keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Lakkaushaaste: Keväinen skittlette

Tässäpä tulisi se lupailemani toinen lakkaushaaste maaliskuulle. Jälleen moni upea kynsibloggaajakollegani otti osaa haasteeseen, jonka aiheena oli tällä kertaa keväinen skittlette. Odotan jo innolla, että pääsen näkemään muiden osallistujien kynnet!

Mukana tällä kertaa ovat minun lisäkseni: Timentteja kynsillä, Nails to Photos, Dioriina, Camillacquered, Tinkerbell's Nail Diary ja Nena Sofia's.


Skittletten määritelmä on lyhykäisyydessään se, että yhden käden kynsistä on vähintään kaksi lakattu ja koristeltu samalla tavalla. Jos nyt tarkkoja ollaan, niin omassa lakkauksessani nuo samanlaiset kynnet eivät kyllä ole ihan identtiset, mutta toivon saavani sen anteeksi, sillä käytin näissä samanlaisissä kynsissä glitterlakkaa koristeluun ja se ei tietenkään asettunut ihan samoin kummallekin kynnelle. Ideanani oli töpötellä indenttisten kynsien keskelle hieman glitterlakkaa, niin että se ei yllä kynnen reunoihin asti ja dottingtoolilla pistää neljä pilkkua kynnen reunaan. Alkuperäisenä ideanani oli leimata kumpaankin vihreäpojaiseen kynteen lehtikuviot, mutta sitten tulin toisiin aatoksiin ja meinasi iskea tenkkapoo sen suhteen, mihin kynsiin saan toteutettua samanlaiset koristelut.


Minulle keväästä tuli heti mieleen pastellisävyt. Kaivelin hetken lakkalaatikkojani ja tartuin oikeastaan ensimmäisiin pastellisävyisiin lakkoihin, joita vastaan tuli. Suuri osa niistä sattui olemaan China Glazelta, koska en ole pitkään aikaan kyseisen merkin lakkoja käyttänyt ja aloitinkin lakkojen tutkailin juuri China Glazen lakoistani. Muistin, että minulla on monia pastellisävyisiä China Glazen lakkoja.

Koska nyt tuntuu, että olen päässyt taas leimaamisen makuun, niin halusin myös nämä kynnet koristella leimaamalla. Keväisiin kynsiin sopi minusta jotkin luontoon liittyvät kuvat. Niinpä kynsilleni päätyi lopulta perhoset ja lehdet. Käytin Moyran minileimauslaattoja 111 Breaking The Silence ja 102 The Last Days Of Summer. Kummastakin laatasta kuviot nousivat todella helposti ja olipa ihanaa, miten vaivattomasti leimaaminen tällä kerta sujui. Se kun ei aina ole mitenkään itsestäänselvää.


Käyttämäni lakat: China Glaze Lemon Fizz, jonka päälle lakkasin saman merkin Sunshinella. Ciatén Strawberry Milkshake sai päälle China Glazen Preppy Pinkin. Vaaleanvihreä lakka on Yes Loven G1-3. Käyttmäni glitterlakka on KBShimmerin Sweet Wave, mutta se ei ole kuvassa, koska minulla oli siitä enää jämä jäljellä eri merkin pullossa. Leimaukset toteutin jälleen Konadin leimauslakoilla (ruskea ja vihreä).


Näistä kynsistä tuli mielestäni hauskat ja tuovat ehdottomasti keväistä fiilitä, vaikka ulkona onkin vielä aika loskaista ja märkää. Melko samat värit voisivat sopia myös pääsiäiskynsiin, mutta se jää vielä nähtäväksi, mitä keksin laittaa kynsilleni sitten pääsiäisenä. Usein kyllä pastellisävyt ovat olleet minulle niitä yleisimpiä pääsiäislakkoja.


Mitkä lakat sinulla kuuluvat kevääseen?



Here are my spring skittlette nails for nail bloggers' montly challenge.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lakkaushaaste: 1 leimauslaatta, 10 lakkausta

Tässä kuussa tuleekin kaksi lakksuhaastetta, sillä Cesarsshop sai myyntiin Über Chic -merkin leimauslaattoja ja sponsoroi meille bloggaajille ihanan yksisarvislaatan, jolla päätimme toteuttaa porukalla yksisarviskynnet. Iso kiitos vielä Cesarsin Satulle, joka valikoi meille parista antamastamme vaihtoehdosta tämän ihanan yksisarvislaatan!

