torstai 25. elokuuta 2016

Kynsiblogit facessa ja blogikommentoinnista

Liitin nyt nämä kaksi aihetta sulavasti samaan postaukseen, koska ne mielestäni liittyvät toisiinsa aika olennaisesti.

Aloitetaan ensin tällä kivalla ilouutisella! Ehkä joku bongasikin jo blogin sivupalkista hienon lakkapullon kuvan (Tiken käsialaa muuten), joka vie facebookiin vasta perustettuun Kynsiblogit-sivulle? Kynsiblogit on siis sivu, johon suomalaiset kynsibloggaajat voivat jakaa blogipostauksiaan ja lukijat voivat niitä helposti sieltä seurata. Mukana on nyt noin kymmenisen blogia, mutta mukaan mahtuu ja otetaan tottakai uusia halukkaita, joilta aktiivinen kynsiblogi löytyy, koska tarkoitus on kerätä tämä sivusto mahdollisimman kattavaksi. Käykää siis tykkäämässä sivusta tai liittymässä mukaan postauksianne jakamaa! 


Suomalaisia aktiivisia kynsiblogeja ei mielestäni ole todellakaan liikaa ja siksi on minusta hirmu kivaa, että saadaan niitä koottua jollain tavalla yhteen. Toivottavasti tämän uuden sivumme kautta blogit saavat uusia lukijoita ja blogeja lukevat löytävät helpommin/paremmin kynsiblogien pariin. Ainakin sivun tykkääjien määrä on nyt koko ajan kivassa kasvussa, joten kaipa tämmöiselle sivulle oli jossain määrin ihan tarvettakin?


Ja sitten siihen postaukseni toiseen asiaan. Nimittään blogitekstien kommentointiin. Tai kommenttien puutteeseen ehkä lähinnä. Aihe, joka on nyt ollut esillä useissa lukemissani blogeissa ja päätin myös minä tähän tarttua.

Onhan se harmi, että kommenttien määrä on nykypäivänä useissakin blogeissa hyvin vähäinen verrattuan aikaisempiin kommenttimääriin. Minä olen tämän huomannut sekä omassa- että muiden blogeissa ja niin ovat myös monet muut. Mm. Tike postasi asiasta ja haluaa haastaa ihmisiä mukaan kommentoimaan blogipostauksia. #kommenttipäivässäpitääblogithengissä Minusta tämä oli sellainen "kampanja", että halusin siihen tarttua ja rohkaista ihmisiä mukaan tähän omassa blogissani myös.



Myönnän ehdottomasti itsekin olevani laiska kommentoija. Facessa ja instassa on helppo klikkailla peukkuja ja sydämiä, jolloin se itse blogipostauksen kommentointi harmillisen usein (minultakin) unohtuu tai sitä ei enää samalla tavalla muista. Vaikka ei se kommentointi edes kauan vie aikaa, koska mitään kilometrikommenttia ei todellakaan tarvitse kirjoittaa bloggaajaa ilahduttaakseen. Lyhytkin blogiin jätetty kommentti on suuri ilo blogia kirjoittavalle, kun aina postauksiin ei tule edes sitä ensimmäistä ja ainoaa kommennttia. Näin minä sen ainakin koen. Eli turha ajatella, "en minä viitsi kommentoida, kun ei minulla ole mitään kunnollista sanottavaa". Ei ole olemassa "oikeanlaista kommenttia", vaan itse ainakin olen hyvin kaikkiruokainen. Pääasia on, että se kommentti on jätetty.

Vaikka minä ja moni muu bloggaa myös ihan omaksi ilokseen ja tilastoista näkee kyllä, miten paljon blogissa on kävijöitä, niin ei kannata tai saa unohtaa sitä kommenttien merkitystä. Minusta on ihanaa, että blogillani on muutama vakiokommentoija ja välillä tunnen kyllä huonoa omaatuntoa siitä, etten ole todellakaan yhtä aktiivinen kommentoija heidän blogeissaan. Mutta aion nyt tarttua haasteeseen ja pyrkiä kommentoimaan enemmän, edes yhtä blogia yhtenä päivänä.
 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Käärmettä kynsillä

Taas vähän arkistojen aarteita! Näissä kynsissä oli minusta niin hauska idea, että pakko julkaista nämä nyt, vaikka aikaa näiden teosta on kulunut reilusti. Tästä saisi vaikka jonkun kivan postaussarjankin aikaan? Ideana nimittäin oli lähteä matkimaan kynsitarroista löytyvää kuviointia lakkojen ja leimasimen avulla. Turhan tarkkoja tässä ei ole tarkoitus olla, eli täysin indettistä lopputulosta en ole lähtenyt hakemaan, mutta kutakuinkin samanlaista kuviota olisi tarkoitus saada kynsille leimaamalla ja lakkoja käyttämällä kuin tarroillakin.


Vasemmalla Sally Hansenin kynsitarrat kellertävällä käärmekuosilla. Pakko taas kehua, että nämä ovat ihanan ohuita, asettuvat hyvin kynnelle ja pysyvät hyvinä useita päiviä, kun päälle laittaa kunnon kerroksen päällyslakkaa. Oikealla taas tarroista inspiroituneet leimaukseni. En kuollaksenikaan muista nyt ulkoa, missä leimauslaatassani on käärmekuvio. Voisin veikata, että Bundle Monster, vai onko ihan Konadinkin laatoissa?

Halusin pysytellä samassa värimaailamassa, eli keltaista ja ruskeaa on käytetty myös leimatuissa kynsissä. Halusin päästä käyttämään Konadin keltaista lakkaa, koska liian harvoin tulee noilla eri väreillä leimattua. Todella usein tulee kaivettua vain musta ja valkoinen leimauslakka esiin. Kultainen leimauslakka on se vanha versio, joka on todella haalea pigmentiltään ja ei näy kyllä ollenkaan näissä kuvissani. Vain keltaisella leimatut kohdat kamerani suostui tallentamaan.


Tein pohjasta ruskeasävyisen Nubarin Chocolate Caramelilla ja Lumenen ikivanhalla lakalla, joka nähtävästi oli numeroltaan 666, mutta nimeä en tiedä, koska en enää kyseistä lakkaa omsita. Töpöttelin näitä meikkisienellä kynnelle sattumanvaraisesti ja leimasin päälle kaksiväriset leimaukset kultaisella ja keltaisella.


Otin vielä vertailukuvan niin, että toisessa kädessä on edelleen tarrat ja toisessa leimaukset. Kyllä näissä minusta on kivan paljon samaa näköä, vaikka värisävyt eivät ihan identtisiä olekaan.

Pitäisikö kokeilla tätä uudestaan joillakin toisilla tarroilla? Mitä mieltä olette?

lauantai 20. elokuuta 2016

NYX Wonder Stick

Tänään halusin jakaa omia mietteitäni tästä käsittääkseni paljon mielipiteitä jakavasta tuotteesta: NYXin wonder stickistä. Se on siis helppo puikkomainen tuote, jolla saa varjostettua ja korostettua kasvoja. Eräänlainen 2in1 tuote. Toiset tykkäävät tästä paljon ja toisten mielestä tämä taas on "ihan huono". Alempaa selviää, mitä minä tästä tuotteesta tykkään.

Aluksi pakko tunnustaa, etten ole todellakaan mikään "himocontouraaja", mutta olen jo vuosien ajan tykännyt varjostella kasvojani hieman esim aurinkopuuterilla. Joten tämä villitys oli minusta ihan tevetullut.


