maanantai 30. heinäkuuta 2018

Käyttökokemuksia Esmara by Heidi Klum vaatteista

Viime syksynä Lidl julkaisi ensimmäisen yhteistyömallistonsa Heidi Klumin kanssa ja kaikki varmasti muistavat, millaisen hypen se sai aikaan! (Täällä voit palautella mieliin, millainen ensimmäinen mallisto oli.) Heidi Klumin mallistoja on julkaistu tämän jälkeen kolme, eli joka vuoden ajalle omansa. Hype ei ole ollut näiden myöhempien mallistojen kohdalla enää yhtä kova kuin ensimmäisen, eli tuotteita ei ole samalla tavalla revitty käsistä, joka on varmasti ihan hyvä juttu. Olen itse käynyt aina katsastamassa joka malliston tuoreeltaan ja joka kerta jotain on tarttunut myös kotiin viemisiksi. Tässä postauksessa käyn vähän läpi omia suosikkejani näistä Esmara by Heidi Klum vaatteista.


Aloitetaan näin nurinkurisessa järjestyksessä, eli viimeisimmäistä kesäkokoelmasta, koska sen tuotteita on vielä saatavilla Lidleissä, ainakin täällä Tampereella. Kesäkokoelma ilmestyi kesäkuun lopussa ja se sisälsi ihania festareille sopivia bohemeeja vaatteita. Itselleni lähti useampiki vaate kotiin sovitettavaksi, mutta päädyin lopulta pitämään shortsit. Iso suositus näille shortseille, koska ovat tarpeeksi pitkät, että pakarat oikeasti peittyvät. En nimittäin meinaa mistään löytää nykyään shortseja, jotka eivät jättäisi puolia pakaroista näkyville.


Sovitin myös kokoelman jumpsuitia ja hametta, mutta kumpikaan ei lopulta tuntunut semmoiselta, että niille olisi ollut itselläni käyttöä, joten lähtivät palautukseen. Jumpsuitissa oli ihana kuosi, sama kuin toisissa shortseissa, mutta sen lahkeet ja erityisesti lantion kohta olivat sen verran kapeat (kireät), että olisin tarvinnut isomman koon, jolloin yläosa olisi ollut aivan valtava. Leveämpilahkeisena olisin pitänyt tämän varmasti! Lidlin vaatteissa on se hyvä puoli, että kuittia vastaan palautusoikeus on hurjat 90 päivää! Kaupoissahan ei sovituskoppeja ole, joten vaatteet on oikeastaan pakko ostaa kotiin sovitettavaksi.


Jatketaan ajassa taaksepäin ja kevääseen. Kevään Let’s Denim mallistossa oli hyvin arkisia vaatteita, tottakai  imensä mukaan paljon farkkua ja mm hauska läpikuultava sadetakki, joka tuntui olevan joissakin paikoissa aikamoinen hitti ja myytiin nopeasti loppuun. Itselleni sadetakki on malliltaan hieman tiukka lantion kohdalta ja jouduin ottamaan yhtä kokoa isomman takin kuin yläosan puolesta olisin ehkä tarvinnut, jotta sain takin vetoketjun kiinni. Aluksi kun näin ensimmäiset mainokset, en innostunut tästä kokoelmasta paljoakaan. Lopulta kuitenkin päädyin ostamaan kokoelmasta aika paljonkin vaatteita ja mikään ei lähtenyt edes palautukseen, vaan pidin kaiken mitä ostin.


Eniten käytössäni ovat olleet pitkät sivuilta auki olevat t-paidat ja pillifarkut. Erityismaininnan tässä kokoelmassa ansaitsevat mielestäni ehdottomasti nuo farkut, joita päädyin lopulta ostamaan kolmet (mustat, tummat revityt ja vaaleat), sillä ne ovat 15e hinnalla todellinen löytö. Nimittäin harvoin olen sovittanut näin hyvin istuvia farkkuja. Kangas on suhteellisen ohutta ja joustavaa, mutta kuitenkin housumaista, eikä läpikuultavaa legginsimäistä. Eli housut ovat mukavat päällä. Jopa vyötärö on tarpeeksi tiukka, eikä jää takaa roikkumaan ikävästi, kuten minulla isopeppuisena yleensä käy. Nämä istuvat jopa vielä paremmin kuin ensimmäisen malliston farkut, joista pidin todella paljon. Vyötärö näissä on pilleissä on hieman matalampi kuin aiemmissa Heidin farkuissa, mutta silti ei liian matala, koska housut tulevat takaa hyvin kuitenkin ylös. Olen saanut useammilta ihmisiltä kehuja näistä farkuista, että ovat hyvän näköiset ja istuvat minulle hyvin, joten olen enemmän kuin tyytyväinen näiden hankintaan. Ja jos Heidin mallistoissa tulee jatkossa farkkuja, ostan varmasti! Farkut ovat kestäneet hyvin käytössä, eivät venähdä liikaa käytössä ja pesukerratkaan eivät ole niissä alkaneet ainakaan vielä näkyä.


