keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Lakkaushaaste: Inspiraationa kirja

Jällleen ollaan siinä vaiheessa kuukautta, että on aika julkaista tämän kuun lakkaushaasteen kynnet. Toukokuun aiheena tai paremminkin inspiraatona meillä oli kirja.


Minulla sattui olemaan tallessa joskus eBaysta tulleita Twilight-siirtokuvia, jotka tilasin vuosia sitten, unohdin/hukkasin jossain välissä ja nyt niiden löydyttyä olin jo ehtinyt suunnitella käyttäväni näitä halloweenina, mutta mielestäni tämä oli täydellisempi ajankohta näiden käytölle. Onhan Twilight taas ajankohtainen, kun sarja on yllättäen saamassa jatkoa uuden kirjan muodossa! Se täytyy ehkä lukea ihan nostalgiasyistä. Pidin nimittäin Twilight-sarjasta aikoinani todella paljon, sillä rakastan vampyyriaiheisia kirjoja.

Siirtokuvat ovat selkeästi aika "kotitekoisia", eivät ole siis mitenkään kamalan pigmenttisiä ja kaikki kuvat ovat yhtä isoa kalvoa, eli kuviot pitää leikata omalle kynnelle sopiviksi. Niinpä nämä oli vähän haastava saada asettumaan kynnelle ilman miljoonaa ryppyä, mutta kuviot olivat minusta kuitenkin hienoja.


Pohjavärin valinta tuotti minulle hieman ongelmia, koska sen piti olla jokin vaalea, jotta kuviot erottuvat, mutta en halunnut perus valkoistakaan. Niinpä päädyin ihanaan likaisenviolettiin OPIn lakkaan nimeltä Taupe-less Beach. AIka yllättävä yhdistelmä, mutta tykkäsin tästä.

Muiden mukana olleiden kirjakynnet voitte kurkata heidän blogeistaan: Dioriina, Timantteja Kynsillä, Nails To Photos ja Tinkerbell's Nail Diary.




In your nail blogger challenge we did nails inspired by a book and you can (hopefully) see my inspiration was Twilight.

5 kommenttia:

Marina / Dioriina kirjoitti...

Täällä kanssa kaiveltiin aarteistosta koristeet :D

Kivat!!

Laura kirjoitti...

Kivat 😊

Milba kirjoitti...

Pitäsköhän joskus kahtoa ees ne leffat ku oon ne onnistunu välttämään? :-D Kivat kynnet oot tehny.:)

Ananka kirjoitti...

Looks good :-D

Niniane kirjoitti...

Marina: Kiitos! Hyvä kun tän haasteen takia tulee kaivettua kaikkia aarteita omista varastoistaan.:D

Laura: Kiitos!

Milba: No pitäis! Vaik leffat on kyl aika huonot kirjoihin verrattuna

Ananka: Thank u! :)