Oma wonder stickini on sävyssä light/medium, eli kaäsittääkseni se vaalein näistä. Koska olen varsinkin talvisin hyvin kalpea, niin en edes harkinnut minkään muun sävyn ostamista. Ruskea varjostusväri on minusta todella hyvän värinen (ei esim liian tumma), helposti levittyvä ja sen saa sopivasti häivytettyä. Vaalea korostusväri ei ole kamalan näkyvä ainakaan kalpeilla kasvoillani, vaikka käsivarressa se erottuu selvästi. Tuotteen antama melko huomaamaton korostus toimii minusta hyvin arkisessa meikissä ja jos haluan selvemmin näkyvän korostuksen, lisään päälle jotakin puuterimaista korstustuotetta, kuten the Balmin Mary-Lou Manizeria. Itse taidan olla enemmän varjostaja kuin korostaja, joten ehkä hieman vaatimattomammat korstustuotteet ovat enemmän makuuni, vaikka joskus on tietenkin kiva kimmeltää ihan kunnolla. :D

Alla havainnollsitavaa kuvaa, miten kivasti kumpikin väri, sekä vaalea että tumma, alkavat blendaantua kasvoille kun hieman rajoja lähtee hävyttelemään (vasemmalla) ja millaisessa meikissä olen tätä tuotetta käyttänyt (oikealla). Levitän tuotteen yleensä suoraan puikosta kasvoilleja häivyttelen sen beautyblenderillä tai joskus jopa sormin.


Minä siis olen pitänyt tästä tuotteesta, se on minusta hirmu kätevä ja nopea. Puikkoa on helppo käyttää, pientä pakkausta on helppo kuljettaa mukana ja tuote on omassa käytössä tuntunut myös riittoisalta. Minä en siis tämän kummoisempaa tuotetta tarvitse kasvojen contouriin. Tietenkin olennaista tässä tuotteessa on, että sen värisävyt toimivat ja sopivat omalle iholle.

Onko lukijoissa tätä tuotetta testanneita? Tykkäsittekö?

maanantai 15. elokuuta 2016

Glitteriä ja liukuväriä

Tämän postauksen kynnet ovat vanhoja, varmaan vuoden-kahden takaa. Tulivat vastaan kun kävin läpi valokuviani ja siirtelin niitä ulkoiselle kovalevylle. Olen nyt vahvasti sitä mieltä, ettei näitä ole vielä nähty blogissani. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä ja te lukijat olette ihan varmoja, että olette nämä jo aiemmin nähneet. :D


Vanhoja kynsiä läpi käydessä huomasin, että ehdoton lempparitapani lakata kynnet oli tuolloin liukuväri ja siihen vähän glitteriä päälle. Nopea, varma ja helppo tapa. Tässä ei voi kamalasti mennä pieleen.

Yllä näkyvissä kynsissä on pohjalla varmaankin ainakin kolme kerrosta Essencen Ice Ice Baby kokoelman lakkaa Junior Championship. Sillä tämä on todella läpikuultava. Lakassa on kyllä kiva pinkki shimmerhehku tietyssä kulmassa. Kärkiin on töpötelty Lumenen metallista lakkaa, jonka nimeä en pysty enää tarkistamaan kun olen kyseisen lakan lahjoittanut äidilleni ja Wild & Mildin glitterlakkaa Party Animalz. Päällä Mereneidin päällyslakka, joka on todella hyvä ja mielestäni pikakuivattava, vaikka niin ei pullossa luekaan. Hamstraan tätä aina I Love me -messuilta.


Toisissa kynsissä on sama tuttu kaava: liukuväri ja glitteriä päälle. Kynsillä on kaikki Essencen Bloom Me Up! trend editionin lakat, jotka on julkaistu vuonna 2014. Lakkoja tosin oli vain neljä, joten peukaloon piti laittaa jokin väri toistamiseen.


Essencen lakkojen päälle laitoin Color Clubin Celebration kokoelman Something New glitterlakkaa. Mielestäni tämä on tosi kiva Color Clubin kokoelma, josta ei hirveästi ole kuitenkaan swatcheja tai juttuja näkynyt blogeissa. Ja tämä on jo vanha kokoelma. Löytyy kuitenkin myynnistä edelleen esim täältä. (En hyödy linkistä mitenkään.)