Viime vuoden lopulla julkaistu joulukokoelma sisälsi paljon vuoden vaihteeseen sopivia paljettaja ja blingiä, joita ei minusta voi koskaan olla liikaa, joten kotiutin itselleni silloin kaksi toppia, yhden mekon ja wet look legginsit. Nämä kaikki pääsivät käyttöön talvella ja ovat olleet minusta hyviä ostoksia. Ainakin paljettitopit ovat vilahdelleet päälläni instagramin puolella, toinen niistä minulla oli mukana mm vuoden vaihteen Rooman matkalla ja paljettimekko on tullut esiteltyä tässä postauksessa. Ja tulipa tuota yhtä toppia lainattua myös omalle tanssioppilaalleni päälle esitykseen. Tämä on ollut kokoelmista ehkä "epäkäytännöllisin", koska juhlavaatteille on yleensä vähemmän käyttöä kuin perus arkivaatteille, mutta edullisen hintansa puolesta nämä juhlavaatteet olivat mielestäni houkuttelevia, koska aina ei halua maksaa suuria summia juhlavaatteista, joille on vain vähän käyttöä.


Aivan ensimäisestä Heidin mallistosta minulla on ollut eniten käyttöä farkuille, mustille nahkanilkkureille ja alla näkyvälle mustalle pitsimekolle. Mekko on päässyt päälleni jo useamman kerran (alla kuva 30v syntymäpäiviltäni) ja kerää aina kehuja, joka tottakai on erittäin mukavaa. Mekko on myös mukava päällä, ei liian tiukka, eikä liian lyhyt! Ei tarvitse pelätä vilauttelua ja pystyy myös rennosti tanssimaan. Ei paha kun kyse on 18e mekosta. Nii ja ne alle 30e maksaneet nilkkurit ovat kyllä olleet todellinen superlöytö. Korkoa löytyy, mutta kengät ovat silti tukevat ja ne jalassa jaksaa helposti kävellä tai tanssia vaikka aamuun asti. Olen sen verran vakuuttunut, että ehkä täytyy toistekin hankkia kengät Ldlistä. Harmi, etten ostanut näitä nilkkureita tupana! Tosin onneksi eivät ole menneet vielä yhtään miksikään, vaikka ovatkin olleet ahkerassa käytössä.


Olen siis ollut kaiken kaikkiaan hyvin tyytyväinen ostamiini Esmara by Heidi Klum vaatteisiin. Ne ovat pääosin hyviä perusvaatteita, joita on helppo yhdistellä ja ne ovat olleet todella halpoja, sillä jopa esim H&M:ssä vastaavista vaatteista voi helposti joutua maksamaan enemmän. Laatu vastaa paljolti esim Zarasta tai marketeista ostamieni vaatteiden laatua, joten olen siihen ollut tyytyväinen. Ostan nykyään paljon myös muita vaatteita Lidlistä, joten en ole hurahtanut Lidlin vaatteisiin vain Heidi Klumin takia, vaan tsekkaan Lidlin vaatevalikoiman muutenkin aina tasaisin väliajoin tehden hyviä löytöjä. Suosittelen siis lämpimästi muitakin pitämään silmät auki Lidlin vaateosastolla! Sieltä voi löytyä todellisia helmiä!



I have bought some Esmara by Heidi Klum clothes from Lidl and I really like all of them! My favourites are the jeans from spring collection and shorts from summer collection. I also use my lace dress and ancle boots from the first collection a lot.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Kultaa kynsillä

En millään malttaisi näillä helteillä istua naputtelemassa koneen ääressa blogipostauksia, vaan olen yrittänyt ottaa helteistä kaiken irti ja viettää aikaani auringosta nautien ja uiden (jota en ole muuten tehnyt useampaan vuoteen!). Joten postailuni voi olla vielä elokuussakin aika satunnaista, mutta yritän nyt ottaa itseäni hieman niskasta kiinni, sillä luonnoksissa on useampia puolivalmiita postauksia odottamassa julkaisua. Mm aiemmin lupailemani esittely  Kiara Sky lakoistani ja tottakai paljon kynsikuvia. Niin ja olisihan sitä kiva vähän kertoa, mitä kaikkea on tullut nyt kesällä tehtyä!

Tässä postauksessa esittelen parit kynnet viime vuoden puolelta, joita ei vielä blogissa ole nähty.


Ensimmäisenä kynnet, joissa on käytetty OPIn ja Essencen lakkoja. Tässä skittlettessä on vähän kaikkea. On eri lakkakoostumuksia, on siirtokuvia, on liukuvärjäystä. OPI Bond Girls kokoelman hiekkalat ovat ihania ja niitä tulee kyllä käytettyä liian vähän. Tässä lakkauksessa tein liukuvärin Honey Ryderilla ja Pussy Galorella. Ihania kummatkin! Siirtokuvistani ei löytynyt Bond-tyttöjä, mutta Marilyn Monroe kuitenkin.




Toinen lakkaus on pikainen ranskis parilla aksenttikynnellä illanviettoon, jossa minulla oli pikkumusta päällä.  Lakkaan todella harvoin kysiäni kesken päivän. Jos minulla on jokin ilta menoa, teen yleensä kynnyt jo edellisenä iltana valmiiksi, koska olen tottunut lakkaamaan kynsiäni aina ennen nukkumaan menoa. Näin kynnet saavat aian kuivua yön yli.


Rakastan tehdä ranskalaisia lakkauksia niin, että töpöttelen ranskiksen rajalle glitterlakkaa, jolloin maalausjäljen ei tarvitse olla kovin huolellista. Helppoa ja silti lopputulos on aina näyttävä, kun käyttää glitteriä.

Aksenttikynsien kultainen lakka on upea KBShimmer Citrine. Töpöttelin ranskiksen rajalle ensin Golden Rosen mustapohjaista glitterlakkaa ja sen jälkeen vielä hieman Citrineä. Kuka muuten muistaa nämä Golden Rosen Jolly Jewels lakat, jotka olivat todella iso hitti aikoinaan kynsipiireissä? Hauskaa löytää tämmöisiä lakkoja omasta kokoelmastaan, joihin liittyy muistoja. Näitä sai aikoinaan Seppälästä ja kaikki kynsiharrastajat ostivat näitä. :D Mikähän se vuosi oli, kun näitä myytiin?




Here are two older nails that I have not published yet for some reason.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Kauneusbloggaajien festarihaaste

Kauneusbloggaajajoukolla kehittelimme taas yhteisen haasteen ja tällä kertaa teemaksi valikoitui kesän festarit. Jokainen sai valita haluamansa festarin ja toteuttaa festariin sopivan lookin. Vaitsin omaksi festivaalikseni Tammerestin, joka on nyt parina vuonna tullut tutuksi. Tammerfest alkaa tänään 19.7. ja kestää koko viikonlopun.


Koska viime aikoina on ollut niin upea aurinkoista ja suorastaan kuumaa, päätin ottaa tämän festarityylissäni huomioon. Hiukset siis ylös sotkuiselle rennolle nutturalle, päälle rento ilmava mekko ja kasvoille meikki, joka pysyy koko päivän hikisessä menossa mukana. Kokonaisuuden kruunaavat minusta täydelliset festariasusteet, eli metallisävyiset feikkitatuoinnit rintakehässä ja niskassa. Mikään uusi juttuhan nämä feikkitatuoinnit eivät ole, mutta minusta ne ovat ihania varsinkin kesällä käytettäväksi. Ja nyt kun on oikeasti vielä sellaiset kelit, että näitä pystyy myös ihan esitellä, eikä tarvitse toppatakki päällä festaroida. Omat tatuointini olen tilannut jo useampi vuosi sitten jostakin nettikaupasta muistaakseni, mutta tänä kesänä vastaavia feikkitatuointeja löytyy ihan vaikkapa Rimmeliltä.


