tiistai 31. toukokuuta 2016

Kun Suomi pelaa lätkää

No, ne MM-kisat oli ja meni jo, mutta pitää mun bloginkin puolella esitellä omat "kannustuskynteni". Sen verran pitää kuitenkin lätkäfani olla tai isänmaallinen, että kynsillä on sinistä & valkoista kun pelataan lätkän MM-kisat ja Suomi on vielä pelaamassa kullasta.


Sattumalta löytyi hyvin tähän Suomi-teemaan sopiva asukin, vaikkei valkoinen ja sininen ihan niitä suosituimpia värejä päälläni ole. Myönnettäköön, etten tässä yrittänyt mitenkään erityisen isänmaallisesti pukeutua, mutta nyt jälkeenpäin huomasin, että tämä kiva kevyt kesäasu, joka päällä viihdyin lätkäkisojen aikaan, sopii hyvin Suomen väreihin, jos tuota pinkkiä ei lasketa.


shortsit Fiorellasta
neule H&M
toppi kaverilta saatu
korvikset kaverilta saatu (itse tehdyt?)


En halunnut mitään perinteisiä tai itsestäänselviä suomenlippuja kynsilleni, vaan jotakin "tyylikkäämpää", joten valitsin kynsien värimaailman Suomen lipusta, muttakoristelut olivat sitten ihan muuta. Halusin pitkästä aikaa tehdä ranskikset, koska viime kerrasta on jo aikaa. Koko kynnelle laitoin ensin Essien Sugar Daddya pari kerrosta. Valkoiset kärjet tein valkoisella koristelulakalla. Siniset kärjet ovat Essencen Cool Azul lakalla. Siniset koristelut valkoisiin kynsiin toteutin sinisellä koristelulakalla ja päinvastoin. Koko homman viimeistelin vielä Essencen Snow Alert! lakalla, joka on ihanaa talvista valkoista glitteriä. Enpä olisi heti arvannut, että keksin tälle lakalle käyttöä näin keskellä kesää.


Tällaiset "suomikynnet" siis minulla. Teitkö sinä kannustuskynnet lätkäkisojen aikaan?

Ei kommentteja: