keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Roosa nauha -kynnet

Lokakuu on oikea teemalakkausten kuukausi, sillä halloweenin lisäksi lokakuulle osuu myös Roosa nauha -päivä ja Roosa nauha -keräys on vahasti esillä koko lokakuun. Tänäkin vuonna tein lokakuussa Roosa nauha -kynsiä. Tässä postauksessa esittelen ne.


Minulle on vuosien varrella kertynyt OPIn Roosa nauha -lakkoja kolme kappaletta. Kuvan lakat ovat nimeltään You Glitter Be Goot To Me, More Than A Glimmer ja The Power Of Pink. More Than A Glimmer on ehdoton suosikkini ja sitä olenkin käyttänyt eniten. Näillä tulee joskus lakattua muutenkin, mutta aina lokakuussa viimeistään kaivelen ne laatikkojen kätköistä ja lakkaan näillä kynteni.


Ensimmäiset Roosa nauha -kynteni ovat hyvin yksinkertaiset. The Power Of ink sai kaverikseen toisen OPIn lakan Hello Kitty -kokoelmasta: Super Cute In Pink. Lakka on aika ohut ja vaatiin mielestäni kolme kerrosta ollakseen kunnolla peittävä. Lakan sävy on hieman pinkin ja violetin välimaastossa.


Vasemman käteni peukalon kynsi lohkeasi ja nyt se on ihan nysä. Nyyh! Onko muilla sama homam kun minulla, että peukaloihin ei saa millään kasvamaan pitkiä kynsiä?


Jossakin OPIn lakkapaketissa on tullut mukana muistaakseni Roosa nauha -tarroja, joita käytin näissä toisissa kynsissäni. More Than A Glimmer sai tässä lakkauksessa kaverikseen OPIn Princesses Rule! -lakan ja Ciatén Strawberry Milkshaken. Princesses Rule! on hyvin ohut lakka ja tarkoitettu kai nimenomaan läpikuultavaksi, mutta kolmella-neljällä -erroksella siitä saa kyllä jo melko peittävän varsinkin lyhyille kynnelle.


Joskus aiempina vuosina olen myös leimannut Roosa nauhoja kynsilleni, koska minulta löytyy nauhakuvio parista Bundle Monsterin laatasta.


Teittekö te Roosa nauha -kynsiä?



I painted my nails pink in October, because it was a breast cancer awareness month.

Ei kommentteja: