Näytetään tekstit, joissa on tunniste glittermeikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste glittermeikki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kauneusbloggaajien meikkihaaste: uuden vuoden bilemeikki

Pienellä kauneusbloggaajien porukalla toteutimme taas hauskan haasteen, jossa kaikki tekivät oman tulkintansa uuden vuoden bilemeikistä. Yhteiseksi teemasanaksi meille valikoitui "säihke".


Tässä postauksessa näette oman helpon ja nopeasti toteutettavan tuotokseni, josta voi halutessaan vaikka inspiroitua vuodenvaihteen juhliin ja muiden osallistujien meikit löytyvät heidän blogeistaan (ja kanavaltaan):



Rakastan tehdä glitterisiä meikkejä ja käytänkin paljon hienojakoista glitteriä mm silmämeikeissäni, mutta halusin tällä kertaa jotakin hieman erilaista ja omassa säihkyvässä meikissäni pääosassa onkin tällä kertaa hiema yllättäen huulet. Muuten meikki on hyvin simppeli ja helppo toteuttaa, eivätkä glitterhuuletkaan hankalat ole toteuttaa, kun niitä varten löytyy oikeat välineet.



Valitsin tähän meikkiin kasvoilleni kaksi erilaista Essencen highlighteria. Tai toinen niistä on nimeltään "holo glitter drops", joka ei kyllä mielestäni hologramminen ole, mutta upea kimaltava tuote kuitenkin. Tuote kuuluu Dancing On The Milky Way erikoiskokoelmaan, jota olen nähnyt edelleen myynissä joissakin myyntipaikoissa (eli voit edelleen käydä ostamassa omasi, jos ihastuit tähän tuotteeseen). Varsinainen käyttämäni highlighter on Essencen nestemäinen Cosmic Cuties Unicorn Love Liquid Highlighter, joka kuuluu ihan normaalivalikoimaan. Omani on söpö vaaleanpunaisen sävyinen. Yllä kuvassa swatchattuna vasemmalla glitter drops ja oikealla nestemäinen highlighter. Glitter dropsit ovat hyvin vetistä tavaraa, kun taas nestemäinen highlighter oli huomattavasti helpompi käsitellä ja jopa yllättävän peittävää koostumukseltaan.

Muuten meikkini koostuu hyvin minimaalisesta määrästä tuotteita, eli tämä meikki on helppo toteuttaa, vaikkei olisikaan tottunut luomivärien käyttäjä tai omista suurta määrää eri meikkituotteita. Silmämeikin voi glitterhuulien kanssa jättää mielestäni vaikka melkein kokonaan pois, glitterhuulet kun ovat sen verran näyttävät itsessään. Eli jos kissansilmärajaus tuottaa tuskaa, voi senkin jättää hyvillä mielin pois. Riittää, että laittaa luomelle/kulmaluulle hieman highlighteria tai jotakin säihkyvää luomiväriä tuomaan hohdetta ja viimeistelee kokonaisuuden ripsivärillä.



Aloitin kevyestä meikkipohjasta, jonka tein W7-merkin meikkivoidenäytteellä. En lisännyt kasvoille ollenkaan varjostuksia, vain kevyesti Essencen voidemaista poskipunaa pokille ja tietenkin poskipäille sekä ohimoille reilusti jo ylempänä esittelemiäni highlighteriä ja glitter dropseja. Kulmat tein NYXin Tame&Frame pomadella, joka on hyvä, tosin omani on päässyt jo aika paljon kuivahtamaan, jolloin koostumus ei ole yhtä hyvä kuin alussa. Luomilla on vain hieman mattaruskeaa varjostamassa luomivakoa Urban Decayn Naked Basics 2 paletista. Tein rajaukset Catricen nestemäisellä rajausvärillä. Silmän sisäkulmassa ja liikkuvalla luomella, sekä kulmaluulla on Essencen Unicorn Love highlighteria. Töpöttelin glitter dropseja myös luomelle ja hieman nenänvarteen, otsalle sekä amorinkaarelle. Kokonaisuuteen olisi hyvin sopinut irtoripset, joita yleensä suosinkin paksujen rajausten kanssa, mutta tyydyin itse tällä kertaa laittamaan vain Essencen Lash Princess Sculpted ripsiväriä. Tämä on hy ripsiväri, mutta minusta edelleen tämän ripsivärin paras versio on vihreillä yksiyiskohdilla varustettu False Lash Effect tämän violetin sijaan.


