maanantai 1. elokuuta 2016

Kesämiitin sponsorituotteet

Miittitunnelmissa jatketaan, kuten lupasin. Tänään tutkaillaan hieman tarkemmin sponsoreiltamme saatuja tuotteita. Kiitos heille kaille mukana olosta!


Tässä hieman listaa, mitä kaikkea saimme keneltäkin:

Lush: Elbow Greas.
Lavera: Näytteitä, käsirasvaa, itseruskettavaa ja hiusgeeliä.
L'Oréal: Essien ja L'Orealin lakkoja.
Miraclela: Alennuskoodit ja korvakorut.
Livbox: Livboxeissa tulleita tuotteita (huulirasvaa, kynsitarroja, suklaata, yövoidetta, hoitoainetta, Trindin Nail Repairia, hiusgeeliä...).
Sunrise Cosmetics: hoitokäsineet.
Bm International/Kauneudenkauppa: Opin Infinite Shine lakkapakkauksia.

Muutamia tuotteita olenkin ehtinyt jo testailla. Mukana oli joitakin minulle ennestään tuttuja merkkejä ja tuotteita. Olen kyllä innoissani myös siitä, että pääsen nyt tutustumaan ihan uusiin tuotteisiin, joita en ole aiemmin kokeillut.


Lushin  Elbow Greas on päässyt jo käyttöön. Voi vitsi mikä tuoksu! Omat kyynerpääni eivät ole niin huonokuntoiset, että niihin tätät arvisin, mutta olen jalkojani tällä rasvaillut ja joskus muutenkin iholle levitellyt. Näin lämpimällä ilmalla saa tosin olla aika tarkkana missä tuota säilyttää, sillä tuote sulaa aika helposti.

Irohan kuorivat käsineet kuulostaa tosi kivoilta ja tarkoitus olisi niitä ihan lähiaikoina testata. Jalkoihin olen käyttänyt vastaavia aj olen tykännyt.


Livboxilta tulleissa tuotteissa oli mulle jo ennestään tuttuja juttuja, koska olen tilannut Livboxia useampinakin kuukausina.

Naturel kynsitarrat mulle on tullut joskus jo livboxista, niistä on postauskin täällä. Nämä ovat kivalla kuviolla, joten varmasti testaan nämäkin.

Australian Gold huulirasvan olen saanut joskus livboxista. Se oli todella hyvä tuote ja ihanan tuoksuinen. Siinä on myös kunnon aurinkosuoja, eli mainio käytettäväksi näin kesällä. Tämän korkkaan varmaan kun edellinen loppuu.

Lumenen huuliöljy oli nyt kiva saada, koska en tilannut sitä boksia, jossa tämä tuote oli ja muistelisin, että tämä oli kyseisen boksin kiinnostavin tuote.

Osiksen hiustuote on ihan uusi tuttavuus. Se menee ehkä miehen käyttöön.

Vichyn yövoide on tullut minulle jo aiemmin boxista ja tykkäsin siitä, joten tämänkin näytteen otan varmasti aika pian käyttöön.


Trindin Nail Repair on hyvä ja mulla nytkin käytössä oleva tuote. Nyt sain toisen pullon varastoon. Käytän tätä aina välillä aluslakkana tai aluslakan alla, ikään kuin kuuriluontoisesti. Tuote sisältää formaldehydeä ja sitä tulisi levittää varoen, niin ettei se mene esim kynsinauhoille.

 Miraclelasta saimme ihanat käsin tehdyt korvikset ja ainakin tämä oma parini oli ihan minun näköinen! Minulla on jo ennestään Miraclelasta esim roikkuvat suklaalevykorvikset, joista olen tykännyt paljon ja ne saavat aina kehuja kun käytän niitä.


Laveran tuotteet ovat minulle ennestään tuttuja, heidän pienet käsirasvatuubinsa kuuluvat oikeastaan minun käsilaukkuni vakiovarustukseen. Nyt sain jälleen yhden tuubin lisää, joten ei heti pääse loppumaan kesken. :) Laveran näytteistä kiinnostavimmalta vaikutti yövoide. Laveran itseruskettavaa aion uskaltaa kokeilla, vaikkein noita itseruskettavia oikeastana harrasta. Mutta tämä on tarkoitettu kasvoille ja kasvoni eivät ikinä rusketu niin hyvin kuin muu kroppani, jote tälle olisi varmasti tarvetta.

OPIn Infinite Shine lakat sain kynsikilpailun voittona. Täytyy kyllä laittaa jossain vaiheessa nämä testiin, että kestävätkö paremmin kuin normi lakat. Olen joskus näiden tilaamistakin harkinnut. Nyt sain kaksi kivaa sävyä ja ehkä innostun hankkimaan näitä lisääkin?


L'Orealilta saimme Essien lakkojen lisäksi L'Orealin omia lakkoja. Essie on ihan ehdottomast yksi lemppareitani, mitä lakkamerkkeihin tulee, mutta nyt olin ehkä erityisen kiinnostunut noista L'Orealin omista lakoista, koska olen kuullut niistä paljon kehuja. Pullotkin ovat kauniin näköisiä! Tikutin kummatkin lakat heti ja ne vaikuttivat helposti levittyviltä ja kahdella kerroksella peittäviltä. Suunnittelin jo tekeväni lakkauksen näillä kahdella lakalla...

Ei kommentteja: