keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Lakkaushaaste: Halloweenkynnet

Hei taas pitkästä aikaa! Blogi on ollut pari kuukautta hiljainen, mutta nyt taas palailen postausten pariin tämän kuun lakkaushaasteen myötä!

Lokakuussa lakkaushaasteessa teemana meillä oli tietenkin halloween! Tiesin heti, että haluan käyttää lakkauksessa violettia ja oranssia, eli minulle ehdottomia halloweenin värejä. Käyttööni valikoitui Color Clubin Sparkle And Soar sekä Cadillacquerin Survivor.

Tässä lokakuun aikana instassa on näkynyt paljon halloweenkynsiä. Muistan nähneeni feedissäni oranssilla ja violetilla toteutetun ranskalaisen lakkauksen, jossa oli koristeeksi velä leimattu/maalattu hämähäkkejä. Päätin lähteä toteuttamaan jotakin vähän saman tyylistä. Muistelin, että minulla olisi jäljellä vielä muutaman vuoden takaa halloweentarroja, joissa on kummituksia, kurpitsoja yms. Mutta olenkin kai käyttänyt ne kaikki jo aiemmin, sillä en löytänyt niitä enää mistään!

Siinä tulikin sitten pieni paniikki, että mitäs minä nyt keksin näihin koristeeksi, koska leimailuun minulla ei ollut juuri välineitä ulottuvilla, enkä siirtokuvistakaan löytänyt mitään halloweeniin sopivaa. Onneksi tarravarastostani löytyi sentään mustia kissoja ja minusta ne sopivat edes jotenkin halloweenteemaan. Eli niillä mentiin siis.


 Minun lisäkseni haastekynnet taiteli tässä kuussa myös Dioriina ja Nails to Photos. Jaa ihmeessä omat halloweenkyntesi kommentteihin, jos olet sellaiset jo tehnyt tai teet myöhemmin!

 

 

 

Here are my halloween nails.

3 kommenttia:

Marina / Dioriina kirjoitti...

Ihanan erilainen ranskis ja todellakin sopii nuo kissa Halloweeniin.

Milba kirjoitti...

Kyllähän kissat käy halloweeniin! :) Söpöt!

Niniane kirjoitti...

Marina: Kiitos! En ole tällaista aiemmin tehnytkään :)

Milba: Kiitos!