni toteutti muuten ihana ja taitava Martina.


Yllä vasemmalla lähtötilanne (kuva otettu ennen kuin lähdin kotoa) ja oikealla lopputulos (hississä kotii palatessa)! Ilmeestäkin varmaan näkee, että tyytyväinen olin! Kyllähän se tuntui aluksi todella oudolta ja kevyeltä. Hiukset meinaa oikeasti tuntuivat niin paljon ilmavammilta, kun pituudesta lähti näin reilusti pois. Kun on tällaiset perus suomalaiset lasiset ohuet hiukset, on lyhyt hiusmalli niin paljon ryhdikkäämpi kuin sellainen pitkä joka vain valuu pitkin poskia. Hiuksiani on viimeksi leikattu alkuvuodesta 2015 ja sen jälkeen ne ovat saaneet vapaasti kasvaa. En mitenkään varsinaisesti suunnitellut tätä kasvatusprojekia, se vain tapahtui. :D


Värjäytin hiukseni kampaajalla viimeksi samassa yhteydessä kun leikkautin ne, eli alkuvuodesta 2015. Sen jälkeen olen kerran värjännyt hiukseni kotona loppuvuodesta 2015. Sen jälkeen hiukseni ovat vain saaneet olla ja kasvaa. Eli omaa väriä oli tullut aika paljon esiin ja värjätty osa oli haalistunut reilusti. Yllä vasemmalla näkyy tilanne ennen tätä viimeisintä värjäystä ja leikkuuta.

Minulla ei ollut mitään kovin tarkkoja toiveita, kun lähdimme hiuksiani uudistamaan. Oikeastaan ainoat toiveeni olivat, että pituudesta saa ottaa reilsuti pois, mutta hiukset olisi hyvä saada vielä jotenkin ainakin osittain kiinni. Ja halusin niihin "jonkun kivan minulle sopivan värin". Uusi hiusvärini olikin kivan luonollinen liukuväri, jossa juuri on hieman omaa väriäni tummempi.


Ehkä parasta uusissa hiuksissani on se, että nyt niitä tulee taas pidettyä auki useammin. Pitkät ohuet hiukseni kun harvoin näyttivät hyviltä auki, joten pidinkin viimeisen vuoden pitkiä hiuksiani melkein aina nutturalla. Myös hiuksien kihartamisesta alkoi tulla vanhalla pituudella jo hieman työlästä, joten kiharatkin olivat kohdallani aika "harvinaista herkkua". Nyt kun pituus on lyhyempi, uskon että hiuksia tulee myös kiharrettua paljon enemmän.

Saa nähdä venähtääkö seuraava kampaajakäyntini taas vuosien päähän, vai innostunko nyt ylläpitämään hieman lyhyempää hiusmalliani. Millaisia radikaaleja hiusmuutoksia te olette tehneet?


Here is my latest hair transformation from January. I did not plan to let my hair grow so long, it just happened. :D And now I love my new shorter hair!