Näytetään tekstit, joissa on tunniste i love me. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste i love me. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2019

Messuostokset

Aiemmassa postauksessani lupasin palata messuostoksiini vielä omassa postauksessaan. Tämän vuoden messuostokseni olivat hyvin maltilliset, mutta vilkaistaampa niitä nyt vielä vähän tarkemmin.


Joka vuosi messuilta tulee ostettua jotakin syötävää ja juotavaa. Messuilla yksi parhaita juttuja on mielestäni käydä maistelemassa eri pisteillä tarjolla olevia isompia ja pienempiä maistiaisia. Näin ei pääse nälkäkään yllättämään liian rajusti messupäivän aikana, kun välillä tulee naposteltua niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja.


Biokian kuivattuja marjoja olen käynyt useampana vuonna maistelemassa. Nyt ostimme äidin kanssa yhdessä setin näitä ja itselleni valkkasin valkosuklaamustikoita, koska nämä vain ovat ihan super hyviä. Helposti voi syödä koko pussin kerralla. :D Menevät täysin karkista ja ovat silti niin ihanan aidon mustikkaisen makuisia.

Yksi vakio-ostokseni messuilta taitaa olla Oatis kaurasnacksit, joita olen ainakin kahtena vuonna peräkkäin ostanut kotiin. Näistä myös mies tykkää ja ovat minusta todella kivaa vaihtelua perintesiin sipseihin. Tänäkin vuonna tyydyin ostamaan vain suolaisia lastuja, vaikka makeitakin maistoin jahyviä nekin olivat. Mutta jotenkin nämä suolaiset vain veivät voiton.


Ostimme äidin kanssa myös English Tea Shopin super halpoja teepakkauksia, koska vanhalla ulkonäöllä olevia tuotteita sai super halvalla nyt kun pakkaukset ovat uuistuneet. Oli muuten pisteen korit aika tyhjillään kun sinne asti päästiin, taisi halpa tee kelvätä aika monelle muullekin. :D

Mainitsin jo edellisessä postauksessa, että yksi messujen kiinnostavimpia juttuja olivat erilaiset luonnoliset energiajuomat, joita päädyin lopulta ostamaan Puhdistamolta, koska nämä olivat kaikkein parhaassa tarjouksessa (1,5e tölkki, kun muiden merkkien olivat 2e/tölkki). Näitä olen nähnyt nyt myös jo kaupoissa, eli jos perinteiset energiajuomat ei nappaa ja haluat jotakin kofeiinipitoista kahvin korviketta luonnollisemmassa muodossa, niin suosittelen testaamaan nämä. Maut ovat sopivasti erikoiset ja puhdistamon tyyliin sopivat: passionhedelmä-inkivääri ja sitruun-acai. Sitruna-acai on aika neutraali raikas ja minsuta se "turvallisempi vaihtoehto". Passionhedelmä-inkiväärissä inkivääri maistuu selvästi, eli sitä ei kannata maistaa, jos inkivääristä ei tykkää. Kumpikin on hyvin luonnollisen ja raikkaan makuinen, ei missään nimessä makea. Kofeiinia näissä on 100mg, joka tuntuu olevan tarpeeksi piristävän tunteen luomiseksi, vaikka vähän sitä jännitin kun olen tottunut nauttimaan juomia, joissa on 180mg kofeiinia. Uskoisin ostavani toistekin.


Aika monella messupisteellä oli ptikät jonot kassalle, joka vähän hillitsi omia ostohalujani, koska aika vähän oli sellaisia tuotteita, joita ihan oikeasti koin tarvitevani ja joita olisi ikään kuin "pakko ostaa". Yksi jo etukäteen ostoslistallani ollut juttu olivat invisibobble-ponnarit. Tykkään näistä vaan ihan todella paljon. Parhaita ponnareita, ei siitä mihinkään pääse. Minulla on näistä sekä normaaleja että nanoja ja käytän näitä päivittäin. En ole löytänyt mistään yhtä hyviä kopioita, joten käytän näitä aitoja pääasiassa. Messuilta ostin kevyesti suklaalta tuoksuvia normaaleita ponnareita (hurahdan niin helposti kaikkiin tuoksuviin juttuihin) ja ruskeita nanoja, jotka olivat kummatkin hyvässä tarjouksessa. Näihin ei mennyt kuin mutama euro ja näitähän ei ikinä ole liikaa. Lisäksi nämä kestävät todella hyvin käytössä. Minulta on mennyt vosien varrella rikki kai vain yksi-kaksi aitoa invisibobblea ja ne ovat olleet käytössä päivittäin vuosia ennen hajoamistaan, joten en voi kuin tykätä näistä.


Kynsiin liittyviä ostoksia tuli tehtyä tänäkin vuonna muutama, vaikka enimmäkseen ostelin kynsitarvikkeeni messujen yhteydessä vieraillessani Cesarssshopista. Tänä vuonna messuilla ei ollut esim OPIn omaa pistettä, kuten monena aikaisempana vuonna, mutta kyllä kynsitarvikkeita silti tänäkin vuonna oli esillä useammalla pisteellä.


Mainitsinkin jo edellisessä postauksessa, että messujen paras kynsipiste taisi olla tällä kertaa minulle Seul Et Uniquen geelilakkaliuskoja esittelevä standi. Geelilakkaliuskoja pääsi kokeilemaan messuilla omalle kynnelle ja testattiinkin yhtä liuskaa äidilleni. Pisteellä ollut esittelijä sanoi muistaakseni, että käyttää itse liuskoja niin, että muutaman viikon välein vaihtaa ne. Liuskat ovat siis oikeaa geelilakkaa ja kestävät pitkään. Ne ovat myös nopeat ja helpot laittaa, eikä ohjeen mukaan näihin tarvitse edes päällyslakkaa. Valikoimassa oli myös vaikka mitä ihania kuvioit aja kuoseja, joten pakkohan minun oli ostaa yksi arkki kokeiluun, kun messuilta arkin sai pienellä alennuksella verrattuna nettikauppaan. Olen kokeillut joskus hieman vastaavia kynsilakkaliuskoja eri merkeiltä ja olen tykännyt niistä, koska ne ovat sopivan ohuita asettuakseen hyvin kynnelle. Ne ovat myös kestäneet hyvinä pitkään ja olen usein käyttänyt niitä esim lomamatkoilla. Yritän mahdollisimman pian päästä testaamaan näitä ja raportoin sitten blogissa, mitä tykkäsin.


Evershinen pisteeltä ostin swatchaamista varten pussillisen läpinäkyviä tikkuja ja pari arkkia siirtokuvia. Minun täytyi saada siirtokuvat, joissa on Barbeja, koska olen ollut ihan lapsesta asti todella suuri Barbien fanittaja. En myöskään voinut ohittaa siirtokuva-arkkia, jossa komeili maisemia New Yorkista, jossa kävimme häämatkalla vain muutama kuukausi sitten.



Here you can see what I bought from I love me fair.

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

I love me -messut


Syyslomaa vietettiin viime viikolla, joka tarkoittaa tietenkin sitä että oli jälleen perinteisten I love me -messujen aika. Oma suunnitelmani oli aluksi vieirailla messuilla useampanakin päivänä, sillä minulla oli bloggaajapassi messuille, mutta koska vietin lähes koko loman sairastaen muuttuivat suunnitelmani sen verran, että pistäydyin messuilla vain lauantaina. Onneksi kuitenkin pääsin paikalle, koska messuilu on sen verran monivuotinen lomaperinne itselläni, että olisihan se harmittanut, jos messut olisivat jääneet kokonaan välistä.


Yllä oma messuasuni, jossa panostin mukaviin mutta näyttäviin kenkiin, jotta messuilla jaksaa kävellä. Aldon glitterlenkkarit keräävät kyllä kehuja aina kun niitä käytän. Ja ovat siis super mukavat jalassa kaiken lisäksi. Olen ostanut omani Tallinnasta, mutta näitä voi tilata myös ainakin netistä tunnetuista nettikaupoista (Zalando, Boots, Asos...).


Messukynteni halusin olevan näyttävät, mutta nopeat toteuttaa, koska lakkasin ne vasta perjantaina. Päätinkin tehdä liukuväriranskiksen kahdella F.U.N Lacquerin ihanalla glitterlakalla. How Deep Is Yor Holo? on ihana kirkkaan sininen kirkaspohjainen glitter ja Exquisite taas sinivihreä merenneitolakka, jossa glitterin seassa on isompia flakieita. Nämä olivat oikein kiva yhdistelmä, sopivat oikein hyvin yhteen.



Kävin aamulla hakemassa äidin kyytiini ja suuntasimme yhdessä kohti messukeskusta. Lauantaina kyllä ihmisiä riitti ja varsinkin eteläisen sisäänkäynnin portaiden läheisyydessä olleilla suosituilla/tunnetuilla pisteillä oli niin reilusti porukkaa, ettei sekaan meinannut mahtua. Moni vanha tuttu oli jälleen mukana messuilla, mutta tänä vuonna huomasin kyllä, että moni tuttu suosikkipiste myös puuttui.


Tarjolla oli paljon meikkejä, ihonhoitoa, kangasnaamioita, hiustuotteita... Mutta esim Batisten kuivashampoita ei ollut nyt saatavilla, eikä Biozellilla ollut tänä vuonna ollenkaan pistettä. Face Helsingin osasto oli tutun näköinen aiemmilta vuosilta. Pro Care oli jälleen isolla osastolla mukana ja siellä oli hyviä tarjouksia. NBI Nordic Beauty Import oli myös tuttuun tapaan mukana isolla osastolla, jossa kävi kova vilske koko lauantain. Lumene oli nyt mielestäni ensimmäsitä kertaa mukana messuilla ja isolla osastolla. Lumenen huippu ihana jolukalenteri oli lauantaina tarjouksessa 69,90e. Kaikkia ihania glittereitä oli tarjolla useammallakin osastolla. Bongasin messuilta ainakin Glitternistin ja Elina K:n glitterit. Laveran tuotteita sai tänäkin vuonna edullisesti messuilta.



Korealainen kosmetiikka on nyt todella in ja se näkyi kyllä hyvin myös messuilla. Oma suosikkipisteeni tällä saralla oli tänäkin vuonna Bearel, jolla on vaikka mitä ihania tuotteita saatavilla ja paljon hyviä tarjouksia viime vuoden tapaan. Mm. kangasnaamioita ihmiset tuntuivat hamstraavan tältä osastolla ahkerasti.



Kävin messupisteiden kiertelyn ohella katsomassa tämän vuoden muotinäytöksen, koska se oli hyvä lepuutushetki jaloille ja esillä oli mielenkiintoinen kattaus erilaisten suunnittelijoiden asuja. Tottakai näyttävät iltapuvut olivat mieleeni, mutta myös Halla Hallan pirteät uima-asut jäivät erityisesti näytöksestä mieleen.


Messujen yhteydessä oli jälleen myös maskeerauksen SM-kisat lauantaina ja aivan mielettömiä töitä syntyi jälleen kisa-alueella! Sunnuntaina taisi olla vuorossa bodypainting, jota olen myös joinakin vuosina käynyt seuraamassa.



Tänä vuonna erityisesti mieleeni jäivät erilaiset luonnolliset energiajuomat, joita oli tarjolla useilla pisteillä. Nämä kiinnostavat itseäni erityisesti, koska en juo kahvia ja tavallisen energiajuomankin maku on omaan suuhuni aika epämiellyttävä, jotan etsin aina mukavamman makuisia vaihtoehtoja kofeiinin lähteeksi ja tietenkin on aina plussaa, jos juoma on muuten mahdollisimman luonnollinen. Lohilon super söpösti brändätyt tölkit (erityisest kuvassa näkyvä yksisarvisen kyyneleet) kyllä miellyttävät silmää ja niitä tulee varmasti joskus kotiutettua kaupasta jo ihan vain tuon söpön ulkokuoren ja hyvän makean maun vuoksi. Puhdistamon natural energy drinkit olivat parhaassa tarjouksessa messuilla ja näitä ostin pari kotiinkin testiin.



Tottakai messuilta tulee aina etsittyä myös kynsijuttuja. Tämän vuoden ehkä kiinnostavin kynsiin liittyvä piste oli mielestäni Seul Et Unique, jossa sai kokeilla kynnelle liimattavia geelikynsiliuskoja. Kuosit olivat super nättejä ja ostin arkin näitä itselleni testiin, eli näistä kuullaan vielä lisää blogissa toivottavasti pian.



Toinen kynsiin liittyvä piste, jossa tein ostoksia oli Evershine. Evershine oli tänäkin vuonna messuilla isolla pisteellä, jossa oli paljon rakennekynsiin liittyviä tuotteita myynnissä, mutta myös erilaisia siirtokuvia, leimauslaattoja, viiloja ja lakkoja.


Yksi ehdoton ylläri messuilla oli Lidlin iso piste, josta sai edullisia Cien-merkin tuotteita. Olen muutamia merkin tuotteita testannut ja hintaansa nähden olen ollut kyllä hyvinkinkin positiivisesti yllättynyt monesta. Ja onhan nyt esim 2,5e silmänympärysvoiteesta ihan todella vähän.



Päällimmäiseksi jäänyt fiilikseni messuista oli ihan positiivinen, vaikka kamalan paljon en tehnyt ostoksia ja vähän pintaraapaisulta tämän vuoden käyntini tuntui verratuna muutamaan aikaisempaan, jolloin olen kerrellyt messuilla useampia päiviä aamusta iltaan. Ehkä ensi vuonna kunto antaa myöden ja pääsen vierailemaan messuilla useampanakin päivänä. Jäin kyllä hieman kaipaamaan semmoisia isompia messutarjouksia, kuten aiempina vuosina on ollut Batiste kuivashampoiden monipakkausia muutamalla eurolla jne. Nyt en oikein mistään bongannut mitään "supertarjouksia", paitsi kangasnaamioita oli usealla pisteellä hyviä könttätarjouksia.

Jotta postaus ei venyisi ihan kilometripitkäksi, katkaistaan kuvatulva tähän ja esittelen omat pienet messuostokseni erikseen seuraavassa postauksessa.

Kävittekö messuilla? Mitä ostitte?



I was in I love me fair last week in Messukeskus.