lauantai 6. lokakuuta 2018

Suosikkivärit teemaviikko: Violetti

Violetti on toinen "ikuisuuslempivärini" pinkin lisäksi. Minulta löytyy pinkkien kynsilakkojen lisäksi eniten violetteja lakkoja. Violetistä tykkään kaikissa mahdollissa säyistä. Niin vaaleista kuin tummistakin ja punertavista ja sinertävistä. Kun näen violetin lakkapullon, tartun siihen automaattisesti heti. Sittn vasta alan miettiä, että onkohan minulla vastaavia sävyjä kotona jo useampi pullo...


Toinen ehkä hieman yllättävämpi violetti hamstrauskohteeni ovat violetit huulipunat. Violetissa huulipunassa on vain sitä jotain. Se ei ole yhtä "kova ja karu" kuin musta, mutta kuitenkin tarpeeksi erikoinen, että miellyttää silmääni kun kaipaan jotakin peruspunaista tai perusnudea erikoisempaa. Varsinkin tumma violetti puna menee minusta helposti myös ihan arkenakin.



Minulta löytyy violetteja punia varmasti lähemmäs parikymmentä. Ne ovat vähän kuin violetit kynsilakat. Ne vain tarttuvat automaattisesti kaupassa käteeni. Mutta vielä en ainakaan myönnä, että kotoa löytyisi montaa aivan täysin samansävyistä violettia punaa. Katsokaa vaikka alta."They are not the same. They are similar."


Tähän väliin onkin hyvä esitellä yksi kauneimmista huulipunistani (ja ehkä kalleimmista myös) jonka omistan: Kailijumeiin punat ovat käsin tehtyjä ja niiden sisällä on aito kukka. Tällainen oli pakko saada ihan vaikka vain koristeeksi. Puna mukautuu huulten pH-arvoon ja lämpötilaan, joten puna voi olla hieman eri sävyinen pinkki eri ihmisten huulilla.


Violetti on kestosuosikkini myös vaatteissa. Eikö muuten alla olevat kengät ja takki näytäkin aika yhteensopivilta? Minusta nopealla vilkaisulla voisi luulla, että niissä on jopa sama kuosi! Minun oli pakko ostaa tuo takki, kun näin sen Prismassa, koska siitä tuli heti mieleen nuo kengät, jotka olin jo aiemmin hankkinut.


Olen yllättänyt itseni viime aikoina monesti vaateostoksilta Prismasta. Vaikka sieltä on jo pidempään tarttunut mukaan Danskin tanssivaatteita, olen jotenkin mieltynyt myös muuhun Prisman vaatevalikoimaan viime aikoina. Sieltä on tullut ostettua paljon erilasia paitoja, mekkoja ja neuleita. Muistan kyllä aikaa, jolloin en voinut kuvitella shoppailevani vaatteitani mistään marketista, mutta niin se mieli vain muuttuu. :D


Yllä näkyvä violetti neule on muuten ikivanha! Siis yritin muistella koska sen olen saanut, mutta en yksinkertaisesti vain enää muista. En tajua, miten se on edelleen niin hyväkuntoinen. Tosin nyt mietin jo, että olisikohan siitä aika jo pikkuhiljaa luopua. Muistan nimittäin sen, että joskus se oli paljon väljempi ja pidempi. Eli minä siis olen ollut sen saadessani huomattavasti pienempi. Olisikohan neule siis jo vähitellen lähemmäs 15v vanha?

Ja kääk! Tajusin, että viikoa on enää yksi päivä jäljellä ja minulla on vielä kaksi väriä, joista olisi tarkoitus postata!



Violet is one of my favourite color. I love it in nail polishes, clothes and lipsticks.

torstai 4. lokakuuta 2018

Suosikkivärit teemaviikko: Pinkki/vaaleanpunainen

Kenelle tuli yllätyksenä, että teemaviikollani on postaus, joka käsittelee pinkkiä ja vaaleanpunaista? No, ei varmasti kenellekään. Ne ovat olleet suosikkivärejäni niin kauan kuin muista. Eli siis jo ihan pikkutytöstä asti.




Kaikki vain näyttää niin söpöltä ja kivalta vaaleanpunaisena, että sorrun usein ostamaan  vaaleanpunaisia tavaroita. Erityisesti vaaleanpunaiset ja pinkit kengät taitavat olla heikkouteni. Ennen kuin aloin keräillä kynsilakkoja (ja meikkejä), keräilin ehdottomasti kenkiä. Minulla on edelleen monta ikean kenkäkaapillista kenkiä. Niitä ei koskaan ole liikaa, aiankaan pinkkeinä tai vaaleanpunaisina. Alla vain muutama esimerkki viimeisimmistä vaaleanpunaisista ja pinkeistä kenkähankinnoistani. Skopunkten on muuten yksi vakiokauppojani, jossa käyn kenkiä shoppailemassa. Viimeisen kuvan glitterkengät tuli ostettua Virossa vieraillessani, ne ovat merkiltään Aldo.

.

Myös kosmetiikassa pinkit pakkaukset vetävät puoleensa. Kuka nyt voisi vastustaa esim pinkkiin ponein koristeltuun pakkaukseen pakattua kasvonaamiota? Fanitan muutenkin Glamglown naamioita, joten alla näkyvä Gravitymudin poniversio oli ehdottomasti pakko hankkia. ostin omani Sokokselta kun siellä oli asiakasomistajapäivät ja kaikesta sai alea.


Vaikka kirkas punainen onkin ehdoton suosikkivärini huulipunissa, on pinkki hyvä kakkonen. Pinkit huulet ovat pirteät ja turvaudunkin usein pinkkiin huulipunaan kun ulkona esim sataa räntää ja on pimeää. Pinkki huulipuna saa hymyilemään. Ja se toimii hyvin ihan vain kevyen meikkipohjan ja meikattujen kulmien kaverina.


Myös silmämeikissä olen tykännyt käyttää vaaleanpunaista ihan teinivuosista lähtien. Nuorempana suosikkisilmämeikkini oli yhdistelmä vaaleanpunaista ja violettia. Ajattelin niiden sopivan hyvin  ruskeisiin silmiini.


Tässä yhteydessä on kai hyvä esitellä myös ihana vaaleanpunainen highlighterini, johon hullaannuin ihan vain koska se on vaaleanpunainen. Jeffree Starin Neffree on onneksi myös ihan käyttökelpoinen, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy (tuotetta käytetty hyvin kevyellä kädellä). Tämä on ainaoa Jeffree Starin highligher, jonka omistan, koska ne ovat niin älyttömän isokokoisia, etten varmaan koskaan saa yhtäkään käytettyä loppuun. Mutta siis, onhan tuo pakkaus nyt ihan järkyttävän söpö! Sisäinen Barbieni herää ja hykertelee tyytyväisenä aina kun näen tämän.


Vaikka arkena tykkäänkin usein pukeutua "tylsän turvallisesti" mustaan ja harmaaseen, käytän paljon myös pinkkiä. Varsinkin töissä. Eli kaappini suorastaan pursuaa pinkkejä ja vaaleanpunaisia treenivaatteita. Alla muutama esimerkki Prisman alehyllyn löydöistäni. Minulla on paha tapa ruokaostoksilla käydessä "vain vilkaista" urheiluvaatteiden tarjontaa ja vaateosastoa. Harvoin sieltä pääsee tyhjin käsin pois... Varsinkin kun urheiluvaatteiden ostamisen voi perustella aina sillä, että kyllähän tanssinopettaja työvaatteita tarvitsee. Prismoista löytyvä Danskin on yksi ehdottomia suosikkejani, koska merkin vaatteet ovat nimenomnaa "tanssivaatteita", eivät vain urheiluvaatteita. Lidlin urheiluvaatteet ovat minusta myös erittäin hyviä varsinkin hinnan huomioiden. Ja tottakai tykkään käyttää Adidasta, Pumaa ja Nikea, mutta näiltä urheilumerkeiltä ostan enemmän vaatteita arkikäyttöön kuin työkäyttöön.



Löytyykö sinun vaatekaapistasi pinkkiä ja vaaleanpunaista, vai onko se ehdoton nounou?




I just love pink and I have just too many pink things in my life.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Suosikkivärit teemaviikko: ruusukulta

Olen aina pitänyt valkokullasta ja hopeasta enemmän kuin kullasta. Oikeastaan olen alkanut käyttää keltakultaa vasta ihan viime vuosina jälleen, sillä vierastin sitä pitkään niin paljon, että kaikki koruni olivat aina hopeaa. Mutta viime vuosina hitiksi noussut ruusukulta on kyllä hurmannut minutkin ja se taitaa olla nykyisin suosikkini metallisävyistä.


Ruusukultaisia koruja, vaatekappaleita ja kenkiä on tullut hankittua pikkuhiljaa viimeisen vuoden aikana ja huomaan nyt, että ruusukulta tuntuu tällä hetkellä miellyttävän silmääni jopa enemmän kuin kestosuosikkini hopea. En ole pitkään aikaan oikeastaan ostellut mitään koruja, mutta nyt olen intotunut myös erilaisista koruista taas, jos niitä sattuu löytymään ruusukultaisena.



Koko homma taisi lähteä näistä lenkkareista ja takista noin vuosi sitten. Ihastuin ensin lenkkareihin ja ostinkin ne heti kokeiltuani Vamokselta. Sitten satuimme kulkemaan Halosen läpi ja silmäni osui ihan vahingossa tuohon ruusukultaiseen takkiin. Sitä oli vain yksi pieni koko jäljellä ja en meinannut aluksi edes kokeilla sitä, mutta onneksi kokeilin! Nimittäin takki oli ihan sopiva ja vielä alessakin! Kiikutin siis parin kympin takin innoissani kassalle.


Minulla oli jossain vaiheessa haaveena saada ruusukultainen puhelin. Harmikseni sellaisia löytyi sillä hetkellä vain iPhoneista ja minähän en halunnut uutta käyttöjärjestelmää opetella. Niinpä ruusukultainen puhelin jäi haaveeksi. Onneksi satuin saamaan kaveriltani joululahjaksi ruusukultaiset kuoret valkoiseen puhelimeeni. Sitemmin olen myös tullut siihen tulokseen, että ainahan se puhelin olisi kuitenkin kuorien peitossa, joten itse puhelimen värillä ei niin paljon ole väliä, kun se kuitenkin näkyy niin vähän.


Sittemmin olen menyt hankkimaan jopa ruusukultaisen kellon! En ole vuosiin pitänyt kelloa, mutta nyt opettelen sen käyttöä taas. Teininä minulla oli aina kello kädessä, koska silloin aikaa ei katsottu jatkuvasti kännykän näytöltä, vaan rannekellosta. Mutta kun aloin käydä useammin tanssitunneilla, kelon käyttäminen jäi, koska en jaksanut aina olla ottamassa kelloa pois ja laittamaassa takaisin. Nykyään opettelen taas kellonkäyttöä vapaapäivinäni. Tämän ruusukultaisen kellon lisäksi olen hankkinut nyt myös hopeisen kellon.


Viimeisimmät ruusukultaiset hankintani ovat Prismasta löytynyt t-paita ja pari paljettikoristeltua sisustustyynyä. Tyynyjen paljetit ovat toiselta puolelta ruusukultaiset ja toiselta hopeiset. Mietin pitkään, että ovatkohan ne nyt vähän överit, mutta yleensä olen sitä miltä, että ennemmin överit kun vajarit, joten tyynyt lähtivät mukaani.




Rose gold is one of my favourite colors.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Suosikkivärit teemaviikko: Turkoosi

Päätimpä toteuttaa tämmöisen väriteemaviikon nyt ihan näin ex tempore. Varmaankaan ihan joka päivä en tällä viikolla saa postausta ulos, mutta tämän viikon postaukset liittyvät nyt pääsääntöisesti eri väreihin. Tämän päivän postauksen teemana on turkoosi.


Olen muuten ihan heikkona Finlaysonin norsukuosiin. Meiltä löytyy tässä kuosissa lakanat, sohvatyynyt, suihkuverho... ja tietenkin tuo sateenvarjo.


Turkoosi on hieman varkain hiipinyt suosikkivärieni joukkoon yhdessä mintunvihreän kanssa. Turkoosi on pirteä tehosteväri, jota tykkään käyttää pienissä määrin. Esim koruissa, kengissä ja meikissä. Sinänsä vähän hassua, etten oikeastaan koskaa ole pitänyt vihreästä väristä ja sinisenkin suhteen olen hyvin valikoiva, mutta näiden kahden värin yhdstelmä eli turkoosi kuuluu taas ihan ehdottomiin lempiväreihini.

 


Ehkä yksi syys turkoosin suosioon on se, että mielestäni se sopii hyvin yhteen vaaleanpunaisen kanssa. Ja minähän rakastan vaaleanpunaista. Varsinkin kynsillä yhdistän usein vaaleanpuanista ja turkoosia tai violettia ja turkoosia toisiinsa. Muutenkin kynsilläni turkoosi on ahkerasti käytössä ja sieltä se vähiellen levisi myös meikkihin ja sittemmin myös pukeutumiseen.



Viime kesän käytetyimmät kenkäni näkyvät kuvassa alla, eivätkä ne muuten olleet nuo valkoiset. Turkoosit kengät olivat sopiva väripilkku melkein asun kuin asun kanssa ja lisäksi vielä äärettömän mukavat jalkaan. Jo nyt harmittaa, että jossain vaiheessa tulen kyllä kuluttamaan nämä puhki ahkeralla käytölläni.



Viimeisimmäin muuttomme jälkeen turkoosi yllättäen levisi myös sisustukseemme, koska se sopi niin hyvin keittiömme väreihin. Meillä on keittiössä mintunvihreät kaakelit ja sen seurauksena tuli ostettua keittiön pöydälle vahakangas, jossa on mintunvihreää ja turkoosia. Kyseinen vahakangas oli aluksi tarkoitus olla väliaikaratkaisu, mutta nykyään se on minusta niin ihana, ettei sitä ole tullut vaihdettua. Vaikka en aiemmin voinut kuvitellakaan sisustukseemme turkoosia.


Turkoosia löytyy myös esim ehdottomista suosikkilegginseistäni (ostettu aikanaa Gina Tricotista), jotka minulla ovat poikkeuksellisesti arkikäytössä, eikä työvaatteina, kuten legginsit yleensä. Alla näkyy yksi suosikkiasuistani, kun haluan pukeutua "ihmisten ilmoille" rennosti vapaapäivinäni. Vaikka legginsit ovatkin usein minulla työvaatteina, niin kyllä niitä tulee käytettyä vapaa-aikanakin pitkien toppien, huppareiden ja neuleiden kanssa, sen verran mukavuudenhaluinen minusta on tullut.




Tässäpä päivän turkoosi postaus. Arvaatteko, mitä muita värejä käsittelen vielä tällä viikolla?






Here are some of  my favourite thing in turquoise. It is one of my latest color crushes.