Tuohon aikaan (loppuvuodesta 2014) taisi olla muodissa nuo valkoiset glitterlakat eli ns "lumihiutalelakat". Tämä Color Clubin yksilö on siitä erilainen, että siinä on myös valkoisen lisäksi turkooseja isoja kuusikulmaisia glittereitä. Turkooseja glittereitä ei ole paljon, mutta juuri sopivasti, että niitä saa joka kynnelle näin halutessaan. Nämä turkoosit glitterit tekevät mielestäni tästä sopivalla tavalla uniikin.


Yllä olevissa kynsissä pohjalakkana toimii Lumenen CC Nail Concealer, jonka aikoinaan sain muistaakseni jossakin miitissä testattavakseni. Lakka on ollut käytössäni usein silloin, kun en voi värilakkaa pitää, vaan pitäisi olla lakattomilla/luonnollisilla kynsillä. (Esimerkiksi tanssiesityksissä.) Omalla kohdallani lakattomat kynnet vain tarkoittaa poikkeuksetta häiritsevästi kellertäviä kynsiä, koska kynsilläni on yleensä lakkaa aina. Siksi ihan nakukynsillä en oikeastaan pysty olemaan, vaan tarvitsen nakukynsilleni jonkin tämmöisen kynnen väriä neutraloivan lakan. Jo parilla kerroksella tällä "kynnen concealerilla" saa yllättävän peittävän lopputuloksen ja nätin tasaisen sävyn kynnelle saa jo yhdellä kerroksella, mutta itse suosisin kahta varmuuden vuoksi. :) Myös erilaisissa ranskiksissa tämä concealer on ollut hyvä.


Lumenelta on muuten tulossa taas syksyksi uutuuksia ja niiden mukana pitäisi tulla läpinäkyvä matta päällyslakka. Se täytyy varmaankin ostaa testiin, koska hyviä mattapäällyslakkoja ei koskaan ole liikaa. :)

tiistai 2. elokuuta 2016

Kesämiitin kynnet

Vielä yksi postaus #kesämiitti16716 aiheen tiimoilta. Nimittäin minun kynteni. Tällä kertaa mukana poikkeuksellisesti myös varpaankynnet, joita en yleensä blogissa esittele, vaikka niitä monesti lakkailenkin. Myönnettäköön, etten kyllä oikeastaan koskaan jaksa varpaiden kynsiä koristella, mutta nyt miittiä varten panostin sen verran, että tein vähän liukuväriä ja laitoin fimojakin varpaiden kynsiin.


Käyttämäni lakat näkyvät yllä: Essence Flashy Pumpkin ja Hello Sunshine. Hello Sunshine on mattalakka, mutta laitoin sen päälle pikakuivattavan, jolloin se sai kiiltävän pinnan. Isovarpaissa siis liukuväri näillä kahdella ja muutama fimo vielä kaverina. En jaksanut tehdä liukuvärejä muihin varpaisiin, kun kynnet ovat niissä niin pienet.


Ja sitten ne sormien kynnet, joilla pikkuinen palkintokin lähti kotiinviemisiksi. Kesään kuuluu minusta olennaisena osana ihanat aurinkorannat, joten tein kynsilleni rantahiekkaa, merta ja aaltoja. Erilaisia niittejä ja strasseja kiinnittelin koristeiksi, sekä leimasin kaloja, simpukoita ja ankkureita.


Oikea ja vasen käsi olivat keskenään erilaiset, jotta sain toteutettua kaikki minulla olleet ideani. Vielä kun olisin omistanut semmoisia simpukoiden muotoisia niittejä, niin niitä olisin varmasti käyttänyt näissä kynsissä. Ne olisivat sopineet nyt kuin nenä päähän. Mutta ilmankin onneksi pärjäsin. Oli muuten yllättävän vaikea löytää mitään simpukanmallista leimauskuviota omista laattavarastoista, mutta onneksi sellainen lopulta löytyi. Muuten olisi jääneet simpukat kokonaan pois näiltä rantahiekoilta.


