torstai 4. lokakuuta 2018

Suosikkivärit teemaviikko: Pinkki/vaaleanpunainen

Kenelle tuli yllätyksenä, että teemaviikollani on postaus, joka käsittelee pinkkiä ja vaaleanpunaista? No, ei varmasti kenellekään. Ne ovat olleet suosikkivärejäni niin kauan kuin muista. Eli siis jo ihan pikkutytöstä asti.




Kaikki vain näyttää niin söpöltä ja kivalta vaaleanpunaisena, että sorrun usein ostamaan  vaaleanpunaisia tavaroita. Erityisesti vaaleanpunaiset ja pinkit kengät taitavat olla heikkouteni. Ennen kuin aloin keräillä kynsilakkoja (ja meikkejä), keräilin ehdottomasti kenkiä. Minulla on edelleen monta ikean kenkäkaapillista kenkiä. Niitä ei koskaan ole liikaa, aiankaan pinkkeinä tai vaaleanpunaisina. Alla vain muutama esimerkki viimeisimmistä vaaleanpunaisista ja pinkeistä kenkähankinnoistani. Skopunkten on muuten yksi vakiokauppojani, jossa käyn kenkiä shoppailemassa. Viimeisen kuvan glitterkengät tuli ostettua Virossa vieraillessani, ne ovat merkiltään Aldo.

.

Myös kosmetiikassa pinkit pakkaukset vetävät puoleensa. Kuka nyt voisi vastustaa esim pinkkiin ponein koristeltuun pakkaukseen pakattua kasvonaamiota? Fanitan muutenkin Glamglown naamioita, joten alla näkyvä Gravitymudin poniversio oli ehdottomasti pakko hankkia. ostin omani Sokokselta kun siellä oli asiakasomistajapäivät ja kaikesta sai alea.


Vaikka kirkas punainen onkin ehdoton suosikkivärini huulipunissa, on pinkki hyvä kakkonen. Pinkit huulet ovat pirteät ja turvaudunkin usein pinkkiin huulipunaan kun ulkona esim sataa räntää ja on pimeää. Pinkki huulipuna saa hymyilemään. Ja se toimii hyvin ihan vain kevyen meikkipohjan ja meikattujen kulmien kaverina.


Myös silmämeikissä olen tykännyt käyttää vaaleanpunaista ihan teinivuosista lähtien. Nuorempana suosikkisilmämeikkini oli yhdistelmä vaaleanpunaista ja violettia. Ajattelin niiden sopivan hyvin  ruskeisiin silmiini.


Tässä yhteydessä on kai hyvä esitellä myös ihana vaaleanpunainen highlighterini, johon hullaannuin ihan vain koska se on vaaleanpunainen. Jeffree Starin Neffree on onneksi myös ihan käyttökelpoinen, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy (tuotetta käytetty hyvin kevyellä kädellä). Tämä on ainaoa Jeffree Starin highligher, jonka omistan, koska ne ovat niin älyttömän isokokoisia, etten varmaan koskaan saa yhtäkään käytettyä loppuun. Mutta siis, onhan tuo pakkaus nyt ihan järkyttävän söpö! Sisäinen Barbieni herää ja hykertelee tyytyväisenä aina kun näen tämän.


Vaikka arkena tykkäänkin usein pukeutua "tylsän turvallisesti" mustaan ja harmaaseen, käytän paljon myös pinkkiä. Varsinkin töissä. Eli kaappini suorastaan pursuaa pinkkejä ja vaaleanpunaisia treenivaatteita. Alla muutama esimerkki Prisman alehyllyn löydöistäni. Minulla on paha tapa ruokaostoksilla käydessä "vain vilkaista" urheiluvaatteiden tarjontaa ja vaateosastoa. Harvoin sieltä pääsee tyhjin käsin pois... Varsinkin kun urheiluvaatteiden ostamisen voi perustella aina sillä, että kyllähän tanssinopettaja työvaatteita tarvitsee. Prismoista löytyvä Danskin on yksi ehdottomia suosikkejani, koska merkin vaatteet ovat nimenomnaa "tanssivaatteita", eivät vain urheiluvaatteita. Lidlin urheiluvaatteet ovat minusta myös erittäin hyviä varsinkin hinnan huomioiden. Ja tottakai tykkään käyttää Adidasta, Pumaa ja Nikea, mutta näiltä urheilumerkeiltä ostan enemmän vaatteita arkikäyttöön kuin työkäyttöön.



Löytyykö sinun vaatekaapistasi pinkkiä ja vaaleanpunaista, vai onko se ehdoton nounou?




I just love pink and I have just too many pink things in my life.

4 kommenttia:

SariB kirjoitti...

Onpa kivat nuo pinkit maiharit!

Niniane kirjoitti...

SariBP: Kiitos! Odotan jo kovasti että pääsen taas niitä käyttämään nyt kun ilmat viilenevät. :)

Camillacquered kirjoitti...

Tosi kiva tää suosikkivärit teemmaviikko idea!

Niniane kirjoitti...

Camillacquered: Kiva kuulla! Muistelin, että joskus olisi ehkä ollut jokin tämän tyylinen haaste blogeissa, mutta en sitten onnistunut mistään sellaista löytämään, mutta toteutin joka tapauksessa idean. :D