torstai 1. helmikuuta 2018

Joulukalenterikooste: Essie ja NYX


Tässä se vihdoin tulisi, eli kooste viime vuoden joulukalenterieni sisällöstä. Kosmetiikkakalenteri on ollut minulle jo muutaman vuoden ajan joulukuun vakiojuttu. Tänä vuonna halusin ehdottomasti hankkia kynsilakkakalenterin, koska kynsilakat ovat minulle se "the juttu". Hankin itselleni aluksi siis Essien kynsilakkakalenterin eleveniltä ja joulukuun alussa ostin vielä NYXin huulipunakalenterin Stockmannilta, kun sen sai kivalla alennuksella.

Katsotaan ensin läpi Essien kalenterin sisältö:


Täysikokoisia lakkoja oli mukavan paljon! Sävyjen nimet näkyvät alemmassa kuvassa. Täysikokoisia pulloja tuli monipuolisesti eri sävyissä. On punaista, oranssia, ruskeaa, tummaa ja glitteriäkin. Näistä minulla oli ennestään ainoastaan perus musta Licorice, joten siinä mielessä sävyt menivät tosi nappiin. Vaaleanpunainen glitterpläjäys Disco Doll on ehdoton suosikkini näistä. Ja Fishnet Stockings, joka muuten tuli kalenterin ensimmäisestä luukusta, on ehkä kalenterin upein punainen.


Värilakkoja tuli myös minipulloissa kahdeksan eri sävyä. Näiden värimaailma on kokonaisuudessaan aika hempeä ja lisäksi taas pari tummaa pulloa. Glitteriä löytyy myös näistä minipulloista ja yksi metallisävy. Hyvin onnistuin taas saamaan itselleni uusia sävyjä, sillä omistin entuudestaan vasta Sugar Daddyn, joka on manio ranskislakka. Huomiona pakko sanoa, että jossain vaiheessa tuli pari hyvin saman tyylistä vaaleanpunaista lakkaa peräkäin, jonka seurauksena tuli vähän olo, että taasko tämmöinen vaaleanpunainen, vaikka sitten loppupeleissä kalenterissä oli oikein kivasti muutakin kuin pelkkää vaaleanpunaista. Luukut olisi siis voinut järjestää siltä osin ehkä hieman toisin.



Metallinen Sil Vous Play on kllä upea ja ehkä hieman yllättäen yksi lemppareitani kaikista kalenterista tulleista lakoista. Metallisesta koostumuksesta huolimatta lakka on suhteellisen helppo leittää nätisti ilman liikaa näkyviä siveltimen vetoja.

Glitterlakat olivat tottakai mieleeni. Musta In the Mood Ring oli koostumukseltaan vähän kökkö, jähmeä. Liekö sitten oma kappaleeni vähän maanantaikappale, koska yleensä Essien lakat ovat olleet laadultaan todella hyviä? Ravistelemalla kostumus hieman parani ja ajattelin kyllä lisätä sekaan mahdollisesti hieman lakanohentajaa, jotta koostumus muuttuu hieman jouksevammaksi ja näin lakka olisi helpompi levittää tasaisesti kynnelle. Glow Your Own way oli paljon juoksevampaa ja kaikin puolin koostumukseltaan hyvin samanlainen kuin vaaleanpunainen Disco doll.

Perus cremeistä suosikkejani olivat yllättävän peittä Fiji ja vaalea harmahtava Cocktail Bling.