Lakkailin näitä kynsiä tietenkin ihan yömyöhään miittiä edeltävänä iltana, tai no oikeammin koiristelin, koska pohjalakkaukset olin sentään tehnyt jo hyvissä ajoin. Mutta eihän sitä koskaan kannata olla liian aikaisin valmis, eihän? :D


Peukaloiden kynsiin olin erityisen tyytyväinen. Muutenkin tykkäsin tästä lakkauksesta paljon, koska nämä olivat pitkään aikaan monimutkaisimmat kynnet joita olen tehnyt. Nyt olen mennyt pitkän aikaa yksinkertaisilla kynsillä, joissa on ollut yleensä vain pari aksenttikynttä ja muissa kynsissä keskenään samanlaiset lakkaukset. Oli aika virkistävää vaihtelua tehdä näin keskenään erilaisia kynsiä ja yhdistellä eri koristelutekniikoita.


Käyttämäni lakat näkyvät alla: China Glaze Fast Track, OPI Gelato On My Mind, Kiss valkoinen, OPI Can't Find My Czechbook ja China Glaze Seahorsin' Around (jota töpöttelin vain hieman tuomaan kimallusta veteen). Näiden lisäksi käytössä oli Konadin valkoinen ja ruskea leimauslakka, sekä laatat Konad m27 ja Bundle Moster BM08 & BM09.


Näitä kynsiä tehdessäni sain ideoita vielä moniin muihin meri- ja rantateemaisiin kynsiin. Vaikka merimiestyyli ei ole oikein koskaan tuntunut omalta jutulta, niin nyt jopa harkitsen merimieshenkistä lakkausta. Saa nähdä, mitä näistä ideoistani saan lopulta kynsille asti.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kesämiitin sponsorituotteet

Miittitunnelmissa jatketaan, kuten lupasin. Tänään tutkaillaan hieman tarkemmin sponsoreiltamme saatuja tuotteita. Kiitos heille kaille mukana olosta!


Tässä hieman listaa, mitä kaikkea saimme keneltäkin:

Lush: Elbow Greas.
Lavera: Näytteitä, käsirasvaa, itseruskettavaa ja hiusgeeliä.
L'Oréal: Essien ja L'Orealin lakkoja.
Miraclela: Alennuskoodit ja korvakorut.
Livbox: Livboxeissa tulleita tuotteita (huulirasvaa, kynsitarroja, suklaata, yövoidetta, hoitoainetta, Trindin Nail Repairia, hiusgeeliä...).
Sunrise Cosmetics: hoitokäsineet.
Bm International/Kauneudenkauppa: Opin Infinite Shine lakkapakkauksia.

Muutamia tuotteita olenkin ehtinyt jo testailla. Mukana oli joitakin minulle ennestään tuttuja merkkejä ja tuotteita. Olen kyllä innoissani myös siitä, että pääsen nyt tutustumaan ihan uusiin tuotteisiin, joita en ole aiemmin kokeillut.


Lushin  Elbow Greas on päässyt jo käyttöön. Voi vitsi mikä tuoksu! Omat kyynerpääni eivät ole niin huonokuntoiset, että niihin tätät arvisin, mutta olen jalkojani tällä rasvaillut ja joskus muutenkin iholle levitellyt. Näin lämpimällä ilmalla saa tosin olla aika tarkkana missä tuota säilyttää, sillä tuote sulaa aika helposti.

Irohan kuorivat käsineet kuulostaa tosi kivoilta ja tarkoitus olisi niitä ihan lähiaikoina testata. Jalkoihin olen käyttänyt vastaavia aj olen tykännyt.


Livboxilta tulleissa tuotteissa oli mulle jo ennestään tuttuja juttuja, koska olen tilannut Livboxia useampinakin kuukausina.

Naturel kynsitarrat mulle on tullut joskus jo livboxista, niistä on postauskin täällä. Nämä ovat kivalla kuviolla, joten varmasti testaan nämäkin.

Australian Gold huulirasvan olen saanut joskus livboxista. Se oli todella hyvä tuote ja ihanan tuoksuinen. Siinä on myös kunnon aurinkosuoja, eli mainio käytettäväksi näin kesällä. Tämän korkkaan varmaan kun edellinen loppuu.

Lumenen huuliöljy oli nyt kiva saada, koska en tilannut sitä boksia, jossa tämä tuote oli ja muistelisin, että tämä oli kyseisen boksin kiinnostavin tuote.

Osiksen hiustuote on ihan uusi tuttavuus. Se menee ehkä miehen käyttöön.

Vichyn yövoide on tullut minulle jo aiemmin boxista ja tykkäsin siitä, joten tämänkin näytteen otan varmasti aika pian käyttöön.


Trindin Nail Repair on hyvä ja mulla nytkin käytössä oleva tuote. Nyt sain toisen pullon varastoon. Käytän tätä aina välillä aluslakkana tai aluslakan alla, ikään kuin kuuriluontoisesti. Tuote sisältää formaldehydeä ja sitä tulisi levittää varoen, niin ettei se mene esim kynsinauhoille.

 Miraclelasta saimme ihanat käsin tehdyt korvikset ja ainakin tämä oma parini oli ihan minun näköinen! Minulla on jo ennestään Miraclelasta esim roikkuvat suklaalevykorvikset, joista olen tykännyt paljon ja ne saavat aina kehuja kun käytän niitä.


Laveran tuotteet ovat minulle ennestään tuttuja, heidän pienet käsirasvatuubinsa kuuluvat oikeastaan minun käsilaukkuni vakiovarustukseen. Nyt sain jälleen yhden tuubin lisää, joten ei heti pääse loppumaan kesken. :) Laveran näytteistä kiinnostavimmalta vaikutti yövoide. Laveran itseruskettavaa aion uskaltaa kokeilla, vaikkein noita itseruskettavia oikeastana harrasta. Mutta tämä on tarkoitettu kasvoille ja kasvoni eivät ikinä rusketu niin hyvin kuin muu kroppani, jote tälle olisi varmasti tarvetta.

OPIn Infinite Shine lakat sain kynsikilpailun voittona. Täytyy kyllä laittaa jossain vaiheessa nämä testiin, että kestävätkö paremmin kuin normi lakat. Olen joskus näiden tilaamistakin harkinnut. Nyt sain kaksi kivaa sävyä ja ehkä innostun hankkimaan näitä lisääkin?


L'Orealilta saimme Essien lakkojen lisäksi L'Orealin omia lakkoja. Essie on ihan ehdottomast yksi lemppareitani, mitä lakkamerkkeihin tulee, mutta nyt olin ehkä erityisen kiinnostunut noista L'Orealin omista lakoista, koska olen kuullut niistä paljon kehuja. Pullotkin ovat kauniin näköisiä! Tikutin kummatkin lakat heti ja ne vaikuttivat helposti levittyviltä ja kahdella kerroksella peittäviltä. Suunnittelin jo tekeväni lakkauksen näillä kahdella lakalla...

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kynsiharrastajien kesämiitti

Instagramin puolella olenkin jo jakanut fiiliksiä meidän kynsiharrastijen kesämiitistä, mutta tässä tulisi vielä vähän kattavampi kertomus meidän mukavasta päivästämme. Lukaiskaa ihmeessä myös muiden miittiläisten raportit, joita ovat kirjoittaneet ainakin Miracle, Eve, Anni. Musita blogeista löytyy nimittäin vielä lisää hauskaa kuvamateriaalia meidän päivästämme.


Hämeenlinnassa pidettiin 16.7. kynsiharrastajien kesätapaaminen, jota olin järjestämässä Miraclen ja Hannan kanssa. Päivän ohjelmaan olimme suunnitelleet mm. piknikin, parhaiden kynsien äänestystä, ruokailua ravintola Popinossa ja tietovisailua. Sen verran huono tuuri kävi, että Hanna tuli juuri ennen miittiä niin kipeäksi, ettei päässyt itse lopulta paikalle. Mutta onneksi paikalle kuitenkin pääsi monta ihanaa kynsilakkoista kiinnstunutta naista!


