Muistan joskus lukeneeni netistä keskuteluja siitä, että ihmiset lakkaavat kyntensä muuhun asuun sopivaksi. Tämä on minusta ihana idea, jota haluaisin toteuttaa itsekin, mutta olen kyllä todella huono siinä. Lähinnä ehkä siksi, että lakkaan kynteni usein myöhään illalla, enkä silloin vielä tiedä, mitä haluan esim seuraavana päivänä pukea päälleni. Useimmiten kynsilleni päätyvät lakat, jotka sillä hetkellä "puhuttelevat minua" tai lakat, joita olen viimeksi hankkinut. En ikinä osaa ajatella, että minkä asun kanssa ne sopisivat. Enkä myöskään osaa alkaa vaatekaapistani etsiä kynsiini sopivia vaatteita, vaan yleensä puen kiireessä jotain mitä ensimmäisenä käsiini sattuu tai tekee mieli pukea päälle jotain ihan muita värejä kuin mitä kynsistä löytyy.
Nämä kynnet lakkasin aiemmin esittelemäni juhlamekon kaveriksi. Olen jo pidempään miettinyt, että Picture Polishin Aquiverilla olisi kiva toteuttaa ranskis ja kesä on juuri täydellistä aikaa lakata hololakoilla. Koristeluksi valitsin kynsitarroja, jotka olen aikoja sitten hankkinut eräästä jo lopettaneesta nettikaupasta, koska ne tuntuivat olevan ainoita kynsitarroja, jotka pysyivät oikeasti kynsillä, eivätkä heti lähteneet repsottamaan. Minulla on vielä muutamia arkkeja näitä jäljellä.
Aquiver on kyllä mielettömän hieno lakka, eikä sen monipuolisuus tule kunnolla esille kuvissa. Pitäisi aina ottaa videota tällaisista lakoista. Tai lakka pitäisi nähdä livenä. Tämä lakka alkaa pikku hiljaa olla yksi eniten käytettyjäni Picture Polishin lakoja.
Tykkään monista eri päällyslakoista, kunhan ne ovat pikakuivattavia tai muuten nopeasti kuivuvia, vaikka eivät varsinaisia pikakuivattavia olisikaan. Tällä hetkellä minulla on käytössä Seche Vive, josta tykkään itse asiassa enemmän kuin Seche Vitestä, joka monelle kynsiharrastajalle on varmasti tuttu pikakuivattava. Tämä kuivuu mielestäni yhtä nopeasti, ei tunnu paksuuntuvan pullon pohjalle niin nopeasti, on koostumukseltaan geelimäisempää ja ei ole minulla vielä onnistunut kutistamaan lakakuksia, kuten Seche Vite joskus.
Here is beautyful Pictuere Polish Aquiver on my nails.
maanantai 30. syyskuuta 2019
perjantai 20. syyskuuta 2019
Lakkaushaaste: Vanhat uusiksi
Syyskuun lakkaushaasteen teema oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen, nimittäin meidän piti toteuttaa jokin vanha lakkauksemme uudelleen. Selasin kynsikuviani vuosien takaa ja löysin vaikka kuinka monta kivaa lakkausta, jotka halusin toteuttaa uudelleen. Tulipa mieleeni sellainenkin ajatus, että tästä saisi vaikka kivan teemaviikon blogiin!
Valikoin toteutukseen lopulta yllä näkyvät kynnet vuodelta 2015. Osittain siksi, että nämä ovat suht nopeat toteuttaa, koska tein kynsiä tietenkin haasteen julkaisua edeltävänä iltana, eli aikaa oli todella rajallisesti, koska lakkaamisen jälkeen piti saada vielä kuvat otettua ja blogipostaus aikaiseksi. Toisaalta nämä kynnet valikoituivat toteutukseen siksi, että kuvaa katsoessa tuli aivan pakottava tarve kokeilla pitkästä aikaa kynsifolioita. En todellakaan muista, koska olisin tehnyt kynsilleni koristelut kynsifoliolla. Jos folioleimasta ei lasketa, mutta on edellisestä folioleimauksestani myös jo ihan liian paljon aikaa. Ehkä sitäkin pitäisi kokeilla pitkästä aikaa.
Minulla ei ollut mitään hajua, minkä nimisillä lakoilla vanhan lakkaukseni olen tehnyt. Mutta tuo sama folio minulla on edelleen, jolla aiemmat kynnet olen tehnyt. Joku persikkainen nude Essie minulla on folioiden alla, mutta luulen etten enää omista kyseistä lakkaa. Ja tuo tekstuurilakkakin näyttää sellaiselta, ettei minulla taida sitä enää olla. Joten valikoin käyttööni ensin mahdollisimman nuden tekstuurilakan ja sen kaveriksi sitten mahdollisimman saman sävyisen nuden lakan folion alle. Kynsilleni pääsi nyt Zoyan Lux, jossa on paljon hopeista kimallusta ja ajattelin sen sopivan täydellisesti hopeaan folioon. Myös NCLA:n nudelakassa Volume II on hopeaa kimalletta, joten nämä olivat luontevasti sopiva pari.
Jännitti hieman käyttää pitkästä aikaa foliota, mutta sehän oli todella helppoa ja nopeaa. Tämähän on aivan mahtava tapa koristella nopeasti kynnet! Innostuin kyllä lätkimään aika paljon foliota kynsille, siis vähempikin olisi ehä riittänyt? Mutta eihän koskaan voi olla liikaa blingiä? Varsinkin kun käyttämäni folio oli tuollainen ihana hologrammitähdin koristeltu folio.
Alkuperäisessä kuvassa minulla oli vielä hieman jotakin hopeista glitterlakkaa foliolla koristeltujen kynsien päällä, mutta nyt tästä uudesta versiosta jätin sen kokonaan pois.
Tässä kuussa haastetta olivat toteuttamassa myös Nails to Photos, Timantteja kynsillä, Dioriina ja Tinkerbell's Nail Diary.
This month our challenge was to do again an old manicure.
Tunnisteet:
folio,
kynnet,
kynsivaihtarit,
lakkaushaaste,
NCLA,
tekstuurilakat,
Zoya
tiistai 10. syyskuuta 2019
Häävieraana
Tänä kesänä tuli itsekin mentyä naimisiin, mutta olin myös vieraana häissä. Kesähäät ovat ihania, varsinkin jos on hyvä kesäinen sää ja aikaa voi viettää myös ulkona. Minulla on noussut yksi mekko ehdottomasti omaksi suosikikseni häävieraana ollessani ja halusinkin sen nyt tässä postauksessa esitellä, koska se on joka häissä kerännyt kehuja myös muilta vierailta. Muutaman kerran myös esim instan puolella on kysytty, mistä tämä mekko on.
Enpä olisi uskonut, että sattuisin löytämään Prismasta näin ihanan juhlamekon! Mutta tämän jälkeen olen seurannut kaupapreissuilla kyllä Prisman vaateosaston tarjontaa aktiivisesti. Ja se on yllättänyt positiivisesti. Tämän vuoden Ivana Helsinki -mallistossa ilmetyi samalla mallilla oleva mekko, mutta kuosi ei ollut itselle yhtä mieleinen. Tämä malli on kuitenkin mielestäni todella toimiva todella monelle keholle, joten jos on uudelle juhlamekolle tarvetta, kannattaa vilkasita olisiko näitä Ivana Helsingin vaatteita jäljellä vielä lähimmässä Prismassasi.
Viime kesänä meillä oli häissä glitter- ja siirtokuvatatuointibaari ja minun oli pakko liittää nämä muutamat kuvat mukaan todistusaineistoksi, että sehän sitten lähti ihan lapasesta ja kaikki vieraat olivat about kuin uineet glitterissä. :D Mutta todella hauskaa oli ja käsivarren siirtokuvat kestivät monta päivää hyvinä.
Kesä on kyllä ihanaa hääaikaa, mutta joskus olisi kiva osallistua myös talvihäihin, vai mitä? Oletteko te olleet talvihäissä vai vain kesähäissä? Onko niillä teistä paljon eroa?
This is one of my favourite dresses and I have used it many times in weddings.
Noin vuosi sitten Prismaan ilmestyi ensimmäinen Ivana Helsingin (eli Paola Suhosen) kanssa yhteistyössä toteutettu Love Stories -malisto, jota käsittääkseni myydään vain Prismoissa. Menin mielenkiinnosta katsomaan, mitä on tarjolla ja heti silmiini osui yksi vaatekappale, joka todella kutsui minua. Se oli tämä ihana lintukuvoinen mekko. Hintaa mekolla oli n 90e. Mekko pääsi käyttöön jo viime kesänä häissä ja nyt uudelleen. Mekko on super mukava päällä, tässä on helppo tanssia aamun pikkutunneille ja syödä maha täyteen hääherkkuja.
Enpä olisi uskonut, että sattuisin löytämään Prismasta näin ihanan juhlamekon! Mutta tämän jälkeen olen seurannut kaupapreissuilla kyllä Prisman vaateosaston tarjontaa aktiivisesti. Ja se on yllättänyt positiivisesti. Tämän vuoden Ivana Helsinki -mallistossa ilmetyi samalla mallilla oleva mekko, mutta kuosi ei ollut itselle yhtä mieleinen. Tämä malli on kuitenkin mielestäni todella toimiva todella monelle keholle, joten jos on uudelle juhlamekolle tarvetta, kannattaa vilkasita olisiko näitä Ivana Helsingin vaatteita jäljellä vielä lähimmässä Prismassasi.
Viime kesänä meillä oli häissä glitter- ja siirtokuvatatuointibaari ja minun oli pakko liittää nämä muutamat kuvat mukaan todistusaineistoksi, että sehän sitten lähti ihan lapasesta ja kaikki vieraat olivat about kuin uineet glitterissä. :D Mutta todella hauskaa oli ja käsivarren siirtokuvat kestivät monta päivää hyvinä.
Kesä on kyllä ihanaa hääaikaa, mutta joskus olisi kiva osallistua myös talvihäihin, vai mitä? Oletteko te olleet talvihäissä vai vain kesähäissä? Onko niillä teistä paljon eroa?
This is one of my favourite dresses and I have used it many times in weddings.
torstai 22. elokuuta 2019
Hääkynteni
NCLA Hollywood Hills Hot Number ja Shimmer Me Pretty saatu ilmaiseksi Cesarsshopista.
Instan puolella tulikin jo paljastettua, että menin naimisiin elokuun alussa. Tottakai tein itse itselleni hääkynnet, joita tässä kesän aikana on suunniteltu hartaasti. Halusin värimaailman olevan hyvin lähellä valkoista ja tyylin olevan jotakin ranskalaisen manikyyrin tapaista. Koska sormukseni ovat valkokultaiset, päädyin valitsemaan hopean osaksi lakkausta, koska halusin ehdottomasti kynsiini blingiä. Aksenttiväriksi valikoitui violetti, joka meillä oli muutenkin teemavärinä häissämme.
Muutamien etukäteiskokeiluiden kautta lähdin toteuttamaan hääpäivän lakkustani seuraavilla lakoilla: OPI Step Right Up! (hyvä läpikuultava nude ranskiksiin), NCLA Shimmer Me Pretty (holo päälyslakka), NCLA Far North (puhtaan valkoisen tilalle valkoharmaa holo), Step 01 (hienojakoista hologlitteriä kirkkaalla pohjalla), NCLA Hollywood Hills Hot Number (isompia hologlittereitä).
Selailin paljon instaa ja etisn erilaisia hääkynsiä inspiraation lähteekseni ja lopulta tulin siihen lopptulokseen, että en missään nimessä halua lähteä toteuttamaan samanlaista lakkausta joka kynteen, vaan haluan yhdistellä eri juttuja tähän lakkaukseen. Niinpä minulla oli kädessä aina yksi kynsi, jonka töpöttelin täyteen glitterlakkoja ja viimeistelin vielä siirtokuvalla, pari vaaleaa liukuvärjättyä kynttä (yrittävät kai olla ikään kuin baby boomer) siirtokuvilla ja pari kynttä joissa on liukuväri glitterlakoilla.

Vähän kieltämättä jännitti, miten sen kaiken muun häähössötyksen keskellä ehdin kynnet toteuttaa ja mitä jos jotenkin turmelen ne esim juhlapaikkaa valmistellessa edellisenä iltana, mutta kynnet säilyivät hyvässä kunnossa aina hääpäivää asti ja itse asiassa myös koko häämatkankin ajan, jonne lähdimme melko lailla heti häiden jälkeen. Eli tein aika perusteellista työtä näiden kanssa, koska halusin kynsien varmasti kestävän. TIesin, ettei hääpäivän aikana olisi kuitenkaan aikaa kynsiä korjailla.
Kävin myös pitkästä aikaa kampaajalla ja olen ihan rakastunut tähän uuteen tummaan hiusväriin vaaleilla raidoilla. En ole pitkään aikaan ollut näin tumma! Yllä näkyvä kuva on koekampauksestani, joka tehtiin samana päivänä kun hiukseni värjäsin. Olen muuten nyt reilusti yli vuoden ahkerasti kasvattanut hiuksiani, enkä ole raaskinut niitä leikkauttaa yhtään, koska halusin että hääpäivänä minulle saadaan kunnollinen pöyheä kampaus tehtyä ihan omista hiusistani. Värjäyksen yhteydessä annoin napsaista huonot latvat pois, mutta silti minulle jäi vielä "pitkät hiukset", kun yleensä olen aina leikkauttanut ne kampaajakäynnillä alle olkapäämittaiseksi polkaksi.
Meidän hääpäivämme oli "täydellinen" ja se meni todella nopeasti. En varmaan koskaan ole hymyillyt ja nauranut niin paljon kuin tuona päivänä. Ennen kirkkoa jännitti kyllä paljon, mutta kaikki jännitys poistui kun olin päässyt oman rakkaan vierelle alttarille. Loppupäivän me vain nautimme. Ja oli aivan mahtavaa päästä heti häämatkalle, sai jotenkin fiilistellä tätä avioitumista oikein luvan kanssa vähän pidempään. Tässä siis ollaan eletty aikamoisessa ällöromanttisessa hääkuplassa useampi viikko ja eletään osittain edelleen, vaikka arki onkin jo alkanut. Mutta vielä saa käyttää aikaa parhaita hääkuvia (ja häämatkakuvia) valikoiden ja mm kiitoskortteja suunnitellen, niin ihan vielä en aio tästä rarkkaudentäyteisestä häähömpästä päästää irti, vaan fiilistelen nyt ihan olen takaa.
Katsotaan tuleeko kirjoiteltua tänne blogiin jossain vaiheessa enemmänkin ajatuksia häistä ja naimisiin menosta. Jos aihe kiinnostaa, niin varmasti voin siitä lisää kirjoitella, vaikkei se ehkä ihan täysin osukaan blogin aihepiiriin. Haaveilin joskus hääblogin perustamisesta sitten kun se omalla kohdalla on ajankohtaista ja olisi tavallaan ollut kiva dokumentoida blogiin yksityiskohtaisesti koko hääsuunnitteluprosessi, mutta se sitten jäi, koska suunnitelmat etenivät aika vauhdilla ja oma elämä oli mm töiden takia super kiireinen koko alkuvuoden, joten aikaa bloggaamiselle ei tuntunut olevan juuri yhtään. Hausin nyt kuitenkin jakaa muutaman pienen maistiaisen meidän ihanasta päivästä täällä samalla kun eisttelen nuo kynteni.
Mitä teidän muiden kesään on kuulunut?
I got married in the begining of August and here are my wedding nails I made myself.

![]() |
| Kynteni häämatkalla noin viikko lakkaamsen jälkeen. |

tiistai 20. elokuuta 2019
Lakkaushaaste: Kuivamarmorointia
Tämän kuun lakkaushaaste ei ollutkaan sitten ihan helpoimmasta päästä! Kuivamarmorointia. Apua! Vaikka vesimarmorointi kyllä on vielä huomattavasti hankalampaa kuin kuivamarmorointi, niin ei tämäkään minusta mitenkään erityisen helppoa ole. Tai olisi varmaan voinut olla, jos tätä annettua tekniikkaa olisi tullut harjoiteltua joskus aiemminkin ja olisi jo aiemmin oppinut virheistään, mutta itselläni on kuivamarmoroinista kokemusta hyvin vähän, jos ollenkaan. Olen muistaakseni kerran tai kaksi kokeillut kuivamarmorointia suoraa kynnelle ja lopputulos ei ollut mikään päätähuimaavan hieno. :D Sittemmin olenkin siis suosiolla jättänyt kuivamarmoroinnin niille, jotka asian paremmin hallitsevat.
Lakkaushaasteen parhaita puolia on se, että pääsee kokeilemaan itselle uusia juttuja ja pakottamaan itseään välillä pois omalta mukavuusalueeltaan ja menemään sieltä, missä aita ei ole matalin. Ja tämä haaste todella vei minut uuden jännän äärelle, koska en aiemmin ole kokeillut tehdä tällaisia marmorointikuvioita matolle. Usein on pitänyt, mutta aina ole turvautunut johonkin helpompaan, nopeampaan ja tutumpaan juttuun. Itse kuvioiden teko oli kivaa, vaikkei niistä nyt mitekään super kauniita tai symmetrisiä tullut. Valitsin käyttööni kolme hololakkaa: NCLA Steppe, NCLA Drop Of Teal ja F.U.N Lacquer Tiara. Tiara oli hololtaan hieman vaisumpi kuin kaksi valitsemaani NCLA:n lakkaa, sen huomasi aika selvästi kuvioita tehdessä.
Tein varoilta hieman useamman kuvion, mitä tarve vaati. Ja hyvä niin, koska kuvioni olivat sen verran ohuita ja olin sen verran voimalla vedellyt noita marmorikuvioita lakkaan, että kuvioissa oli aika paljon reikiä, eikä kovin moni kuvio irronnut kokonaisena matosta. Olisi pitänyt muistaa laittaa vielä kerro kirkasta lakkaa näiden päälle lopuksi! No, ensi kerralla sitten... Ja olisi voinut näin jälkivisaana marmoriuvion alle laittaa myös jonkin värilakan, koska nyt marmorikuviostani näkyy aika paljon ihan paljas kynsi läpi.
Marmorikuvioiden kiinnitys kynnelle oli yllättävän helppoa, mutta niiden asettelussa olisin voinut olla kyllä tarkempi. Esimerkiksi toiseen peukalon kynteen tuli melkeinpä vain kuvion melko yksivärinen ja sotkuinen keskusta. No, keksin sitten paikata asian pienellä palalla, joka jäi yli kuvion reunasta. Yllä näette lopputuloksen. Eikö ole paljon kivemman näköinen?
Ruttaantuneen kynnen voi tietenkin aina rajata kuvasta pois, kuten alla näette, mutta päätin kuitenkin yrittää korjata tilanteen jälleen pienellä yli jääneellä kuvion palasella. Tämä taktiikka kun toimi niin hyvin ensimmäisenkin käden kohdalla.
Ja korjauspalan jälkeen olin jälleen tyytyväisempi lopputulokseen. Eihän tämä nyt niin kamalaa ollutkaan! Jännitin nimittäin todella paljon, voiko näillä kynsillä olla seuraavat pari päivää vai meneekö heti vaihtoon. Mutta aion nyt ylpeästi kantaa näitä kuivamarmorikokeilujani sen aikaa kun ne kynsilä hyvinä kestävät. Saattoipa tässä pieni marmorointikärpänen nyt kyllä iskeä. TOsin vesimarmoroinnista tiadan pysyä edelleen kaukana. :D Maton jätin nyt kuitenkin esille odottamaan, jos vaikka loppuviikosta harjoittelisin lisää marmorointikuvioiden tekoa.

Muut rohkeat, jotka tätä koristelutyyliä ovat lähteneet kokeilemaan (tai voihan tämä olla muille ihan helppo ja tuttu juttu!) ovat:
Nena Sofia's, Nails to Photos, Camillacquered, Timantteja kynsillä, Dioriina ja Tinkerbell's Nal Diary.
This month's challenge theme was "dry marble" and I have tried it once or twice before straight to nail. This time I did it on decal mat and I like the result more. There is still a lot to practice. But I think I keep practicing in the weekend. :)

Toisessa kädessä sattui myös pieni moka, nimittäin onnistuin suhaisemaan yhden marmoroidun kynnen pöytäliinan kulmaan ja tietenkin kuvio meni ruttuun. Ärsytti, koska tämän käden kuviot olin onnistunut asettelemaan paremmin ja ne olivat kivemman näköisiä kaiken kaikkiaan. Eli jonkinlaista oppimista tässä matkan varrella ehti jo tapahtua, kun toisen käden marmoroinnit näyttivät mielestäni jo kivemmilta kuin ensimmäisen käden.
Ruttaantuneen kynnen voi tietenkin aina rajata kuvasta pois, kuten alla näette, mutta päätin kuitenkin yrittää korjata tilanteen jälleen pienellä yli jääneellä kuvion palasella. Tämä taktiikka kun toimi niin hyvin ensimmäisenkin käden kohdalla.
Ja korjauspalan jälkeen olin jälleen tyytyväisempi lopputulokseen. Eihän tämä nyt niin kamalaa ollutkaan! Jännitin nimittäin todella paljon, voiko näillä kynsillä olla seuraavat pari päivää vai meneekö heti vaihtoon. Mutta aion nyt ylpeästi kantaa näitä kuivamarmorikokeilujani sen aikaa kun ne kynsilä hyvinä kestävät. Saattoipa tässä pieni marmorointikärpänen nyt kyllä iskeä. TOsin vesimarmoroinnista tiadan pysyä edelleen kaukana. :D Maton jätin nyt kuitenkin esille odottamaan, jos vaikka loppuviikosta harjoittelisin lisää marmorointikuvioiden tekoa.

Muut rohkeat, jotka tätä koristelutyyliä ovat lähteneet kokeilemaan (tai voihan tämä olla muille ihan helppo ja tuttu juttu!) ovat:
This month's challenge theme was "dry marble" and I have tried it once or twice before straight to nail. This time I did it on decal mat and I like the result more. There is still a lot to practice. But I think I keep practicing in the weekend. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)