Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kiko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. huhtikuuta 2021

Samalla kaavalla

Huomasin, että viime aikoina olen ihan tahattomasti aika paljon toteuttanut kynsiä hyvin samalla kaavalla kuin pääsiäisen lakkaukseni. Oikeastaan koko tämä alkuvuosi on menty pääasiassa aika yksinkertaisilla lakkauksilla ja koristeluilla ja tällaisilla kolmen lakan komboilla saa helposti ja nopeasti "koristellut kynnet", jos ei halua ihan yksivärisissä kulkea. Tässä pari esimerkkiä.

Pääsiäislakkauksen jälkeen lakkasin kynnet lakoilla, jotka eivät päässeet osaksi pääsiäisen lakkaustani, mutta olivat siihen aluksi vahvasti ehdolla. Jälleen kolmella kynnellä per käsi oli hiekkalakkaa ja kahdella cremelakka glitterillä kuorrutettuna.

Käyttämäni lakat olivat OPI On Pinks & Needles, Perfect Sand S73 ja Kiko 377. Kuvissa glitterlakan päällä ei ole pällyslakkaa, mutta jouduin sen kyllä myöhemmin laittamaan, sillä glitterit olivat niin röpelöiset, että piti saada ne päällyslakalla "istumaan paremmin" kynnelle.

Toinen kerta kun minulla oli hyvin samalla kaavalla toteutetut kynnet, oli helmikuussa ystävänpäivän paikkeilla. Silloin kynsillä ei ollut hiekkalakkaa, mutta jällee kolmella kynnellä per käsi oli yksi lakka ja kahdella cremelakka glitterillä.

Käyttämäni lakat olivat Kiara Sky Bee-My-Kini, NCLA Forever ja NCLA Peppermint Crush. Forever kuuluu NCLA:n jo lopetettuun ystävänpäiväduoon "Friend Forever", jossa tämän sydänglittereitä sisältävän lakan lisäksi on perus punainen creme nimeltä Friends. Pepeprmint Crush taas tuo minulle aina mieleen joulun suosikkilakkani KBShimmerin Candy Cane Crushin, joka tuoksuu piparmintulle. Harmi, ettei tämä tuoksu!

Jouduin hieman kastelemaan punaisia sydämiä kynsilleni, mutta sain niitä lopulta kaksi joka kynnelle. Lisäksi Foreverissä on nättiä pientä ja hyvin hentoista glitteriä, joka näkyy yllättävän hyvin kuvissa.

Huomenna pukkaa muuten jo uutta postausta blogiin, sillä on taas kuukausittaisen lakkaushaasteen aika! Joten tulkaahan huomenna taas katsomaan, mitä tässä kuussa keksittiin. :)



Just two simple manicures I have done.

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Lakkaushaaate: Maniswap

 Maaliskuun lakkaushaasteen teema oli mielestäni aivan huippu kiva, nimittäin maniswap! Jokainen osallistuja pääsi siis kopioimaan kynnet toiselta osallistujalta.

 Minä kopsasin kynnet Milbalta. Valinnan varaa oli paljon, sillä Milballa on ollut kynsiblogi Nails to Photos vuodesta 2012 ja kynsiharrastuksen hän on aloittanut vuonna 2011 (nämä tiedot lunttasin hänen blogistaan).  Näin nopealla silmäyksellä blogissa on sadoittain postauksia ja suurin osa niistä on kynsiin liittyviä. Milba koristelee kynsiään paljon leimaamalla ja tekee ihanan värikkäitä kynsiä. Blogin lisäksi hänen kynsiään voi bongalla instasta @nailstophotos. Olen itse Milban kynsiä seuraillut pitkään, koska ollaan joskus asuttu samassa kaupungissa ja useasti tavattukin esim kynsimiiteissä ja I Love Me - messuilla. Väittäisin, että olen ehkä joskus aiemmin hänen lakkauksistaan inspiroitunut, mutta en kyllä koskaan suoraa kopioinut. Nyt tosin löytyi ihan hirmu monet kivat kynnet, jotka haluaisin tämän jälkeen vielä kopsata!


Nyt vasta jälkeenpäin tajusin, että näissä valitsemissani kynsissähän on todella samat sävyt kuin edellisissä lakkaushaasteen kynsissäni! Hups! Olen kyllä tässä välissä lakannut kynsiäni muilla lakoilla ja väreillä, mutta en ole niitä blogiin postannut, niin ei käynyt mielessäkään, että taas on aika sama värimaailma kuin edellisessä postauksessa. No, eipähän jää ainakaan epäselväksi mitkä ovat lempivärejäni. :D

Yllä kuva Milban akuperäisestä lakkauksesta ja alla taas minun toteuttamani versio. Lisää kuvia Milban lakkauksesta löytyy täältä. Valitsin tämän lakkauksen itse asiassa siksi, että muistin heti omistavani saman violetin Kikon lakan, jota Milba lakkauksessaan käytti. Lisäksi minulta löytyi myös OPIn Love.Angel.Music.Baby, jota myös Milba käytti lakkauksessaan. En ollut varma olisiko minulta löytynyt yös tuo Essencen mintunvihreä, mutta käytin sen sijaan Kikon mintunvihreää.

 
Lakat eivät tuottaneet minulle ongelmia, mutta tuo glitter/strassisekoitus olikin sitten hankalampi matkia. Olen juuri järjestämässä koko kynsitarvikevarastoani uudelleen ja jotenkin kaikki strassit ja glitterit olivat nyt hukassa. Mutta onnistuin edes pari kiekkoa ja purkkia löytämään, jossa oli värit edes vähän sinne päin. Tosin mun vihreät niitit olivat kyllä liian neonvihreitä, eivät yhtään mintunsävyisiä, varsinkaan näissä mun kuvissa. Mutta silti näistä tuli hauskat kynnet! Tosin nuo isot koristeet kyllä varisivat hyvin pian pois kynsiltä, joten eivät kovin käytännölliset kynnet. :D

Käyttämäni lakat olivat siis Kiko 389 ja 331, OPI Love.Angel.Music.Baby sekä Color Club Ain't It Grand. Tuo Color Club peittää itsekseen parhaiten meikkisienellä töpöttlemällä. Nyt kun laitoin Love.Angel.Music.Babyn alle, niin jo yksi siveltimellä levitetty kerros olisi varmasti riittänyt, mutta laitoin kuitenkin kaksi.

 
Käykäähän katsomassa millaisia (ja kenen!) kynsiä muut ovat matkineet tässä kuussa: Dioriina, Timantteja Kynsillä, Dilenails, Nails to Photos, Tinkerbell's Nails Diary.

Toivottavasti tulee joskus toistekin tehtyä maniswap jonkun kanssa, sillä tämä oli tosi kiva haaste! Ja hirmu inspiroivaa selailla toisen kynsibloggaajan tekeleitä. Nyt on taas omassakin päässä paljon uusia ideoita.
 



This time we did a maniswap as a part of our monthly nail challenge.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Viimevuotisia kynsiä

Tällä kertaa ajattelin postata tämmöisen kunnon kynsikuvaspämmin teille. Kaivelin oikein kunnolla arkistojani ja nämä kaikki viime vuotiset kynnet odottelivat vielä vuoroaan päästä esille blogiini.


Violetti glitterlakka on Femme Fatalen Miasma ja nimettömässä Essencen Time For Romance. Harmaasta lakasta ei valitettavasti ole mitään muistikuvaa, koska se ei ollut missään kuvassa mukana. Harmaan lakan päälle kalastelin koristeeksi Miasmasta glittereitä. Ainakin tuo Essencen lakka on sittemmin päässyt uuteen kotiin, mutta Femme Fatalesta en ole ihan varma, se taitaa edelleen löytyä minun lakkalaatikostani.


Nämä kynnet ovat saaneet inspiraationsa Klaani tv-sarjan Teknoista. Jos sarja ja teknot ovat sinulle ihan vieraita, niin täältä voit vilkaista, mistä on kyse. Klaani on yksi mun nuoruuden rakkaimpia sarjoja ja edelleen hyvin lähellä sydäntäni. Lakkauksen pohjalla on muuten mielestäni aika upea OPIn mattalakka 4 In The Morning.


Seuraavaksi todistusaineistoa siitä, etät minäkin olen joskus yrittänyt matki Sveta Sandersia, eli kuivamarmoroida kynsiäni. En nyt ainakaan vielä ole mitään suurta ahaa-elämystä kokenut, että olisin täsäs kovin hyvä, mutta harjoitus tekee kuulemma mestarin. Eli harjoittelu jatkukoon...


Kuivamarmoroinnissa käytin F.U.N. Lacquerin Illusionia ja Essien Bell-bottom Bluesia. Ne olivat ehkä liian tumma yhdistelmä keskenään, sillä kauempaa kmarmorikuvio ei kyllä erottunut oikeastaan yhtään. Pikkurillissä ja peukalossa on pari kerrosta Color Aliken lakkaa 552 ja pilkkuja marmorointilakoilla. Oikean käden keskisormen marmorointikuvio onnistui super hyvin, se oikeasti näyttää "joltain", siis tuommoiselta kukkakuviolta, kun muut kynnet ovat enemmän vain epämääräistä suttua. Eli onnistuneita sormia 1/6, tästä ei voi kai kun parantaa? :D


Sitten vähän merenalaisia tunnelmia! En tiedä, miksen näin kivoja kynsiä ole aiemmin blogisssani esitellyt. Ehkä siksi, ettei näsitä ollut kovin laadukkaita kuvia jostain syystä tarjolla. Harmi! Joskus unohdan kuvata joitakin lakkauksiani, jos en heti lakkaamisen jälkeen ala niitä kuvaamaan. Jotenkin myöhemmin kuvittelen, että "nämä on jo kuvattu" ja sitten kuvaamine voi unohtua kokonaan.


Näissä kynsissä on ainakin Kikon lakkoja 531 ja 527 liukuvärinä ja päälle leimattuna kaloja & merihevosia valkoisella Konadin lakalla Konadin laatasta m27. Tekstuurilakka pikkurilleissä ja peukaloissa on Zoyan Liiberty (ihana lakka!). Kaikille kynsille on lopuksi vielä töpötelty hieman Orlyn Mermaid Talea (vihreitä glittereitä).


Nämä kynnet taitavat olla viime vuoden movember-kynteni. Jostain syystä ne ovat jääneet julkaisematta, vaikka minusta nämä ovat kyllä oikein onnistuneet ja hauskat! Pohjalakka on Lumenen Gel Effect Aamun Tuoksua. Viikset ja kasvot ovat siirtokuvia.


Seuraavassakin lakkauksessa olen käyttänyt Zoyan Pixie Dustia, tällä kertaa vaaleaa Nyxiä. Sen kaveriksi valitsin jännän samettisen Laylan Soft Touch lakan. Tämä on kai numeroltaan 03, nimeä ei ole.


Päätin näihin kynsiin pitkästä aikaa kokeilla kynsitarroja, jotka eivät olleet kyllä mitenkään kovin perinteisiä tarroja, vaan tuommoiset jännät hopeiset "ääriviivakuviot". Kuviot olivat todella teräviä ja ne vaativat aika paksun päällyslakkakerroksen päälleen pysyäkseen kunnolla kynnellä, joten en laittanut tarroja lopulta kuin nimettömiin. Alla näkyy, miten tuo keiju on jo jäänyt siivenkärjestään ja jalastaan kiinni johonkin ja tarra repsottaa. Ärh.


Ihastuin kyllä tuohon Laylan satiiniseen "soft touch" lakkaan. Alla olevassa kuvassa se näkyy minusta hienosti. Minua on jo pidempään häirinnyt, ettei minulla ole ollut näitä soft touch lakkoja kuin yksi, koska missään en ole nähnyt näitä myynnissä kuin tätä yhtä sävyä. Mutta sitten onnistuin bongaamaan saman sarjan punaisen lakan facen kirppikseltä ja nyt minulla on onneksi kaksi Laylan soft touchia. Minusta on aina vähän tylsää omistaa vain yksi lakka tietyltä merkiltä tai tietyllä efektillä.


Vihoviimeisenä esittelen tässä postauksessa lakkauksen, jossa kokeilin myös vähän erikoisempaa juttua kynnelleni, nimittäin samettipulveria. Essence julkaisi joskus trend editionin, jossa oli hauskaa "hattaraa" kynsille ja minä en vain voinut vastustaa niitä söpöjä purkkejä. Pakko oli saada! Ja tässä lakkauksessa pikkurilliä koristaakin "hattarakerros".


Hattaran lisäksi kynsillä on Orlyn Elation Generationia ja liukuväreissä sen lisäksi jokin vaaleanpunainen lakka, jota en millään muista ulkoa, koska siitä ei ole yhtään kuvaa. Liukuvärjätyille kynsille laitoin vielä näyttävät kukkatarrat. Ja vaikka en yleensä kynsitarrosita kamalasti perusta, niin näistä minä tykkään. Nämä pysyvät hyvin! Tilasin näitä erilaisia kukkatarroja muistaakseni aikanaan (jo edesmenneestä) Ihanat kynnet nettikaupasta ja nämä ovat olleet kyllä parhaimman laatuisia kynsitarroja, joita minulla on koskaan ollut. Joissakin tarroissa on valmiiksi trasseja (keskisormi) ja jotkut ovat ihan perus tarroja.


Mitkä näistä kynsistä olivat sun lempparit? :)