Huulet toteutin Ever Shinen huuliglitterillä, jonka hankin I Love Me -messuilta. Nämä olivat niin näyttävän näköisiä, että minun oli pakko saada tällainen testiin. Ihastuin täysin tähän pinkkiin hologrammiseen glitteriin. Tarjolla oli kyllä kymmenittäin muitakin sävyjä. Paketissa on hienojakoinen glitter, aplikaattori ja kiinnityaine. Tuntui aluksi ajatuksena aika hurjalta laittaa tätä huuliin, koska mielikuva on kuin laittaisi ripsiliimaa tai vastaavaa ensin huulille, sillä kiinnitysaineen tule antaa muuttua läpinäkyväksi aivan kuten liimojen ja sen jälkee glitter töpötellään sen päälle. Glitter kiinnittyi hyvin huulille kiinnitysaineella, se peitti huulet kauniin tasaisesti ja tunne huulilla oli yllättävän mukava glitterin töpöttelyn jälkeen. Ehkä avainsanana tässä on se, että glitterin tulee olla tarpeeksi pehmeää ja hienojakoista, jotta se tuntuu mukavalta huulilla. Glitter ei varissut pitkin leukaa/kasvoja, vaan tuntui pysyvän hyvin huulilla. Välillä unohdin jopa, että huuleni on kuorrutettu kunnnon kerroksella glitteriä.


Huuliglitterin poisto oli todella helppoa, koska kiinnitysaine lähti reunoista rullaamaan kuin peel off aluslakka kynsillä, jos huulia hieroi voimakkaasti yhteen. En ollut varautunut näin helppoon poistoon, koska välillä kasvoille kiinnitettyä glitteriä saa toden teolla hinkata pois. Ne pienet palat, mitkä eivät kuoriutuneet näin pois, sai helposti meikinpoistoaineella pyyhittyä vanuappuun. Glitteriä kun ei saa pestä pois, vaan sen tulisi poistaa niin, että sen saa heitettyä roskiin.


Tämä on muuten meikki, joka mielestäni toimii myös silmälasien kanssa. Siksi halusin ottaa yhden kuvan myös laseilla. Muistan, että teininä käytin lasien kanssa usein vain paksuja rajauksia ja ripsari. Nykyään olen paljon laiskempi tekemään kunnon rajauksia ja käytänkin enemmän vain luomivärejä.

Instan puolelle tulee muuten päivän aikaa videokuvaa tästä meikistä, koska liikkuvassa kuvassa varsinkin huulien säihke tulee parhaiten esiin. Kannattaa käydä katsomassa!




I made this look for beauty bloggers' make up challenge. The theme was new years eve party make up. I loved the holographic glitter lips.

lauantai 18. elokuuta 2018

Glittermeikki ekoglitterillä

Tänä viikonloppuna vietetään Blockfestia täällä Tampereella, joten ajattelin näin festaritunnelmissa julkaista taas hieman kuvia glittermeikkikokeiluistani. Glitter on ollut kesän suosikkiasusteeni ehdottomasti, feikkitatuointien lisäksi! Glittermeikki on helppo ja nopea toteuttaa. Glitter on myös sen verran näyttävää itsessään, ettei vättämättä tarvitse vahvaa meikkiä kaverikseen. Tänä kesänä on ollut niin kuuma, että meikkaamiseni on muuten ollut aika minimaalista, mutta onneksi glitterit pysyvät myös helteellä!