Miittimme alkoi kokoontumisella linnanpuistoon, jossa valtasimme puiston reunasta penkkirakennelman meidän piknik pöydäksi. Ohjelmassa muuten oli vapaat rupattelua ja tutustumista, kun odottelimme, että kaikki miittiläiset pääsevät perille. Jokainen osallistuja toi mukanaan jotakin syötävää tai juotavaa, joten meillä oli lopulta todella runsaat eväät, joita ei läheskään kaikkia jaksettua syödä, vaikka meitä syöjiä olikin useampia.


Kuva: Heidi

Syömisen ohessa meillä oli missiona myös askarrella itsellemme nimilaput. Miracle toi meille kaikkia ihania askarteluvälineitä, kuten glittereitä, teippejä, niittejä, fimoja... Oli siis valinanvaraa ja jokainen sai askarrella oman näköisensä nimilapun.


Pakko myöntää, että omalta osaltani kyllä vähän lopputulos huvitti. Vähän kuin 5v. Nina olisi päässyt glittereillä leikkimään! Mutta hei, hauskaa oli askarrella pitkästä aikaa muutakin kuin kynsiä! Olosuhteet olivat kieltämättä hieman haastavat, koska askartelu tapahtui ulkona tuulen armoilla.

Vas puoleinen kuva: Miracle

Piknikin ohessa ehdimme hyvin myös vähän kirppistellä. Minulle uusina kotiinviemisinä lähtivät kolme alla näkyvää lakkaa, jotka kotiutuivat minulle vaihtareina.


Pakko kehaista, että meillä oli kyllä super hyvät herkut! Oli sipsiä, pähkinöitä, herneitä, kirsikoita, marjapiirakkaa, juustoja, keksejä... Erityiskiitos Sannille, joka oli jaksanut leipoa meille maukasta piirakkaa! Sponsoripuolelta meillä oli tarjolla Livboxin lähettämiä Pandan Vadelmamuru-suklaalevyjä. (Ihan mun lemppareita!) Alla meikäläinen näyttää hienosti mallia, miten pähkinöitä syödään. :D

Kuva: Miracle

Puistossa ohjelmaan kuului vielä perinteisten ryhmäkuvien (eli kynsikuvien) ottaminen ja samalla äänestettiin miittiläisten suosikit osallistujien varpaiden- ja sormien kynsistä. Meidän miittimme teemana oli kesä ja lakkaukset oli toteutettu tätä teemaa mukaillen.



Varpaissa voiton vei Eve ja sormien puolella minun merenrantakynteni saivat eniten ääniä. Esittelen omat kynteni tarkemmin vielä erillisessä postauksessa. Voittajat palkittiin Kauneudenkaupan lahjoittamilla OPIn Infinite Shine lakkaseteillä.



Matkassa mukana oli myös Heidin Wreck This Journal, johon me miittiläiset tuhrustimme omat terveisemme. Huomaa kuvassa myös Heidin kynnet. :)

Kuva: Miracle

Linnanpuistosta matkamme jatkui Popino ravintolaan, joka on ehdottomasti minusta niitä "the ruokapaikkoja" Hämeenlinnassa. Osa porukasta ajeli Miraclen ja miittikassien kanssa paikalle, me muutamat kävelimme perässä, koska keli on sen verran mainio.

Oik puoleinen kuva: Heidi

Ruokalistaa ja sponsorikasseja tutkittiin kilpaa ravintolaan päästyämme. Kyllähän nuo Laveran vaaleanpunaiset kassit houkuttelevilta näyttävät, eikö? Kasseista löytyi hieman vaihtelavaa sisältöä ja sisällöt meille sponsoroi Lush, Lavera, L'Oreal, Miraclela, Livbox ja Sunrise Cosmetics.


Ruoka oli Popinossa totta kai hyvää ja jaksoimpa syödä jälkiruokaakin! Popinossa pitää aina ehdottomasti syödä myös pastasalaattia ja ihanaa valkosipulileipää alkupalaksi. Vaikka vähän teki mieli tilata jokin Popinon ihanista pizzoista tai jättileike, päädyin lopulta Chicken kormaan, jota en ollut aiemmin maistanut. Jälkiruokana nautin vielä jogurtti-limetta jäätelöpallon. Oli muuten super ihanaa!