Festarimeikkiin kuuluu mielestäni ehdottomasti glitter. Halusin taas päästä kokeilemaan jotakin uutta ja levitin glitteriä tällä kertaa ikään kuin pisamiksi kasvoille, eli hyvin laajalle alueelle: poskipäille, nenänvarteen ja ohimoille. Sekoitin useampia eri glittereitä ja valitsin käyttööni erilaisia kullan sävyjä, koska ajattelin niiden olevan tavallaa kivan neutraaleja ja sopivan hyvin ruskettuneelle iholle auringonpaisteeseen. Kulta on kantava teema koko meikissä, sillä sitä löytyy myös huulilta ja levitin myös kullansävyistä highlighteria reilusti poskipäille ja ohimoille ennen glitteriä.


Koska halusin festarimeikistäni mahdollisimman hyvin sään kestävän, tein erittäin kevyen meikkipohjan ja levitin vain hiukan meikkivoidetta niille alueille, jotka eniten ja nopeimmin punoittavat ja joissa on vähän epäpuhtauksia peitettävänä. Väritöntä puuteria töpöttelin kevyesti myös kasvoille. Poskille sudin reilusti Lumenen aurinkopuuteria, joka on jo pitkäaikainen suosikkini ja vielä reilummin sudin kultasävyistä theBalmin Mary-Lou Manizer highlighteria sekä poskipäille että ohimoille. Tämä highlighter sopii mielestäni todella hyvin kevyseti lisättynä arkeen, mutta sillä saa myös näyttävämmän lopputuloksen. Ja tuote on mielestäni upea hieman päivettyneellä iholla, vaikka sopiikin myös kalpeille. En käyttänyt ollenkaan poskipunaa, joka on todella yllättävää minulle. Mutta tämä look ei sitä mielestäni tarvinnut.


Jos ja kun haluaa tehdä varmasti kestävän kulmameikin, on minusta ehdoton valinta Anastasia Beverly Hillsin kulmapomade. Se kestää kaiken. Koska muu meikkini on hyvin minimaalinen glitterin lisäksi, tein kulmista paksut ja vahvat. Oma pomadeni on jo aika vanha ja hieman väärän sävyinen, hieman turhan lämmin/punertava, mutta nyt kun hiusteni väri on päässyt taas haalistumaan, pystyn taas tätä käyttämään jotenkin. Monen muunkin merkin kulmapomade on erittäin hyvä (kuten Milani ja NYX) ja melkein pomade kuin pomade pysyy hyvin ainakin minun kulmissani, mutta tämä ABH nyt vain on varmin kaikista, joten se on ehdoton valintani hellepäiviin.

Silmämeikkinä minulla ei tässä ole kuin ripsiväriä, koska kuumassa luomivärit kuitenkin paakkuuntuisivat. Ripsillä kevyt kerros Essencen Lash Princess Sculpted Mascaraa, joka on melestäni melkeinpä yhtä mainio kuin saman sarjan vihreillä koristeilla varustettu False Lash Effect Mascara. Tuo "vihreä versio" tulee varmasti olemaan ikuinen suosikkini Essencen ripsareista, vaikka moni muukin on kyllä ehdottomasti kehumisen arvoinen. Nämä Essencen ripsarit eivät ole itsessään vedenkestäviä, joten käytän niiden päällä aina vedenkestävää top coatia varsinkin kuumilla ilmoilla ja silloin, kun on vaarana, että ripsari voisi sotkeentua.


Glittereitä en kiinnittänyt tällä kertaa millään erillisellä glitter primerilla, vaan Sleekin All That Glitters geelillä, jossa itsessään oli jo pientä kultaista glitteriä seassa. Töpöttelin glittergeelin päälle Glitternistin Kohokukkia Rose Gold setistä sävyä Tia ja vielä Essencen kultaista glitteriä sävyssä Golden Nuggets, jossa on isoja ja pientä kuusikulmaisia glittereitä, sekä tikkuglitteriä sekaisin. Näistä kolmesta tuli jo minusta kivan monipuolinen miksaus. Glitterit pysyivät hyvin ilman erillistä primeria.