Yllä olevat tikkuswatchien (tosin tikkuni olivat jotenkin todella epätasaisia ja se näkyy valitettavasti kuvissa) perusteella saa hyvin kokonaiskuvan, millaisia sävyjä kalenteri tarjosi. Minusta lakkojen värit ovat hyvin Essietä: Turvallisia vaaleita ja nudeja, seassa pari melkein mustaa tummaa lakkaa ja totta kai ripaus gitteriä. Näitä kaikkia on varmasti helppo käyttää kynsillä. Etukäteen kieltämättä mietin, ovatko sävyt jotenkin liian tylsiä tällaiselle hard core kynsiharrastajalle, kuten Essien lakkojen kohdalla välillä tuntuu olevan. Mutta kun kävi ilmi, että kalenteri sisältäisi pääasiassa sävyjä, joita minulla ei vielä ole, päätin uskaltautua ostamaan kalenterin. Ja loppujen lopuksi minusta väriskaala oli ihan tarpeeksi laaja ja ei näytä liian yksipuoliselta näin jälkeen päin tarkasteltuna. Oli ihanaa, kun melkein joka päivä sai kalenterista uuden kynsilakan! Aina se vaan jaksoi ilahduttaa!

Värilakkojen lisäksi kalenterista tuli vielä seuraavat lakat: minikoossa Gel Setter päällyslakka (tämä on todella hyvä, kestävä ja nopeasti kuivuva), mini All In One lakka (menee varmaan päällyslakaksi tämäkin minulla, ei ole aiemmin kokeillut), Color corrector lakka minikoossa (vähän varmaan samanlainen kuin Lumenen cc lakka?),mini Gel Couture päällyslakka (huippu hyvä, myös normaalien lakkojen päälle) ja täysikokoisena yksi Gel Couture sarjan lakka sävyssä Rock The Runway.


Mitään kovin "turhaa krässää" kalenterissa ei onneksi ollut, joka oli tietenkin iso plussa! Tämän kalenterin "lisuketuotteet" olivat seuraavat: lasiviila, lakanpoistoainetta, kynsinauhaöljy, varpaiden erottelijat ja bufferi. Kaikille näille löytyy itseltäni varmasti käyttöä. Esim lasiviila on todella kätevän kokoinen kuljetettavaksi laukussa. Lakanpoistoaine on toimivaa tavaraa ja pieni pullo kiva ottaa mukaan vaikka matkalle. Samoin kynsinauhaöljy tulee varmasti kulkemaan kokonsa puolesta paljon mukanani.

Kokonaiuudessaan olin Essien kalenteriin tyytyväinen! Oli ihanaa saada uusia lakkoja ja kynsitarvikkeita joka päivä, vaikka ne eivät mitenkään kovin erikoisia olleetkaan. Erittäin paljon tykkäsin siitä, että kaikki kalenterin tuotteet oikeasti liittyivät kynsien laittoon, eikä tullut sellainen olo, että tässä olisi ollut paljon ns täytetuotteita. Viidessä luukussa kaiken kaikkiaan tuli jotakin muuta kuin lakkaa ja näistäkin kynsinauhaöljyn ja lakanpoistoaineen voisi laskea yhtä tärkeiksi jutuiksi kuin lakat, eli täytetuotteita oli oikeastaan vain kolme. Koin siis saavani rahoilleni hyvin vastinetta!

Sitte vuorossa olisi tarkempi tutustuminen NYX Lippie Countdown joulukalenterin sisältöön:

NYXin kalenteri sisälsi pelkkiä huulituotteita, josta kuulin etukäteen mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itsehän rakastan erilaisia huulituotteita ja kynsilakkojen ohella ne ovat ehdoton heikkouteni, joita voin myöntää keräileväni. Ehkä jollekin "tavikselle" 24 uutta huulipunaa kuukauden aikana kuulostaa järjettömältä määrältä, mutta minua tämä määrä ei yhtään häirinnyt, eikä se tuntunut minusta yhtään hullulta. Olivathan nämä sitä paitsi minikokoja! Ihan eri asia kun täysikokoisten hankinta! :D


Kokonaisuudessaan kalenterista tuli mielestäni hyvin monipuolisesti NYXin erilaisia huulituotteita. On nestemäistä punaa ja perinteistä puikkoa, on kiiltävää ja mattaa. Väriskaala on mielestäni todella onnistunut ja hyvin minun näköinen, koska perus nudejen ja punausten lisäksi mukana on harmaata ja violettia. Varmasti värivalikoimasta olisi ollut mahdollista saada vielä monipuolisempi, mutta itse olin tähän erittäin tyytyväinen. Mielestäni kalenterissa oli paljon helppoja ja monikäyttöisiä sävyjä, jotka sopivat monelle. Näiden lisäksi mukana oli muutama rajumpi ja erikoisempi väri kokonaisuutta "piristämässä".