Ruokailun ohessa meillä oli ohjelmassa pientä tietovisailua, nimittäin olin valmistellut miittiläisille kaksi lakka-aiheista visaa. Ensimmäisessä tunnisteltiin lakkoja kiekoilta, arvattiin merkki ja nimi. Toisessa visassa oli lakkamerkkeihin liittyviä kysymyksiä. Piti nimetä mm. Essien perustaja ja OPIn artistic director, arvailla eri merkkien perustamisvuosia, nimetä Essencen ja Essien lakkoja, jne. Visailu oli todella hauskaa ja sitä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään! Ja itselläni kyllä syttyi semmoinen kipinä tähän, että mietin jo, missä voisin seuraavan kerran vetää lakavisaa. Kysymyksiä oli nimittäin älyttömän hauska keksiä ja tuli opittua paljon uutta lakka-aiheista nippelitietoa, kun kaivelin kysymysten vastauksia netistä.


Kummastakin visasta palkittiin eniten psiteitä saanut ja voiton vei kummassakin visassa Eve! Hän sai palkinnoksi kauneudenkaupalta saatuja OPIn Infinite Shine lakkoja, sekä pienet itse kokoamani yllätyspussukat. Voitte Even blogista kurkistaa, mitä palkinnoissa oli.

Kuva: Heidi

Ruokailun jälkeen olikin jo aika saatella osa porukasta läheiselle linja-autoasemalle ja kohti kotimatkaa. Muutama meistä (minä mukaan lukien) käväisi vielä kauppakeskus Goodmanissa pyörähtämässä, jonka jälkeen olikin aika suunnata kotiin ja lepäämään pitkän mutta super hauskan päivän jäljiltä.

Tähän väliin on hyvä sanoa kiitos kaikille mukana olleille, jotka tekivät tästä päivästä huippu hyvän! Juttua riitti ja oli ihana nähdä niin vanhoja tuttuja kuin uusia tuttavuuksiakin. Käykää tsekkaamassa vielä mukana olleiden blogeja ja instatilejä:

Salla, IG @chaosia

Vas puoleinen kuva: Miracle

Goodmanilla pyörähtäessä huomasin, että H&M:n uudet meikit olivat saapuneet nyt myös Hämeenlinnaan. Tutkailimme ja swatchailimme niitä aika urakalla ja matkaani tarttui pari H&M:n huulituotetta. Melkein sorruin ostamaan myös pari luomivärinappia, koska nuo H&M:n uudet yksittäiset luomivärit ovat vain niin ihanan värisiä ja todella pigmenttisiä (katso oikea käteni yllä).


Mainittakoon tähän loppuun vielä miittimme sponsoreina toimineet yritykset, jotka lähettivät meille tuotteitaan testiin: Lush, Lavera, L'Oréal, Miraclela, Livbox, Sunrise Cosmetics ja Bm International/Kauneudenkauppa. Kiitos heidän, saimme kaikki kotiinviemisiksi kiinnostavia uusia tuotteita!


Tutustutaan sponssituotteisiin vielä tarkemmin huomisessa postauksessa, jossa on teille lukijoilleni kiva pikku ylläri myös! Nimittäin viime hetkien peruuntumisten takia meiltä jäi muutama sponsorikassi ylimääräiseksi ja näin ollen minulla on arvottavana teille kassillinen kivoja pikku ylläreitä! Tulevaan arvontaan voi muuten osallistua myös facebookissa, jossa minulla on nyt vielä melko tuore blogisivusto, joten sinnekin kannattaa mennä jo tykkäilemään. :)

Nyt on aika päättää tämä kilometripostaus ja jatketaan samoissa tunnelmissa vielä ainakin parin postuaksen verran, koska sponsorituotteiden lisäksi minulla on vielä esiteltävänä miittikynteni.