Näissä kuvissa testailin ensimmäistä kertaa G Beauty Labin ekoglitteriä. Merkki taitaa olla tunnetumpi magneettiripsistään, mutta heillä on valikoimissaan myös ekoglitteriä. Kaikki heidän upeat glitterinsä ovat siis biohajoavia ja koostuvat pääosin eucalyptuspuusta ja selluloosasta. Glitterit ovat ihan yhtä kimmeltäviä kuin PET-muovisetkin, mutta minusta tämä ekoglitter on kyllä huomattavasti pehmeämmän tuntuista. Eli sen llisäksi, että glitterit ovat ympäristöystävällisiä, ne ovat myös mukavan tuntuisia iholla.


 Kuvissa oleva meikki minulla oli ollut jo koko päivän kasvoilla ja lisäsin näitä kuvia varten vain glitterit. Koska meikkini oli vaaleapunainen, valikoitui käyttööni glittersekoitus, jossa on myös vaaleanpunaista mukana, jotta se sopisi päivän meikkiin.

Yksi yleisin tapa on varmasti käyttää glitteriä kuin highlighteria. Suosin itsekin paljon tätä tyyliä. Glitteriä voi laittaa vain toiselle poskipäälle tai kummallekin. Tähän hommaan sopii minusta todella hyvin tällainen valmis glittersekoitus, jossa on eri kokoisia ja eri värisiä glittereitä. Ei tarvitse sekoitella glittereitä ja lopputulos on näyttävä.


Käyttämäni glittersekoitus on osa Love U nimistä setttiä, jossa tulee neljä erilaita glittersekoitusta. G Beauty Labin oma nettikauppa on tällä hetkellä kiinni, mutta merkin glittereitä ja magneettiripsiä voi ostaa mm Sokokselta (myös Sokoksen verkkokaupasta). Hintaa neljän glitterin setillä on oin 20e. Vaikka nettikauppa ei tällä hetkellä myykään tuotteita, sieltä löytyy silti infoa tuotteista, kaikki jälleenmyyjät ja myös vinkkejä, miten glitter kannattaa kiinnittää.



Kiinnitin tällä kertaa glitterit Make Up Storen Blend & Fix tuotteella ja myös tällä glitterit pysyivät hyvin paikoillaan. Glitterin kiinnitykseenhän käy monet eri tuotteet. Itse pidän eniten erilaisista glitterpohjustajista ja muista meikkituotteista, jotka kuivuvat hetken iholla oltuaan, jolloin ei tarvitse pelätä, että glitteritä lähtevät liikkeelle kasvoilta, jos niitä vahingossa sohaisee vaikka kädellä.



Kokeilin myös toisenlaista glittermeikkiä samalla glittersekoituksella. Olen nähnyt glitteriä käytettävä näin lähinnä erilaisissa meemikuvissa, joissa nevotaan, miten todella tummat silmänaluset saa peittoon. :D Mutta tottahan se on! Ei muuten näy glitterin alta, vaikka olisi vähän huonosti nukuttu yö ja silmänaluset aivan tummat!


Tähän tyyliin olisi mielestäni sopinut erittäin hyvin jotkin näyttävät tekoripset, mutta koska taiteilin näitä glittermeikkejä vain omaksi ilokseni kotona, jäi tekoripset nyt kokeilematta. Kokeilin myös töpötellä huulille muutamia glittereitä ja sekin näytti hauskalta. Alle olisi hyvin voinut laittaa jonkin peittävämmän punan, mutta itse kiinnitin glitterit nyt ihan huulirasvalla huulille. Kovin kätännöllinen look tämä ei tietenkään ole, varsinkaan jos aikoo syödä tia juoda. Mutta tämmösitä ekoglitteriä on minusta huomattavasti kivempi laittaa omille huulille verrattuna perus muoviseen.


Olen jo aiemminkin vinkannut, että gliterit lähtevät kätevästi kasvoilta ja iholta yleensäkin teippiharjalla! Sillä vaikka tämä glitter on biohajoavaa, ei sitä silti tulisi huuhdella suoraan viemäriin. Teippiharja on siis oiva apuväline glitterien poistoon! Tosin silmien alta sain parhaiten glitterit pois ihan miselliveteen kastetulla vanulapulla.


Onko glitter kuulunut sinun kesämeikkiisi? Miten sinä olet käyttänyt glitteriä meikissäsi?