Tässä tulee vielä swatchit suuresta osasta kalenterin tuotteista. Ihan kaikkia punia en lähtenyt tätä postausta varten swatchaamaan kädelle, mutta halusin kuitenkin mahdollisimman paljon eri koostumuksen omaavia tuotteita tässä esitellä swatchien kera.


NYX Liqud Suede mattapunat ovat yksiä lemppareitani NYXiltä, vaikka sekaan mahtuu myös hankalamman koostumuksen omaavia yksilöitä. Nämä kuitenkin tuntuvat yleensä hyviltä huulilla, eivät liian kuivilta ja sävyvaihtoehtoja on todella paljon. Kalenterista tullut harmaa Stone Fox on mielettömän upea, väriltään uniikki, sekä koostumuksensa puolesta sitä ehdotonta parhaimmistoa. Itselläni tämä kesti koko baari-illan ilman korjailuja ja tämä on siis sävy, joka minulta ennestään jo löytyi. Kaksi muuta kalenterista tullut sävyä olivat minulle uusia ja mieluisia: tummempi rusehtava puna on Vintage ja vaaleampi nude Soft-spoken.

Liquid Suedejen lisäksi kalenterista tuli kolme Soft Matte Lip Creamia. Ne olivat sävyiltään Paris, Copenhagen ja Sao Paulo. Tuotteet on nimetty siis eri kaupunkien mukaan. Minulta löytyy pari tämän sarjan punaa jo ennestään ja ne ovat ihan hyviä mattapunia, mutta käytän näitä ehkä vähiten NYXin mattapunista. Nämä ovat koostumukseltaan hieman ohuempia, eivätkä siksi yleensä tunnu oikein miltään huulilla. Näitä voi helposti myös kerrostaa ja tumemmat sävyt vaativatkin kerrostusta, jotta väristä tulee intensiivinen.


Kynämalliset punat ovat ihanan helppoja ja tarkkoja levittää. Tumma Simply Vamp puna tuli kalenterista sävyssä She Devil ja kaunis perus punainen Simply Red sarjan puna on sävyltää Russian Roulette. En ole aiemmin vastaavia NYXin kyniä testannut. Pehmeä, miellyttävä, helposti levittyvä kootumus näissä vaikutti olevan ensikokeilulla.

Perinteisiä mattauulipunia kalenterista tuli neljä. Ihana kermainen koostumus ja hyvä pigmentti näissä kaikissa. Sävyt swatchausjärjestyksessä: Indie Flick, Shocking Pink, Eden ja Up The Bass. Erityisesti Up The Bass on ihanan erikoinen ja punainen Eden on juuri sen sävyinen, että tulee varmasti usein käytettyä.


NYX Lingerieitä minulla on ennestään pari ja näistäkin olen tykännyt. Ihanaa saada uusia sävyjä! Näissä on niin älyttömän paljon valinnanvaraa sävyissä, että itsellä meinaa aina iskeä runsaudenpula hyllyn luona, enkä tiedä minkä sävyn ostaisin. Eivät mielestäni ole ihan yhtä miellyttävän tuntuisia huulilla kuin Liquid Suedet parhaimmillaan, mutta omilla huulillani olen tykännyt näistäkin. Sävyjen nimet swatchausjärjestyksessä: Exotic, Corset, Push-up ja Embellishment (joka minulta löytyi jo ennestään).


NYXin Butter Lipstickit olivat minulle aivan uusia tuttavuuksia. Olen niitä joskus swatchaillut kädelle liikkeessä, mutta en ole vielä kertaakaan itselleni ostanut. Näissä on ihana kermainen koostumus ja tuntuvat todella miellyttäviltä huulilla. Kalenterista tulleet sävyt ovat Seashell, Root Beer Float ja Ripe Berry. Vaesinkin nuo kaksi tummempaa sävyä ovat hyvin "minun väriset" ja sopivat varmasti "helpoiksi arkipuniksi", kun ei halua käyttää mitään aivan nudea.


