torstai 22. heinäkuuta 2021

Tuurissa käymässä

  

 Näin kesälomalla on tullut tehtyä pieniä päiväreissuja kotimaassa. Ihan jo siitäkin syystä, että autossamme on ilmastointi ja kotona ei, joten kuumat kesäpäivät on ollut miellyttävämpi viettää autossa kuin kotona. Viime viikolla käväisimme mm Tuurissa ihmettelemässä Keskisen Kyläkauppaa.

 

 

Mukaan tarttui pari Essien kynsilakkaa, koska ne olivat alessa -40%. Ostin kevätkokoelman sinapinkeltaisen You Know The Espadrillen (jota oli todella vaikea saada tallentumaan kuviin oikean värisenä) ja hopeisen glitterpommin nimeltä Congrats!

Meillä ei ollut mitään varsinaista hankintalistalla, kunhan halusimme hieman kierrellä aluetta ja käydä syömässä, koska emme ole koskaan aiemmin Tuurissa vierailleet. Monena kesänä on puhuttu, että mennään käymään, mutta aina se on sitten syystä tai toisesta jäänyt. Valitsimme ruokapaikaksi Vesa's Steakhousen ja se oli kiva perus ravintola, jonka listalta löytyi salaatteja, pizzoja, burgereita ja pihvejä.

Tuurista en onnistunut ostamaan yllä näkyviä Essencen Perfume Balm Stickejä, koska sieltä oli oikeastaan kaikki tämän MINI trend editionin tuotteet loppu, mutta samalla reissulla onnistuin kuitenkin nämä kotiuttamaan. Hyvä niin, koska olen tähän asti ollut aina myöhässä hyllylillä ja tämän trend editionin melkein kaikki tuotteet ovat olleet aina loppu. Nämä ovat söpöjä minikokoisia tuotteita ja tuoksuvat vaniljalta, persikalta ja kookokselta. Suorastaan lempituoksujani siis! Näitä voi käyttää yksitellen tai yhdessä. Tuoksu pysyy mielestäni kivan pitkään iholla, eikä ole liian hyökkäävä.

 

Vaateostokset olivatkin tällä kertaa sitten aika pinkkipainotteisia! :D Nahkapaikan pihalla oli alessa viimeisiä kenkäpareja ja mukaan tarttui uudet bling bling läpsykkäät. Eipä minulla ole kuin yhdet läpsykkäät ennestään kotona, joita käytän sekä takapihalla että näin kesällä myös muuten ulkona, joten tähän asti niitä on joutunut aina raahaamaan kämpän läpi eri ovelle. Nyt toiset voi jättää suosiolla takapihan ovelle odottelemaan.
Toukokuussa Tuuriin auennut MuotiOutlet tarjosi myös paljon kiinnostavaa shoppailtavaa. Päädyin lopulta ostamaan vaaleanpunaraitaisen kesämekon 15e:llä ja super söpön röyhelöpaidan 18e:llä, jota olen itse asiassa katsellut jo aiemmin joskus jossakin likkeessä, mutta en ole raaskinut täydellä hinnalla ostaa.


Oletko tehnyt kesälomareissuja?




Shopping from Finland's biggest department store Keskisen Kyläkauppa in Tuuri.

2 kommenttia:

Ananka kirjoitti...

Looks like a good haul! You are lucky to have air con in the car. My car has no air con and I struggle in the heat! And Scotland has been sooooooooo hot it is unreal. We are not used to these high temperatures here!

Niniane kirjoitti...

Ananka: Oh no! It is not usually this hot in Finland either :D This year we had sunny and dry weather like the whole July. Now it has started raining and it is not so hot anymore.