torstai 8. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen keltaista

Pääsiäinen tuli vietettyä pirteissä keltaisissa kynsissä. Hetken jo näytti siltä, että pääsiäskynnet jää tekemättä, koska olin kipeänä juuri ennen pääsiäistä. Onneksi olo koheni sen verran, että sain nämä helpot ja nopeat kynnet toteutettua pääsiäisen vapaille.


Keltainen taitaa olla mulle se the pääsiäisen väri, meinaan muistelisin, että melkein joka vuosi tulee laitettua keltaista kynsille pääsiäisen aikaan. Usein valitsen myös pastellisävyjä pääsiäiseksi, mutta nyt tartuin hieman kirkkaampiin keltaisiin. Valitsin tällä kertaa kynsille lakkoja, joita en ole pitkään aikaan käyttänyt.


Kaikilla kynsillä on pohjalla OPI I Just Can't Cope-Acabana. Kolmelle kynnelle laitoin päälle Lumenen keltaista hiekkalakkaa nimeltä Kultahiekkaa. Pari kynttä kuorrutin L.A. Girlin glitterlakalla Splash

En muista, onko Lumenella muita hiekkalakkoja, eikä mieleeni tule moniakaan keltaisia hiekkalakkoja, joten tämä Lumenen lakka taitaa olla aika harvinaisuus. Lakka on ihanan kirkas, eikä mitenkään ihan super rosoinen pinnaltaan. Muistaakseni tämä peittää ihan hyvin myös pelkästään, mutta helpommin tietysti näin toisen lakan päälle laitettuna.
 

Teittekö te pääsiäiskynsiä?



My yellow nails for my easter holiday. 

4 kommenttia:

Nena Sofia kirjoitti...

Aivan ihanan pirteä pääsiäislakkaus! Tuo Lumenen hiekkalakka näyttää sievältä :) Mä ikävöin hirveästi Lumenen Hopeahiekkaa, joka oli maailman kaunein hopeinen hiekkalakka. Siinä oli ihania erikokoisia hileitä ja se oli todella säkenöivä. Käytin sitä pari pulloa aikanaan, mutta nythän sitä ei enää saa mistään :(

Niniane kirjoitti...

Hei mähän muistan tuon Lumenen hopeahiekan myös! Lumenella oli tosi hyviä ja kauniita, aika uniikkejakin hiekkalakkoja. Harmi, ettei niitä saa enää!

Ananka kirjoitti...

Looks great :-D

Niniane kirjoitti...

Ananka: Thank u so much! :)