tiistai 20. elokuuta 2019

Lakkaushaaste: Kuivamarmorointia

Tämän kuun lakkaushaaste ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä! Kuivamarmorointia. Apua! Vaikka vesimarmorointi kyllä on vielä huomattavasti hankalampaa kuin kuivamarmorointi, niin ei tämäkään minusta mitenkään erityisen helppoa ole. Tai olisi varmaan voinut olla, jos tätä annettua tekniikkaa olisi tullut harjoiteltua joskus aiemminkin ja olisi jo aiemmin oppinut virheistään, mutta itselläni on kuivamarmoroinista kokemusta hyvin vähän, jos ollenkaan. Olen muistaakseni kerran tai kaksi kokeillut kuivamarmorointia suoraa kynnelle ja lopputulos ei ollut mikään päätähuimaavan hieno. :D Sittemmin olenkin siis suosiolla jättänyt kuivamarmoroinnin niille, jotka asian paremmin hallitsevat.
 

Lakkaushaasteen parhaita puolia on se, että pääsee kokeilemaan itselle uusia juttuja ja pakottamaan itseään välillä pois omalta mukavuusalueeltaan ja menemään sieltä, missä aita ei ole matalin. Ja tämä haaste todella vei minut uuden jännän äärelle, koska en aiemmin ole kokeillut tehdä tällaisia marmorointikuvioita matolle. Usein on pitänyt, mutta aina ole turvautunut johonkin helpompaan, nopeampaan ja tutumpaan juttuun. Itse kuvioiden teko oli kivaa, vaikkei niistä nyt mitekään super kauniita tai symmetrisiä tullut. Valitsin käyttööni kolme hololakkaa: NCLA Steppe, NCLA Drop Of Teal ja F.U.N Lacquer Tiara. Tiara oli hololtaan hieman vaisumpi kuin kaksi valitsemaani NCLA:n lakkaa, sen huomasi aika selvästi kuvioita tehdessä.


Tein varoilta hieman useamman kuvion, mitä tarve vaati. Ja hyvä niin, koska kuvioni olivat sen verran ohuita ja olin sen verran voimalla vedellyt noita marmorikuvioita lakkaan, että kuvioissa oli aika paljon reikiä, eikä kovin moni kuvio irronnut kokonaisena matosta. Olisi pitänyt muistaa laittaa vielä kerro kirkasta lakkaa näiden päälle lopuksi! No, ensi kerralla sitten... Ja olisi voinut näin jälkivisaana marmoriuvion alle laittaa myös jonkin värilakan, koska nyt marmorikuviostani näkyy aika paljon ihan paljas kynsi läpi.


Marmorikuvioiden kiinnitys kynnelle oli yllättävän helppoa, mutta niiden asettelussa olisin voinut olla kyllä tarkempi. Esimerkiksi toiseen peukalon kynteen tuli melkeinpä vain kuvion melko yksivärinen ja sotkuinen keskusta. No, keksin sitten paikata asian pienellä palalla, joka jäi yli kuvion reunasta. Yllä näette lopputuloksen. Eikö ole paljon kivemman näköinen?


Toisessa kädessä sattui myös pieni moka, nimittäin onnistuin suhaisemaan yhden marmoroidun kynnen pöytäliinan kulmaan ja tietenkin kuvio meni ruttuun. Ärsytti, koska tämän käden kuviot olin onnistunut asettelemaan paremmin ja ne olivat kivemman näköisiä kaiken kaikkiaan. Eli jonkinlaista oppimista tässä matkan varrella ehti jo tapahtua, kun toisen käden marmoroinnit näyttivät mielestäni jo kivemmilta kuin ensimmäisen käden.


Ruttaantuneen kynnen voi tietenkin aina rajata kuvasta pois, kuten alla näette, mutta päätin kuitenkin yrittää korjata tilanteen jälleen pienellä yli jääneellä kuvion palasella. Tämä taktiikka kun toimi niin hyvin ensimmäisenkin käden kohdalla.



Ja korjauspalan jälkeen olin jälleen tyytyväisempi lopputulokseen. Eihän tämä nyt niin kamalaa ollutkaan! Jännitin nimittäin todella paljon, voiko näillä kynsillä olla seuraavat pari päivää vai meneekö heti vaihtoon. Mutta aion nyt ylpeästi kantaa näitä kuivamarmorikokeilujani sen aikaa kun ne kynsilä hyvinä kestävät. Saattoipa tässä pieni marmorointikärpänen nyt kyllä iskeä. TOsin vesimarmoroinnista tiadan pysyä edelleen kaukana. :D Maton jätin nyt kuitenkin esille odottamaan, jos vaikka loppuviikosta harjoittelisin lisää marmorointikuvioiden tekoa.



Muut rohkeat, jotka tätä koristelutyyliä ovat lähteneet kokeilemaan (tai voihan tämä olla muille ihan helppo ja tuttu juttu!) ovat:
Nena Sofia's, Nails to Photos, Camillacquered, Timantteja kynsillä, Dioriina ja Tinkerbell's Nal Diary.


This month's challenge theme was "dry marble" and I have tried it once or twice before straight to nail. This time I did it on decal mat and I like the result more. There is still a  lot to practice. But I think I keep practicing in the weekend. :)

8 kommenttia:

Nena Sofia kirjoitti...

Wau, miten räiskyvät - tulee ihan ilotulitukset mieleen! <3 Nuo kuviotkin on onnistuneet todella upeasti, vaikka kynnelle siirtämisessä olikin ongelmia :)

Marina / Dioriina kirjoitti...

Täällä sama ongelma tekniikan kanssa ja kuten Nena Sofia tuossa yllä sanoi niin tulee kyllä ihan ilotulitus ja Uusivuosi mieleen. :)

Charming Nails kirjoitti...

Säihkyvän upeat ja ihanat lakat käytössä :)

Camillacquered kirjoitti...

Ihan kuulosti tuo alku mun postaukselta 😂 samanlainen marmorointi tausta siis meillä!

Milba kirjoitti...

En ikinä jaksais sitä siivoamisrumbaa mitä tämä siirtämistekniikka vaatii. :-D Kivat kynnet sait aikaseks!

Laura kirjoitti...

tosi kivat (: voisin kokeilla ton muotoista marmorointia seuraavaksi :D

Heli / Tinkerbell's nail diary kirjoitti...

Mullakin tuli mieleen ilotulitus :) Kuivamarmorointi on kauheen vaikeeta, jos yrittää saada jotain tiettyä kuviota aikaseks!

Niniane kirjoitti...

Nena Sofia: Voi kiitos, itse en keksinyt tuota ilotulitusmielikuvaa ensin, mutta nyt kun sanoit, niin ihan oikeassa olet! :D

Marina: Voi kun muistaisi ensi uutena vuotena käyttää tätä tekniikkaa! :D

Charming Nails: Kiitos, nämä olivat kyllä kaikki ihania lakkoja! <3

Camillacquered: Hih, voi ihanaa etten ollut ainoa! :'D

Milba: Yllätin itseni, miten vähällä sotkulla selvisin ja miten vaivattomaksi tämän lopulta koin. :D

Laura: Kiitos! Täytyy minunkin kokeilla muita muotoja nyt, kun tästä tekniikasta innostuin!

Heli: No niin on! Mutta hauskaa oli onneksi! :)