Koska kaikki käyttämän glitterit olivat pet-muovia, poistin ne meikipoistoaineeseen kostutetulla vanulapulla pyyhkimällä, jotta sain glitterit roskiin. Vasta sen jälkeen aloin pestä kasvoja vedellä. On tärkeää, ettei glitteriä huuhdo alas viemäristä. Glitterit oli helppo poistaa Garnierin silmämeikinpoistoaineella.


Kultaiset huulet toteutin H&M:n kultaisella punalla, mutta koska se on käsittääkseni ollut jonkinlainen limited edition, esittelen tässä teille vaihtoehtoisen tuottee myös. Nimittäin Essencen Metal Shock puna sävyssä 8 on melkein identtinen tuon H&M:n punan kanssa. Ainoastaan suorassa auringon valossa punat näyttävät hieman erilaiselta, H&M on hieman tummempi kuparisempi. Alla swatchattuna Essence vasemmalla ja H&M oikealla.



Punat eivät ole kovin kestäviä, eli niitä joutuu lisäämään päivän mittaan huulille, kuten normaaleja huulipunia yleensäkin. Muuten koko meikin suunittelin hyvin kestäväksi, jota ei tarvitse päivän mittaan korjailla. Viimeistelinkin koko meikin NYXin mattapinnan antavalla setting spraylla.


Muut tähän haasteeseen osallistuneet kauneusbloggaajat listaa tähän alle ja lisään linkkejä listaan sitä mukaa, kun postauksia tulee ulos. Festarimeikkejämme löytyy myös instasta hastageilla #meikkihaaste ja #festarimeikkihaaste





Here is my festival make up made for beauty bloggers' makeup challenge.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Cesarsshopin ihania uutuuksia (ja käynti paikan päällä)

Olin kesäkuun ensimmäinen päivä käymässä Helsingissä päivän pikavisiitillä, koka mulla oli sopivasti lomaa ja CesarsShopissa järjestettiin silloin tuotetestauspäivä. Ajattelin, että ei näitä kynsiharrastajien juttuja nykyään liikaa järjestetä, joten ostin itselleni muutaman euron liput onnibussiin ja odotin innolla reissua Helsinkiin ja kynsilakkataivaaseen.


Olin itse asiassa todella tehokas ja onnistuin samalla reissulla näkemään useampaakin Helsingissä asuvaa kaveriani. Tuli käytyä mm syömässä ja skumppaa juomassa. :) Tässä postauksessa kuitenkin keskityn nyt lähinnä siihen Cesarsilla vietettyyn aikaan. Suuntasin itse Cesarsille aika lailla heti kun "tapahtuma" alkoi klo14, koska 15 ensimmäistä paikalle saapuvaa sai ilmaisen NCLA kynsilakan.


Cesarsilla oli paikalla mukavan paljon kynsipiireistä tuttua porukkaa ja tottakai myös omistaja Satu. Oli muuten ihanaa päästä tapaamaan monia ensimmäsitä kertaa ihan kasvotusten! Paikanpäällä aikaa vierähti useampi tunti ja se meni kyllä aivan siivillä! Meille oli varattu paikan päälle vähän syötävää ja juotavaa, sekä paljon uutta ihanaa testattavaa! Kauppaan oli nimittäin juuri saapunut Moyran tuotteita suoraan Budapestista! Moyralla on valikoimassaan mm paljon erilaisia leimauslaattoja ja -lakkoja ja erityisen kiinnostunut olin folioleimauksesta, jota varten Moyralla on kehiteltynä tuotteet sekä tavallisille lakkaajille että geelikynsien tekijöille.


Folioleimaus oli onneksi hauskaa ja helppoa! Testailin tekiikkaa ensin tikuille ja homma onnistui hienosti Moyran omalla läpinkyvällä leimasimella. Sillekin siis iso suositus! Ehdottomaksi suosikiksesi nousi hologrammifolio, joka takasi mielettömän hienon sateenkaaren väreissä välkehtivän lopputuloksen! Parin testikynnen jälkeen päädyin tekemään hologrammifoliokuviot myös pariin omaan kynteeni. Kynsilläni oli pohjana upea NCLA:n kultainen hologrammilakka Steppe, jolla olin lakkaillut kynnet edellisenä iltana kotona ihan se mielessäni, että koristellaan kynnet sitten Cesarsilla huomenna jotenkin. No, päätin stten että more is more ja hologrammilakka sai päällensä hologrammifolioleimaukset.


Moyran leimauslaattojen kuviot olivat upeita ja valikoima todella laaja! Olen Moyraan joskus aiemminkin jossain yhteydessä tormännyt ohimennen, ainakin YouTubesta löytyy Moyran leimausohjevideoita, joita joskus olen katsonut ja jollekin aloittelevalle leimaajalle linkannut. Mutta ikinä ei ole tullut ttustuttua tarkemmin merkin tuotevalikoimaan, enkä ole missään törmännyt käyttökokemuksiin merkin leimaustuotteista tai päässyt aiemmin niitä itse kokeilemaan. Niinpä esim laattoja selaillessa meni hetki jos toinenkin, kun yritti valita mieleistä kuviota omille kynsille. Meillä oli testissä merkin "minilaatat", jotka itseasiassa eivät kyllä minusta mitää miniä ole nähneetkään, koska vastaavat kooltaan about MoYou Londonin leimauslaattojen kokoa. Moyran isot laatat taas ovat samaa kokoluokkaa kuin Über Chicin laatat.


Ensikosketukseni Moyraan oli kyllä vakuuttava. Leimauslakat, stamperi, foliot, vesipohjainen päällyslakka ja laatat vaikuttivat kaikki oikein laadukkailta ja lisäksi niiden hinta on minusta oikein kilpailukykyinen. Kun vertaa esim kestosuosikkiini ja aina varmaan Konad merkkiin, ovat Moyran leiamustarvikkeet samaa hintaluokkaa. Konadin perus leimauslakat maksavat Cesarsshopissa 5e ja Moyran tavalliset leimauslakat taas 4,5e. Leimauslaattojen, varsinkin niiden isompien kuviot ovat kookkaita ja sopivat pidempikyntisellekin. Minilaattojen kuviot olivat myös omalle kynnelleni reilun kokoisia. Minileimauslaatat maksavat Cesarsshopissa hieman vajaa 7e, kun samaa kokoluokkaa olevat MoYou Londonin laatat ovat hieman vajaa 8e Cesarssilla. Koko Cesarsshopin Moyran valikoimaan pääset tutustumaan täällä. Valikoimassa on myös paljon geelikynsien tekoon tarkoitettuja juttuja, ei vain näitä leimaustarvikkeita.


Ostoskoriini tuotetestaupäivänä päätyi NCLA:n tarjouslakkoja, Kiara Sky merkin ihania uutuuslakkoja, What's Up Nailsin pyöreitä glittereitä (joita olen aiemmin kynsien lisäksi käyttänyt kasvoillani) ja China Glazen Get It Right, Get It Bright. Näistä pääsette ainakin Kiara Skyn lakkoihin tutustumaan toivottavasti piakkoin tarkemmin myös täällä blogin puolella, koska olen aikeissa esitellä oman kokoelmani tältä merkiltä, joka on kasvanut nyt tasaisen varmasti siitä lähtien, kun merkki tuli Cesarsshopiin myyntiin. Kiara Sky taitaa olla tunnetuin dip powder systemistään, jolla voi tehdä helposti rakennekynnet, mutta merkiltä löytyy kattava valikoima myös erilaisia ihania kynsilakkoja.


Tällä viikolla minulle saapui iso tilaus (tai oikeastaan kolme tilausta, jotka toimitettiin nyt yhtä aikaa, kun kaikki ennakkotilatut tuotteet olivat saapuneet kauppaan) Cesarsshopista, joka sisälsi mm ensimmäiset omat Moyran tuotteeni, Picture Polishin upeita uutuuksia, F.U.N Lacquerin ennakkotilatut lakat, sekä Konadin alennuksessa olleita leimauslaattoja. Nyt kokoelmistani löytyy ihan muutamaa laattaa vaille kaikki Konadin pyöreät leimauslaatat, joista on muodostunut itselleni jo tietynlainen keräilykohde. Konadin laatat olivat ne ensimmäiset, joiden avulla leimauskoristeluun alkujaan tutustuin.


