sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Halloweenia edes kynsillä

 Halloween on ollut jo teininä ihan mun lemppari juhla, koska olen aina rakastanut noitia, vampyyreja yms. Mä olin meidän kaveriporukasta aina se, joka halusi pukeutua ja järjestää naamiaiset. Ja joka joutui suostuttelemaan muita mukaan tähän. Sattumalta sopivasti omat synttärini ovat lokakuun lopussa, joten halloween valikoitui usein omien synttärijuhlien teemaksi.

Tänä vuonna halloween on kyllä jotenkin onistunut menemään multa aivan ohi. Eipä minulla mitään juhlia tai muutakaan erityistä menoa ollut tälle viikonlopulle suunniteltuna, vaan viikonloppu menee töissä, ihan kuten mikä tahansa muu viikonloppu. Mutta monesti olen intoutunut tekemään jonkin meikin halloweenin innoittamana edes omaksi ilokseni (ja tänne blogiin jaettavaksi). Nyt en ole ehtinyt lakata mitään halloween kynsiäkään ennen kuin vasta lokakuun viimeisenä päivänä ja ne esittelen nyt tässä.

Olen kaivellut esiin lakkavarastoistani Picture Polishin syksyisiä lakkoja, koska haluan lakata niillä nyt vielä kun on syksy eikä talvi. Yksi näistä syksyisistä lakoista valikoitui minulle näihin halloween-kynsiin, nimittäin Foxy. Ihana likaisenoranssi erittäin syksyinen lakka. Jotenkin usein myös oranssi tuntuu olevan minulle se halloweenin "the väri", violetin ohella.

Minulla sattui olemaan jäljellä Essencen halloween-aiheisia kynsitarroja ja päätin niitä hyödyntää tässä lakkauksessa myöskin, nyt kun niiden olemassoalon muistin. Tarrat muuten loistavat pimeässä, mutta en saanut niistä pimeässä mitenkään kuvaa, vaikka yritin. Nuo killuvat silmät olivat minusta jotenkin aivan super hauskat (silmien mustuaiset siis liikkuvat), vaikka eivät ne kyllä pitkään kynsillä pysy, kun ovat niin ulkonevat. Jos silmien haluaisi pysyvän pidempään, niin silmät kannattaisi kiinnittää esim kynsiliimalla.

Foxyn kaveriksi kynsille pääsi tietenkin mustaa lakkaa. Käyttämäni Models Ownin Liquorish Allsorts tuoksuu lakulle ja jotenkin rakastan sitä! Jotkut eivät varmasti voi ssietää tuoksulakkoja, mutta minä rakastan niitä. Tosin alkaa aina tekemään meili lakua kun tätä lakkaa käyttää. :D Tuoksu ei ole häiritsevä, mutta sen haistaa kynsiltä vielä parinkin päivän jälkeen aina aika-ajoin.

Tottakai näihin kynsiin piti saada myös hieman glitteriä. Muistin omistavani Delush Polishilta lakan, joka toi minulle ensinäkemältä mieleen halloweenin ja kaivelin sen esiin lakkalaatikoistani. Lakka on nimeltään Time To Kill. Lakassa on hyvin läpikuultava violetti pohja ja ainakin kultaisia, keltaisia, vaaleanpunaisia ja punaisia glittereitä. Töpöttelin lakan kynelle meikkisienellä, koska halusin siitä tarpeeksi peittävän.




These are my nails for the halloween 2020.

3 kommenttia:

Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian! Kiitos kun jätät kommenttisi!