tiistai 6. maaliskuuta 2018

Muutamia Essence lemppareitani

Essencen uutuuksiin en ole vieläpäässyt käsiksi, koska hyllyt ainakin täällä päin vielä ammottavat tyhjyyttään joten niitä malttamattomana odotellessa on aika katsastaa hieman aiempia lemppareitani Essenceltä.

Essencen kevään tuotevalikoimauudistus on siis nyt juuri ajankohtainen ja uusien tuotteiden pitäisi ilmestyä kauppoihin heti, kun vaan kaupat ne saavat esille. Itse onnistuin jo bongaamaan Koskikeskuksen Tokmannilta muutetun hyllykuvan ja testereitä uutuuksista! Toivottavasti itse myytävätkin tuotteet löytävät pian tiensä hyllyyn! Samalla kun uusia ihania tuotteita tulee, osa myös poistuu. Näissäkin suosikeissani on mukana poistuvia tuotteita, joita kannattaa nyt bongailla hyvällä alehinnalla. Ainakaan tuolla läheisessä Citymarketissani ei ole vielä postuvia tuotteita siirretty mihinkään alekoriin, mutta eiköhän näin tapahdu viimeistään sitten, kun uutuudet ovat hyllyssä.


Valikoimasta poistumassa olevat Color & care hoitavat huulipunat ovat minusta todella käteviä arkipunia, koska ovat vähän huulipunan ja huulikiillon välimuotoja. Nämä antavat huulille kevyttä väriä. Tuoksu on ihanan marjaisa ja koostumus hoitavan tuntuinen. Nämä ovat minulla usein laukun pohjalla matkassa mukana, koska näitä pystyy lisäämään hätätapauksessa vaikka ilman peiliäkin.


Moni merkki lähti viime vuonna mukaan sateenkaariteemaisten highlightereiden huumaan, myös Essence. Nyt tämä söpöys on valitettavasti poistumassa valikoimasta, mutta tilalle tulee onneksi hieman vastaava Glow Like A Mermaid highlighter. Vaikka ajatus sateenkaaren sutimisesta poskipäille voi tuntua hurjalta, on tämä tuote ollut minulla paljon arkikäytössä. Käsiswatchissa näkyy, että tällä on mahdollista luoda sateenkaarimainen lopputulos, mutta poskelle sudin tätä aina niin, että värit sekoittuvat toisiinsa.


Essencen Kiss the... -huulipunat saavat uuden jäsenen (flamingon) ja vihreä sammakko on poistumassa valikoimasta. Nämä ovat olleet yllättävän hyviä ja moniäyttöisiä. Aluksi hankin nämä lähinnä söpöjen pakkausten takia ja koska on hauska omistaa väriä vaihtavia tuotteita, mutta olen huomannut tarttuvani näihin usein huulirasvan sijasta. Koostumus on todella miellyttävä ja tuoksu hyvä. Tuote tuntuu ikään kuin "tahraavan" huulet, eli edes syödessä ja juodessa tuote ei kulu kokonaan pois, vaan jättää hennon sävyn. Tuote vaihtaa väriä huulten (tai kädelle swatchatessa käden) ph-arvon mukaan, eli huulista ei suinkaan tule sinisiä, vihreitä tai violetteja. Koska sävy on hento, näitä voi helposti levittää oikeastaan myös ilman peiliä kesken päivän.


Poistuvista lakoista on pakko hehkuttaa hieman Color Boost sarjan lakkoja, joiden luvataan peittävän yhdellä kerroksella. Nämä ovat siis todella pigmenttisiä ja yhden kerroksen peittävyydellä nämä ovat oivallisia leimauslakkojakin! Eli kannattaa ehdottomasti pitää näiden suhteen silmät auki. Valikoimassa on hyviä perusvärejä ja nämä sopivat niille malttamattomille lakkaajille, jotka eivät halua levittää kynsille montaa kerrosta lakkaa.




Kevään uutuuksissa on paljon "holo" tekstillä varustettuja tuotteita, jotka vaihtavat väriä katselukulmasta riippuen, eli ovat "duo/multichromeja". Tällaisia tuotteita tuli jo syksyllä Essencen valikoimaan ja niistä yksi upeus on alla näkyvä Moonlight  Eyes Cream Eyeshdow. Näitä on neljää eri sävyä, mutta värinvaihtoefekti näkyi minusta ehdottomasti parhaiten tässä sävyssä 03 Cosmic ja siksi se olikin minulle pakkohankinta. Tällä saa upean efektin silmämeikkiin! Tuote onneksi ei poistu kevään udistuksessa, vaan on edelleen valikoimassa.


Viimeisimpänä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä esittelen pikaisesti vielä Essencen Metal Shock luomivärit. Nämä nestemäiset tuubissa olevat luomivärit ovat kestäviä ja ihanan kimmeltäviä! Olen tainnut ostaa jo kaikki saatavilla olevat sävyt. Ja nämä onneksi jatkavat edelleen valikoimassa, vaikkakin yksi vaaleanpunainen sävy poistuu. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Olen tekemässä näistä vielä tarkempaa postausta, jossa esittele myös pari meikkiä, joissa näitä käytän. Sopivat luomille esim viimeiseksi loppusilaukseksi tuomaan metallista kimallusta tai silmämeikin pitkäkestoiseksi pohjaksi.


Mitkä Essencen tuotteet ovat sinun lemppareitasi? Ovatko minun lempparini myös sinun lemppareitasi?



Here are few of my favourite Essence products.

5 kommenttia:

Milba kirjoitti...

Nuo color&care punat on myös täällä lemppareita, samoten nuo väriä vaihtavat - tosin jälkimmäiset näyttävät minun huulilla välillä turhankin voimakkaan efektin ja silloin saa olla tarkkana levityksessä. :-D
Muita suosikkeja on ripsarit, meikkisiveltimet, mattameikinkiinnityssuihke ja kulmakynä.

Emmi kirjoitti...

Color&care-puna on ihan paras, tylsää että poistuu valikoimasta. Täytyypä käydä katsomassa, jos vielä bongaisin jostain. :)

Charming Nails kirjoitti...

Sateenkaari highlighter on kyllä ihana <3

SariB kirjoitti...

Metal shock luomivärit näyttää upeilta:)

Niniane kirjoitti...

Milba: Kulmäkynä ja ripsarit ovat muuten olleet omia lemppareitani ihan siitä lähtien kun Essenceen tutustuin. :)

Emmi: Itse ostin vielä yhden uuden varastoon, kun löytyi alelaarista. :)

Charming Nails: Jep! :) Siksi täytyy varmaan testata heti sitä uutta merenneito highlighteriakin, jos olis yhtä ihana!

SariBP: Ne ovat! Käytän niitä itse asiassa jatkuvasti nykyään silmämeikissä. :)