Here I'm testing biodegradable glitter from G Beauty Lab. It was really soft and pretty. This was so much fun and I just love glitter!


torstai 19. heinäkuuta 2018

Kauneusbloggaajien festarihaaste

Kauneusbloggaajajoukolla kehittelimme taas yhteisen haasteen ja tällä kertaa teemaksi valikoitui kesän festarit. Jokainen sai valita haluamansa festarin ja toteuttaa festariin sopivan lookin. Vaitsin omaksi festivaalikseni Tammerestin, joka on nyt parina vuonna tullut tutuksi. Tammerfest alkaa tänään 19.7. ja kestää koko viikonlopun.


Koska viime aikoina on ollut niin upea aurinkoista ja suorastaan kuumaa, päätin ottaa tämän festarityylissäni huomioon. Hiukset siis ylös sotkuiselle rennolle nutturalle, päälle rento ilmava mekko ja kasvoille meikki, joka pysyy koko päivän hikisessä menossa mukana. Kokonaisuuden kruunaavat minusta täydelliset festariasusteet, eli metallisävyiset feikkitatuoinnit rintakehässä ja niskassa. Mikään uusi juttuhan nämä feikkitatuoinnit eivät ole, mutta minusta ne ovat ihania varsinkin kesällä käytettäväksi. Ja nyt kun on oikeasti vielä sellaiset kelit, että näitä pystyy myös ihan esitellä, eikä tarvitse toppatakki päällä festaroida. Omat tatuointini olen tilannut jo useampi vuosi sitten jostakin nettikaupasta muistaakseni, mutta tänä kesänä vastaavia feikkitatuointeja löytyy ihan vaikkapa Rimmeliltä.


Festarimeikkiin kuuluu mielestäni ehdottomasti glitter. Halusin taas päästä kokeilemaan jotakin uutta ja levitin glitteriä tällä kertaa ikään kuin pisamiksi kasvoille, eli hyvin laajalle alueelle: poskipäille, nenänvarteen ja ohimoille. Sekoitin useampia eri glittereitä ja valitsin käyttööni erilaisia kullan sävyjä, koska ajattelin niiden olevan tavallaa kivan neutraaleja ja sopivan hyvin ruskettuneelle iholle auringonpaisteeseen. Kulta on kantava teema koko meikissä, sillä sitä löytyy myös huulilta ja levitin myös kullansävyistä highlighteria reilusti poskipäille ja ohimoille ennen glitteriä.


Koska halusin festarimeikistäni mahdollisimman hyvin sään kestävän, tein erittäin kevyen meikkipohjan ja levitin vain hiukan meikkivoidetta niille alueille, jotka eniten ja nopeimmin punoittavat ja joissa on vähän epäpuhtauksia peitettävänä. Väritöntä puuteria töpöttelin kevyesti myös kasvoille. Poskille sudin reilusti Lumenen aurinkopuuteria, joka on jo pitkäaikainen suosikkini ja vielä reilummin sudin kultasävyistä theBalmin Mary-Lou Manizer highlighteria sekä poskipäille että ohimoille. Tämä highlighter sopii mielestäni todella hyvin kevyseti lisättynä arkeen, mutta sillä saa myös näyttävämmän lopputuloksen. Ja tuote on mielestäni upea hieman päivettyneellä iholla, vaikka sopiikin myös kalpeille. En käyttänyt ollenkaan poskipunaa, joka on todella yllättävää minulle. Mutta tämä look ei sitä mielestäni tarvinnut.


Jos ja kun haluaa tehdä varmasti kestävän kulmameikin, on minusta ehdoton valinta Anastasia Beverly Hillsin kulmapomade. Se kestää kaiken. Koska muu meikkini on hyvin minimaalinen glitterin lisäksi, tein kulmista paksut ja vahvat. Oma pomadeni on jo aika vanha ja hieman väärän sävyinen, hieman turhan lämmin/punertava, mutta nyt kun hiusteni väri on päässyt taas haalistumaan, pystyn taas tätä käyttämään jotenkin. Monen muunkin merkin kulmapomade on erittäin hyvä (kuten Milani ja NYX) ja melkein pomade kuin pomade pysyy hyvin ainakin minun kulmissani, mutta tämä ABH nyt vain on varmin kaikista, joten se on ehdoton valintani hellepäiviin.

Silmämeikkinä minulla ei tässä ole kuin ripsiväriä, koska kuumassa luomivärit kuitenkin paakkuuntuisivat. Ripsillä kevyt kerros Essencen Lash Princess Sculpted Mascaraa, joka on melestäni melkeinpä yhtä mainio kuin saman sarjan vihreillä koristeilla varustettu False Lash Effect Mascara. Tuo "vihreä versio" tulee varmasti olemaan ikuinen suosikkini Essencen ripsareista, vaikka moni muukin on kyllä ehdottomasti kehumisen arvoinen. Nämä Essencen ripsarit eivät ole itsessään vedenkestäviä, joten käytän niiden päällä aina vedenkestävää top coatia varsinkin kuumilla ilmoilla ja silloin, kun on vaarana, että ripsari voisi sotkeentua.


Glittereitä en kiinnittänyt tällä kertaa millään erillisellä glitter primerilla, vaan Sleekin All That Glitters geelillä, jossa itsessään oli jo pientä kultaista glitteriä seassa. Töpöttelin glittergeelin päälle Glitternistin Kohokukkia Rose Gold setistä sävyä Tia ja vielä Essencen kultaista glitteriä sävyssä Golden Nuggets, jossa on isoja ja pientä kuusikulmaisia glittereitä, sekä tikkuglitteriä sekaisin. Näistä kolmesta tuli jo minusta kivan monipuolinen miksaus. Glitterit pysyivät hyvin ilman erillistä primeria.


Koska kaikki käyttämän glitterit olivat pet-muovia, poistin ne meikipoistoaineeseen kostutetulla vanulapulla pyyhkimällä, jotta sain glitterit roskiin. Vasta sen jälkeen aloin pestä kasvoja vedellä. On tärkeää, ettei glitteriä huuhdo alas viemäristä. Glitterit oli helppo poistaa Garnierin silmämeikinpoistoaineella.


Kultaiset huulet toteutin H&M:n kultaisella punalla, mutta koska se on käsittääkseni ollut jonkinlainen limited edition, esittelen tässä teille vaihtoehtoisen tuottee myös. Nimittäin Essencen Metal Shock puna sävyssä 8 on melkein identtinen tuon H&M:n punan kanssa. Ainoastaan suorassa auringon valossa punat näyttävät hieman erilaiselta, H&M on hieman tummempi kuparisempi. Alla swatchattuna Essence vasemmalla ja H&M oikealla.



Punat eivät ole kovin kestäviä, eli niitä joutuu lisäämään päivän mittaan huulille, kuten normaaleja huulipunia yleensäkin. Muuten koko meikin suunittelin hyvin kestäväksi, jota ei tarvitse päivän mittaan korjailla. Viimeistelinkin koko meikin NYXin mattapinnan antavalla setting spraylla.


Muut tähän haasteeseen osallistuneet kauneusbloggaajat listaa tähän alle ja lisään linkkejä listaan sitä mukaa, kun postauksia tulee ulos. Festarimeikkejämme löytyy myös instasta hastageilla #meikkihaaste ja #festarimeikkihaaste





Here is my festival make up made for beauty bloggers' makeup challenge.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Kauneusbloggaajien kesäinen meikkihaaste

Nyt kun kesäinen sää on ihanasti hellinyt meitä jo näin toukokuussa, on hyvä blogissakin hypätä kesäisiin tunnelmiin kauneusboggaajien yhteisen meikkihaasteen myötä. Sanna (Alohair) ideoi meille hauskan kevääsen ja kesään littyvän haasteen, jossa piti toteuttaa meikki annetun sanan pohjalta. Tuotteita tätä haastetta varten meille sponsoroi Pretty.fi ja Glitternisti.

Glitternistiltä saimme kaikki kaksi purkia glitteriä ja ne olivat kaikilla hiema erilaiset. Omalle kohdalleni osui sekoitus hopeaa glitteriä (Super Silver) ja oranssia läpikuultavaa uutuusglitteriä (Iridescent Orange). Olen irtoglittereitä aiemminkin kättänyt meikissä, mutta Glitternistin glitterit ovat minulle uusi tuttavuus, joita todella mielelläni testaan!


Pretty.fi-verkkokauppa lähetti kaikille osallistujille saman paletin: NYX Professional Makeup The Go-To Palette-monitoimipaletin sävyssä Bon Voyage. Paletissa on kuusi luomiväriä ja kolme kasvojen muotoiluun tarkoitettua nappia: highlighter, poskipuna ja bronzer. Paletti on tälle hetkellä huimassa 50% alessa, eli sen saa nyt itselleen hyvin huokeaan hintaan!

Me haasteeseen osallistujat jakauduimme yhteensä neljään ryhmään, joista kaksi ryhmää on jo toteuttanut keväisen meikin ja kaksi muuta ryhmää toteuttavat kesäisen meikin annetun sanan pohjalta. Jokaiselle osallistujalle arvottiin inspiraatiosana ja minun kohdalleni osui sana mansikka. Minun kanssani tänään kesäisen meikkinsä julkaisevien postaukset löytyvät näiden linkkien takaa:



Tässä hieman swacheja saamastani Bon Voyage paletista sekä auringonpaisteessa että varjossa. Paletti on mielestäni hyvin onnistunut kokonaisuus ja värimaailma oikein itselleni sopiva, koska tykkään ruskeasilmäisenä käyttää violettia ja vihreää. Yllätyin positiivisesti, kuinka pigmenttisiä kaikki värinapit olivat. Paletti on todella kätevä, koska siinä on luomivärien lisäksi myös korostus- ja varjostusväri, sekä poskipuna. Ainoana miinuksena sanoisin, että nuo kasvojen muotiluun tarkoitetut napit olisivat voineet olleet hieman leveämmän muotoisia, niin niitä olisi ollut helpompi ottaa isolla siveltimellä. Tällaiset monitoimipaletit tuntuvat olevan nyt muotia ja en yhtään ihmettele. Tällaisen kanssa on varmasti kiva lähteä esim matkalle, kun ei tarvitse pakata montaa yksittäistä tuotetta mukaan. Helppoa ja vaivatonta!


Lähdin toteuttamaan mansikkameikkiäni pitkälti saadulla paletilla ja Glitternistin oranssilla läpikuultavalla glitterillä. Heti ensimmäisenä ideana päähäni pilkahti mansikkaan liittyen (punaisen värin lisäksi) vihreät kulmat ja sen pohjalta lähdinkin sitten kokonaisuutta miettimään. Päätin, että haluan kokeilla jotakin hauskaa ja vähän överiä, joten arkimeikiksi tätä ei voi ainakaan minun kohdallani kutsua. Mutta tästä meikistäni voi helposti tehdä myös arkisemman version, kun vaihtaa kulmavärin tavalliseen ruskeaan ja levittää hieman maltillisemmin poskipunaa.


Kokonaisuudessaan meikki syntyi aika vähillä välineillä ja tuotteilla. Tein aluksi kevyen meikkipohjan Rimmelin Lasting Finish Nude meikkivoiteella. Tämä on yksi meikkivoidesuosikkejani, koska se on halpa ja toimiva. Tämä antaa luonnollisen lopputuloksen ja kostealla beautyblenderillä kevyen kerrosen levittäminen on helppoa, joka kuitenkin peittää sopivasti.

Käytin Bon Voyage paletista poskipunaa hyvin reilullä kädellä, sudin sitä isolla siveltimellä poskille ohimoille ja luomille. Käytin poskilla ja ohimoilla puuterisen poskipunan alla Makeup Revolutionin voidemaista poskipunaa (paletissa vasemman yläkulman sävy), koska halusin mahdollisimman voimakkaan punaisen ja kestävän lopputuloksen. Olen saanut tuon voidemaisen poskipunapaletin arvontavoittona ja olenkin nyt opetellut sen saatuani käyttämään taas voidemaisia poskipunia. Yleensä niitä tulee helpommin käytettyä kesäisin, kun meikkipohja on kevyempi tai en tee sitä ollenkaan.


Kulmat ja silmänrajaukset hahmottelin ensin Essencen vihreällä silmämeikkikynällä, jotta lopputulos olisi siisti, pigmenttinen ja pysyvä. Kynän päälle lisäsin vihreää luomiväriä Bon Voyage paletista ja sain mielestäni aikaan upean tummanvihreän sävyn.

Huulet rajasin Essencen huultenrajauskynällä ja väritin Cliniquen punaisella Chubby Stick Intense puikkohuulipunalla, joka on todella kaunis punainen ja miellyttävän tuntuinen huulilla. Ripsiin laitoin Essencen Lash Princess Sculpted ripsiväriä ja puuteroin kasvoni kestosuosikillani Essencen All About Matt puuterilla.


Lopuksi varjostin hieman kasvojani Bon Voyage palein varjostussävyllä ja lisäsin aavistuksen paletin rukeaa luomiväriä luomivakoon. Niin ja kiinnitin tietenkin glitterit! Oma luotttuotteeni glitterien kiinnitykseen on ehottomasti NYX Professional Makeupin glitter primer. Tällä glitterit pysyvät varmasti koko päivän paikoillaan. Töpöttelin ensin glitter primeria halutulle alueelle, eli ohimoille ja poskipäille, jonka perään töpöttelin glitterin. Glitterit voi painella paikoilleen siveltimellä, mutta itse käytin nyt ihan vain sormea ja hyvin toimi.


Läpikuultava iridescent glitteri on kyllä upea kasvoilla! Se välkehti melkeinpä kaikissa mahdollisissa sateenkaaren väreissä auringon valossa. Eli vaikka saamani sävy onkin nimeltään "orange", on tämä paljon muutakin kuin vain oranssi. Myös varjossa glitter kimmelsi kauniin hillitysti. En etukäteen arvannut, miten paljon tähän glitteriin ihastuisinkaan! Se toimii hienosti yksistään, mutta odotan myös, että pääsen kokeilemaan sitä yhdistettynä muihin glittereihin. Iridescent glittereitä löytyy Glitternistiltä muuten myös pinkkinä, minttuisena, siniviolettina ja valkoisena.


Yritin parhaani mukaan saada kuviin ikuistettua mahdollisimman monipuolisesti tämän glitterin välkettä, joten tähän postauksen loppuun tulee oikein kunnon kuvaspämmi. Onneksi sattui upea aurinkoinen ilma ja pääsin kuvaamaan meikkiä takapihalle auringonvaloon, jossa gliter pääsi ehdottomasti oikeuksiinsa!


Nämä Glitternistin glitterit ovat tavallisesta pet-muovista valmistettuja, mutta Glitternistin valikoimassa on myös biohajoavia glittereitä, jos et halua käyttää muovista glitteriä. Joka tapauksessa käytät sitten biohajoavaa selluloosaglitteriä tai tavallista muoviglitteriä, on hyvä muistaa, ettei sen paikka ole viemärissä. Glittermeikki kannattaakin poistaa ennen muun meikin pesua kasvoilta vaikkapa meikinpoistoaineeseen/miselliveteen kostutetulla vanulapulla tai vaatteiden puhdistukseen tarkoitetulla teippiharjalla (kiitos tästä vinkistä kauneusbloggaajakollegalle Charlotta Evelle). Näin glitterin poisto on mielestäni suht helppoa ja vaivatonta.


Lisää kesäisiä meikkejä sanojen pohjalta julkaistaan vielä 4.6. Haastetta voi seurata muuten myös instagramin puolella mm hastagilla #bloggaajienmeikkihaaste. Jo aiemmin julkaistuja keväisiä meikkejä sanojen pohjalta voitte ihastella näistä blogeista:





Today I participated in beauty bloggers' makeup challenge. I made my look based on word strawberry.