Yritän piakkoin päästä kokeilemaan folioleimausta ihan kotioloissa, jolloin voin esitellä tarkemmin ostamiani Moyran tuotteita täällä blogissakin. Tämän postauksen loppuun haluan kuitenkin näyttää vielä tikkukuvat hankkimistani uusista lakoista, jotka nekin toivottavasti pääsevät pian myös kynsille asti. Ainakin Picture Polishin Eternal ja Fresh suorastaan kiljuvat kesää, joten niillä tulee varmasti lakattua nyt kesällä. F.U.N Lacquerin lakat ovat sävymaailmaltaan hieman syksyisempiä, mutta lakoissa oleva holohitula tulee kyllä kesäisessä auringonpaisteessa parhaiten esiin.

 

Picture Polishin viimeisin kuuden lakan kokoelma julkaistiin ennen juhannusta ja sitä odotettiin aikamoisella innolla kynsiharrastajapiireissä. Sävyvalikoima tuntui olevan ihan kaikkien mieleen! Kaksi väriä myytiinkin loppuun Cesarsshopista jo ensimmäisen vuorokauden aikana ja itsellenikin lähti mukaan heti kättelyssä neljä sävyä kuudesta, kun yritin olla todella harkitseva ja karsia edes jotain pois. Todennäköisesti tulen vielä hakkimaan niistä kahdesta puuttuvasta lakasta ainakin Destinyn...


Picture Polishejani tikuttaessa huomioin, että kaikissa lakoissa tuntui olevan Picture Polishille tyypillinen hyvä koostumus ja tikuille laitoin perinteiseen tapaan kaksi kerrosta lakkaa. Lakat yllä olevassa kuvassa ovat siis vasemmalta oikealle Princess, Royal, Eternal ja Fresh. En oikeasti osaa yhtään sanoa, mikä näistä on suosikkini. Kaikki olivat vielä hienompia luonnossa kuin kuvissa ja tykkään kaikista aivan tajuttoman paljon. Valinnanvaikeus iskee, kun yritän päättää, millä näistä ensimmäisenä lakkaisin. Mutta ehkä päädyn Freshiin, koska se on näistä ehdottomasti se uniikein ja ehkäpä juuri sellainen sävy, jota kovasti Picture Polishin valikoimaan on odotettu.


F.U.N Lacquerin lakkoja en ole hetkeen ostanut ja viimeisimmän ostokerran jälkeen on ilmestynyt useampia kokoelmia, joten jouduin näidenkin kohdalla aika pitkään valikoimaan, mitä lopulta tilaan. Päätin, että neljä täytyy olla ihan maksimi, vaikka olisin voinut tilata hyvin kuusikin lakkaa. Lopulta hieman huvitti, että aika toisiinsa sointuva värimaailma näissä kaikissa valinnoissani lopulta oli, mutta minkäs teet, kun kaikki violetin ja vaaleanpunaisen välimaastossa liikkuva vaan vetoaa. :D Päädyin ostamaan itselleni lopulta seuraavat lakat: Unicorn Love, Berry Smoothie, Flattering ja Bachelorette Party. Mietin pitkään, ovatko Berry Smoothie ja Flattering turhan lähellä toisiaan, mutta kyllä niistä toinen on selvästi lila ja toinen vaaleanpunainen. Minulta tosin löytyy jo pari samaa sävymaailmaa olevaa Funia, mutta usko on vahva, että kaikki ovat tarpeeksi erilaisia keskenään. Näistä neljästä Unicorn Love oli läpikuultavin ja toimisi varmasti yhdellä kerroksella myös vaikka topperina mustan päällä. Berry Smoothie ja Bachelorette Party sisälsivät hieman isompia glitterpaloja, joten niiden koostumus oli hieman kökömpi, mitä olen ehkä Funien kohdalla tottunut, mutta pullon kunnollinen ravistelu ja päällyslakan käyttö varmasti auttavat asiaa sen verran, ettei lopputulos jää liian röpelöiseksi. 

Nyt kysymys kuuluukin, mitä te lukijat ehkä haluaisitte nähdä näistä kaikista ensimmäisenä blogissa tarkemmin? (Vai voiko näistä edes valita, kun kaikki ovat niin ihania?!)



I visitedin Helsinki and Cesarsshop in the begining of June and tried out Moyra stamping products there. They were awesome! I also made huge order (or three) to Cesarsshop later that month and got so many awesome new products. Now I can't decide what to try out first!