Butter lipstickien lisäksi NYXillä on Butter Gloss ja Intense Butter Gloss tuotteita. Itsehän en ole mikään huulikiiltojen ystävä ollut oikein koskaan, mutta Butter glosseihin olen kyllä aika ihastunut! Ensinnäkin ne tuoksuvat taivaallisen karkkisen makealle ja toisekseen, ne eivät ole inhottavan tahmaisia, vaan mukavan tuntuisia huulilla. Kalenterista tuli perus butter glosseja sävyissä Sugar Cookie (pinkki), Raspberry Tart (violetti) ja Creme Brulee (täydellinen nude). Creme Brulee minulla on joskus ollut ja se oli mielettömän ihana! Toinen ehdoton go to butter glossini on Vanila Cream Pie.

Intense Butter Glossit ovat peittävämpiä kuin normaalit Butter Glossit, mutta huulikiiltojen tapaan kiiltäviä. Tuoksu ja kootumus ovat hyvin samankaltaisia kummassakin versiossa. En ole aiemmin omistanut näitä intense-versioita. Mutta tuosta violetista olen vähän haaveillut, joten oli hauskaa, että juuri se sattui tulemaan kalenterista. Kuten alla näkyy, pigmenttiä näissä riittää. Kalenterista tulivat sävyt Tres Leches ja Berry Strudel.


NYXillä on niin paljon erilaisia huulituoteita, että tämä kalenteri oli todella mainio tapa päästä testaamaan eri tuotteita ja koostumuksia! Aluksi ajattelin, ettei välttämättä tarvitse kalenteria, joka sisältää vain huulituoteita, kun niitä kerran omistan jo niin paljon. Lisäksi yritin aluksi järkeillä, etten tätä kalenteria tarvitse, koska omistan jo aika monta NYXin huulituotetta ja en haunnut saada monia tuplakappaleita. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun tutkin hieman kalenterin sisältöä ja tajusin, että tässähän tulee todella paljon minulle uusia tuotteita!  Koko kalenterista tuli kaksi sävyä, jotka minulla oli jo ennestään ja nämä menevät eteenpäin arvontapalkintoon. Lopulta sitten -40% hinta ratkaisi ja en pystynyt tätä enää vastustamaan. Jälkeenpäin voin todeta, että kannatti hankkia alesta!


Eivätkä kalenterijutut tähän muuten lopu! Nimittäin kaverini sattui bongaamaan paikalliselta kirppiksellä W7 merkin joulukalentereita hintaan 10e/kpl tammikuussa. Uteliaisuuteni voitti ja pyysin kaveria diilaamaan yhden kalenterin minulle! Pakko kokeilla, onko näistä tuotteista mihinkään! Tätä olen nyt availlut pitkin tammikuuta ja kieltämättä on ollut aika ihanaa, ettei luukkujen availu loppunutkaan joulukuuhun, vaan edelleen joka aamu on saanut piristykseksi kivan pikku meikkiyllärin

2 kommenttia:

Nena Sofia kirjoitti...

Oi mitä ihanuuksia! Tuo Nyxin kalenteri näyttää kyllä tosi houkuttelevalta näin jälkikäteen, harmi, etten päätynyt sitä hankkimaan! No, ehkä ensi vuonna :) W7 kalenteri kiinnostelee myös, mulla taitaa pari näiden tuotetta ollakin ja joitain oon antanut pois. Tuntuu, että niissä on vähän vaihteleva laatu.

Niniane kirjoitti...

Nena Sofia: Mullakin on aika vaihtelevia kokemuksia w7 merkistä ja siksi odotankin todella jännityksellä, että pääsen näitä kalenterituotteita testaamaan, että ovatko mistään kotoisin. :D