Muiden yksisarviskynnet voit katsoa näiden linkkien takaa: Tinkerbell's Nail Diary, Dioriina, Timantteja kynsillä, nailOxtail, Nails to Photos, Nena Sofia's, Ihastukset, Camillacquered, Hannajulia.


Edellisestä leimauskerrastani on jo kulunut tovi. Ei mitenkään tarkoituksellisesti, mutta jostakin syystä en ole ehtinyt hetkeen kaivaa leimaustarvikkeitani esiin. Vähän jännitti, onko taidot ihan ruosteessa. Siksipä halusin toteuttaa hyvin yksinkertaisen leimauskoristelun ja tarkoituksena oli myös testata laatasta mahdollisimman monta eri kuviota. Nämä kynnet on helppo siis vaikka ihan aloittelijankin toteuttaa. Työvaiheet ovat näin helpot: Lakkaa aluslakka kynsille, lakkaa pari kerrosta värilakkaa (anna kuivua kunnolla välissä ja lakkaa tapeeksi ohuita kerroksia, jotta ne kuivuvat nopeasti), lakkaa pikakuivattava päällyslakka. Valitse haluamasi leimauslakka, -laatta ja leimasin. Kun pohjalakat ovat kuivuneet kunnolla, leimaa haluamasi kuviot kynsille. Anna kuvioiden kuivua hetki ja lisää leimauksille sopiva päällyslakka.


Laatassa on koko kynnelle tarkoitettuja kuvioita, pienempiä kuvia ja myös erilaisia tekstejä. Kaikki nämä toimivat mielestäni hyvin, ainakin ne kuviot, mitä kynsilleni kokeilin. Omat kynteni tosin ovat niin kaarevat, että tekstejä on hieman hankala saada niin, että ne esim kuvissa näkyisivät kunnolla kokonaisuudessaan. Siksipä leimasin enimmäkseen tekstit peukaloiden kynsiin, koska ne ovat leveimmät ja vähiten kaarevat.

Yksisarvisistä minulle tulee heti ensimmäisenä mieleen glitter ja pastellisävyt. Ajattelin, etteivät leimakuviot näy kovin hyvin välttämättä glitterin päällä, joten päädyin toteuttamaan kynnet pastellisävyillä. Pohjalakoiksi valikoitui kolme Picture Polishin lakkaa, jotka nekin ovat kaikki Cesarsshopista hankittuja. Sininen Bluebird osoittautui hieman liian tummaksi, jotta pinkki leimaus olisi näkynyt siitä kunnolla, mutta onneksi valkoinen leimaus näkyi hyvin siitä. Lilahtava Tasha ja vaaleanpunainen Blossom olivat juuri sopivan vaaleat, jotta pinkki leimaus näkyy niistä kunnolla.


Leimaukset tein Konadin leimauslakoilla ja leimaimena minulla oli iso löllöleimasin, koska se on oma suosikkini ja toimii kaikista leimasimistani varmimmin. Ainoa miinuspuoli on se, ettei se näy läpi. Kuitenkin onnistuin läpinäkymättömyydestä huolimatta mielestäni kohdistamaan kuviot kynsille hyvin.


Peukaloiden kynsien tekstit "be yourself unless you can be a unicorn" ja "then always be a unicorn" olivat minusta super hauskat. Satun omistamaan myös paidan tuolla tekstillä. Vasempaan nimettömään leimasin testin "I believe in magic". Ihastuin näihin tekstileimoihin kyllä sen verran paljon, että niitä pitää kyllä päästä kokeilemaan pian lisää.


Testasin leiamuslaatan puhdistamiseen Moyran laatanpuhdistusainetta, joka on kätevässä suihkepullossa. (Tämäkin saatavilla Cesarsshopista.) Suihke on aivan loistavaa tavaraa! Tuoksu on ihana ja laatta puhdistuu helposti joka leimauksen välissä. Varmasti tulen ostamaan tätä lisää kun ensimmäinen pulloni loppuu.



Here are my unicorn nails. I'm testing out a unicorn nail stamping plate from Über chic.