lauantai 17. marraskuuta 2018

Essien ihanat uudet tekstuurilakat!

Essie on ehdottomasti yksi lempparimerkkejäni kynsilakkojen saralla ja nykyään varmaankin eniten ostamani merkki, mitä tulee näihin marketeista saataviin lakkoihin. Essie on juuri julkaissut uuden limited edition lakkakokoelman Concrete Glitters ja se on minusta mielenkiintoisinta, mitä Essieltä on pitkään aikaan nähty! Nimittäin koko kokoelma koostuu tekstuuri/hiekkalakoista! Ompa ihanaa, jos tekstuurilakat tekevät taas vaihteeksi paluun, koska ne ovat aina kuuluneet suosikkeihini.


Kokoelman bongasin itse myynnistä jo Kicksin myymälästä. Oikeastaan bongasin ensin instasta Sissin kuvan kokoelman lakasta nimeltä Night Owl ja ihastuin heti. Sitten menin katsomaan kokoelmaa paikanpäälle Kicksiin ja tajusin, miten hyvältä koko kokoelma näyttää! Olisi tehny mieli ostaa kaikki, mutta pädyin lopulta ostaman nämä kolme lakkaa: Night Owl (tietenkin), City Slicker ja Beat Of The Moment. Samassa telineessä kokoelman kanssa oli myös Speed Setter päällyslakkoja, joka varmasti lähtee myös kokeiluun, sillä vanhempi Gel Setter on yksi Essien parhaita päällyslakkoja ja pikakuivattavat lakat ovat ihan ehdoton juttu itselläni kynsiä koristellessa (jos ei käytä teksuurilakkaa tms). Eli mahtavaa, jos Gel Setteristä on vielä nopeammin kuivuva versio!


Yritin siinä Kicksin hyllyn luona googeltella swatcheja & käyttökokemuksia näistä lakoista, mutta niitä ei ollut paljoakaan tarjolla. Epäilin hieman, ovatko kokoelman vaaleimmat lakat tarpeeksi peittäviä, joten ostin nyt testiin vain yhden ihan vaalean sävyn ja kaksi tummempaa. Minun oli pakko päästä kokeilemaan näitä kaikkia kynsille _HETI_ ja räpsimään kuvat lakoista, vaikka tarjolla olikin vain kehnoa keltaista keinovaloa, joten värit eivät kyllä kuvissa ihan toistu niin aitoina kuin haluaisin.


City Slicker on sellainen punertavan violetti lakka, joka aina vetoaa minuun. Lakassa on hyvin pientä sinistä ja hopeaa glitteriä seassa, joten lopputulos ei ole yksisävyinen, vaan ihanan moniulotteinen. Onhan tämä aika ysäri(?), mutta violetti on vaan niin omaa silmää miellyttävä väri, että olen kyllä tyytyväinen tähän. Peitti helposti kahdella kerroksella.


Night Owl on kyllä ehdottomasti kokoelman helmiä. En ihmettele jos tämä myydään loppuun hetkessä. Muistuttaa muuten erästä ikivanhaa IsaDoran lakkaa näin äkkiseltään muisteltuna. Tämä lakka on upea kynsillä, sillä lakan glitterit hehkuvat kultaa, sinistä ja vihreää! Jos merenneidolla olisi kynsilakkaa, niin varmasti se olisi tätä! Huomasin, että tämän lakan kanssa kannattaa ehdottomasti käyttää aluslakkaa reilulla kädellä, sillä sävy on juuri sellainen turkoosi, joka helposti värjää kynsiä keltaiseksi.


Beat Of The Moment on ihana hempeä vaaleanpunainen, joka kuvassani näyttää kyllä liian hailakalta. Vaaleanpunaisesta pääväristä erottuu violettia ja kultaista glitteriä. Vielä ihanampi kynsillä kuin purkissa! Jännitin hieman, ovatko nämä kokoelman vaaleimmat sävyt liian ohuita ja läpikuultavia, mutta onnekseni tämäkin peitti kahella kerroksella jo hyvin. Varmasti viimeistään kolmannella kerroksella lakka on peittävä pidemmilläkin kynsillä, mutta itselleni riitti kaksi.


Instassa (ei blogin sivullani) minua seuraavat ovat ehkä huomanneet, että meillä ei ole viime aikoina kaikki mennyt ihan kuin Strömsössä koirien kanssa. Viime viikon la-su Bobo oli ensin kipeä, siis oksenteli ja ripuloi, joka ei todellakaan ole Bobolle tyypillistä. Vaivat onneksi menivät nopeasti ohi ja luultiin, että pahin on takana. Valitettavasti sama pöpö taisi kuitenkin tarttua Veetiin, joka ma-ti yönä alkoi ensin ripuloimaan ja sitten oksentamaan. Veeti kun on vanhempi ja pienempi kuin Bobo, niin tuntui ainakin, että tauti oli vielä paljon rajumpi Veetillä. Lopulta kun Veeti yritti epätoivoisesti juoda vettä ja oksensi saman tien nekin pihalle ja oksentelulle ei yksinkertaisesti näkynyt mitään loppua, oli aika lähteä päivystävälle eläinlääkärille Hattulaan. Matkaan lähdettiin jo ennen aamu kuutta. Yöunia oli takana ehkä pari tuntia, koska ripulointi oli tietenkin herättänyt meidät jo useita tunteja aiemmin. Siinä oltiin sitten aika silmät ristissä lääkärin vastaanotolla, jossa Veeti pääsi heti tiputukseen ja jäi lopulta muutamien kokeiden jälkeen päiväksi tarkkailuun, jotta olo varmasti kohenisi. Illalla sain onneksi jo huomattavasti parempivointisen karvapallon kotiin mukaani ja seuraavana päivänä Veeti oli jo oma normaali itsensä. Lääkkeitä kyllä syödään edelleen, mutta onneksi enää kahta viidestä. Ja tänä viikonloppuna otetaankin sitten univelkoja takaisin...



Have you seen these new Essie Concrete Glitters?! They are amazing texture polishes! I want to buy them all!

2 kommenttia:

Charming Nails kirjoitti...

Valkeasta olin eniten innoissani mutta valitettavasti vaatii 3 kerrosta. Harmaa, pinkki, kulta ja turkoosi on minusta näteimmät. Turkoosi värjää kynnet tosi nätisti ;P

Niniane kirjoitti...

Harmaata ja kultaa pyörittelin myös käsissäni kaupassa ja meinasin ostaa niistä jomman kumman. Mutta ehkä kolme riittää nyt, ainakin näin aluksi. :D